Luukku 24, Nyt se on

Hyvää joulua kaikille!
Muistakaa nauttia. Älkääkä olko liian ankaria itsellenne.
Olette ihania ! <3

Luukku 23, Ensiapulaukku sekä suunnitelma joululle

Aloitetaan suunnitelmasta.
Lähdin laitokselta tänään klo 13.05 linja-autolla ja kotona olin klo 14.30
Tämä päivä nyt menee kuten mikä tahansa päivä, mutta huomiselle se suunnitelma.
Minulle tuo turvaa tiukka ja tarkka, selkeillä aikatauluilla tehdyt suunnitelmat.

Klo 9.00
        -Herätys
        -Jonka jälkeen hammaspesu ja lääkkeet
Klo 9.30
        -Aamupuuro (jouluna meillä syödään aamulla riisipuuroa)
Klo 11-12.30
        -Lounas
        -Jonka jälkeen tallille
Klo 15.30
        -Välipala
Klo 16.00
         -Joulukirkko
Klo 18.30
         -Jouluateria
Klo 19.30
        - Saunaan
        -Ja kaikkien saunottua autoajelulle
Klo 21.00-24.00
        -Lahjojen avaaminen
        -Jonka jälkeen mukavaa yhdessä oloa

Sitten ensiapulaukku.
Jos ahdistaa vähän
Otan omaa tilaa. Teen jotain mukavaa.
Jos ahdistaa paljon
Soitan laitoksen ohjaajalle. Jos tuntuu siltä niin loman voi keskeyttää.
Otan tarvittavaa lääkettä.
Jos ahdistuskohtaus tulee
Odotan. Se menee ajallaan ohi. Yritän mennä paikkaan, jossa en loukkaannu, jos pyörryn
Vältä ahmimista
Katson esimerkkiä lautasmallista. Jos tuntuu siltä. Pyydän äitiä tai isää laittamaan ruokaa lautaselle. Tai pyydän heitä sanomaan ruokaa laittaessani lautaselle koska lautasella on riittävästi ruokaa.
Herkuttelu
Syön riittävästi niin ei tule kauheaa makeanhimoa. En syö kaikkea kerralla vaan vähän.

Luukku 22, Jouluaatto part.1 vietetty

Eilen vietettiin "jouluaattoa" laitoksella. Ensin oli juhlapäivällinen ja sitten joulupukki tuli jakamaan lahjat. Juhlapäivällinen alkoi klo 17.00. Tänne tuli lähes kaikki ohjaajat ja kaikki nuoretkin oli paikalla. Lisäksi johtajat olivat mukana. Johtajille tämä joulun vietto oli selkeästi tärkeää.
Täällä oli niin paljon väkeä, etten pystynyt menemään alakertaan ilman ohjaajaa. Jeps. Alhaallahan oli paljon ohjaajia. Mutta minä tarvitsin jonkun joka on kokoajan kanssani kun muut häseltää.
Kyyneleet valuivat pitkin poskia, mutta selvisin kuitenkin. Alhaalla kun istuskeltiin tärisin ja hengitin katkonaisesti. Tajun lähtö oli lähellä. Joulukoristeet ahdisti, vaikka kaikki oli tuttuja niin iso väkijoukko ahdisti, taustalla soivat joululaulut ahdisti, ruokailu ahdisti, joulusta jauaminen ahdisti.
Kaikki helpotti kun se oli ohitse. Miten selviän oikeasta jouluaatosta...
Onneksi ohjaaja T oli kanssani koko ajan.

Luulin että ruokailu olisi ollut pahin, mutta ei...
Pahin oli edessä...
Syötyämme menimme alakerran olohuoneeseen jossa odoteltiin joulupukkia.
Odotellessamme lauloimme (tai, noh...muut lauloivat) joululauluja. Minä vain tärisin ja vuodatin kyyneleitä.
Joulupukki toi laihjat jotka siis kaikkien omaohjaajat olivat ostaneet.
Sain lämpöpeiton josta olin maininnut jo 3kk sitten. En ymmärrä miten omaohjaajani K muisti sen.
Lisäksi sain lahjakortin ja karkkia.

Olen huomannut katsoja määristä että nämä "Postaus vuoden takaa"-sarja on ollut aika suosittu joten tulen joulun jälkeen jatkamaan sitä sarjaa.

Luukku 21, My day

klo 9.15
Heräsin herätyskellooni. Kävelin yläkerran toimistoon hakemaan läkkeitäni ja koska on punnitus päivä pääsin vaa'alle. Ohjaaja L asetti vaa'an lattialle ja alkoi jalallaan sörkkiä sitä. Kysyin mitä hän tekee ja vastaukseskis hän sanoi:"Tää on varmaan rikki kun ei toiminu aamullakaan kunnolla.
- "Hä! Ootko sä käynyt mun vaa'alla!"
- "Joo. Kävin sillä vähän ennen kuin tulit tänne"
Siinä kohtaa minulla alkoi kiehua yli. Käteni tärisi, hengitys oli puuskuttamista ja syke nousi kattoon.
Huusin ja painuin huoneeseeni paiskaten oven lujaa perässäni kiinni.
Kirjoitin kaksi isoa lappua, joissa lukee "PIPSAN VAAKA! TÄLLÄ EI KÄY KUKAAN OHJAAJA! EIKÄ TÄLLÄ PUNNITA MUITA NUORIA!"
Sitten kävin raivoissani teippaamassa ne vaakoihini.
Sitten menin aamupalalle.
Söin soija jogurtin ja ruisleivän. Ja tietenkin join aamukahvin.

klo 10.00
Olin edelleen raivoissani. En kyennyt rauhoittumaan.
- "Voidaanko pelata biljardia?", kysyin ohjaaja T:ltä. Jospa se olisi saanut minut rauhoittumaan.
Mutta eihän hänellä ollut aikaa minulle vaikka talossa ei tähän aikaan ollut muita nuoria kuin minä.
Odottelin ja odottelin.

klo 10.30
Kävin kysymässä moneltako ohjaaja T kerkeisi kanssani pelaamaan.
- "Lupaan että heti luonaan jälkeen pelataan", T vannoi.

klo 11.45
En ollut vieläkään rauhottunut. Olin todella levoton ja kävelin vain ympäriinsä ravostuneena.
Ohjaaja L pyysi minua syömään, mutta siinä mielentilassa en siihen kyennyt.

klo 12.50
Raivo alkoi kääntyä kovaan ahdistukseen. Siis todella kovaan.
Ja olin odottanut ohjaaja T:tä 2h 50min. Kävin jälleen kysymässä pelaisiko hän nyt kun lounaskin oli ollut jo.
- "En mä nyt vieläkään kerkee", T sanoi.
Kävelin huoneeseeni hakkaamaan päätä seinään ahdistuksen vallassa.

klo 13.45
Ahdistuskohtaus alkoi. Ja klo 13.53
Laitoin laitoksen puhelimeen viestin jossa luki :"Voiko joku tulla.  ahdistuskohtaus".
Viestini näissä tilanteissa ei ole tarkaan kirjoitettuja. Tärkeintä on vain, että ohjaaja ymmärtää tulla apuun. Sitten ohjaaja M, joka oli juuri tullut töihin säntäsi huoneeseeni auttamaan. Kun kohtaus oli ohi (eli noi klo 15.20) oli päivällisen aika. Söin perunamuussia, kasvispihvin sekä salaattia.

Klo 16.00 oli hiljainen tunti jonka vietin lauleskellen ja uunnellen musiikkia.

Klo 17.00 lähdin pienelle kävely lenkille jonka jälkeen klo 18.00 lähdin tallille.
Ratsastustunti alkoi klo 19.00.
Tunti ei ollut helppo. Minä ratsastin jalkani vuoksi ilman jalustimia, joten en saanut tukea jaloillani mistään. Hevonen temppuili koko tunnin. Hän nosti pään todella ylös jolloin ohjaaminen muuttuu mahdottomaksi. Lisäksi hevonen pukitteli noin 5 kertaa. Ja lisäksi hän laukkasi koko ajan täysillä.
Tunnin jälkeen kuitenkin olin ylpeä etten tippunut ja ratsastuksenopettajakin kehui minua.
Klo 20.00 talutettiin hevoset talliin tunnin päätteeksi ja hevonen säikähti jotain.
Hän yritti hypätä syliini ja tuuppai minua niin, että kaaduin. Maa oli jäässä ja jään päällä oli vettä. Sitten olin litimärkä. En meinannut päästä ylös koska hevonen oli vauhko ja pyöri niin paljon että hänen jalkansa pyöritti minua. Pyörin siis hevosen jaloissa. Puoliksi tämän vatsan alla. Olin varma, että hevonen astuisi päälleni vahingossa.

klo 21.00
Päästiin laitokselle ja loppu ilta meni ahdistuneena sekä vittuuntuneena. Hakkasin päätäni lisää seinään niin kauan kunnes alkoi tulemaan verta/kudosnesteitä. Siteen hakkasin itseäni kasvoihin ja nyt silmäkulmani on mustelmilla. Sitten juttelin oma ohjaajani kanssa ja kävin nukkumaan. En pystynyt syömään iltapalaakaan koska olin taas niin ahdistunut ja vittuuntunut. Normaalisti syön kaikilla aterioilla.

Luukku 20, Vastaan vanhoihin Q&A kysymyksiin

Eilisessä luukussa julkaisin vanhan Q&A postauksen ja nyt ajattelin päivittää sitä vastaamalla niihin uudestaan. Omat ajatukseni ja tilanteeni ovat muuttuneet joten ajattelin että olisi hauskaa vastata samoihin kysymyksiin joihin vastasin pro-ana aikoinani.
Eli näihin kysymyksiin vastasin 14.8.2016.

Kuinka pitkä sä oot?
- Mä olen 175cm pitkä

Paljonko painat?
- 65-68kg

Tavotepaino nytten?
- Ei ole tavoitepainoa. Opettelen rakastamaan kehoani näissä lukemissa.

Mitä ajattelet lihavista ihmisistä? Jos kadulla tulee vastaan, ootko sillain hyi mikä läskikasa tms.
- En tietenkään ajattele noin rumasti kenestäkään. On surullista jos ihminen päästää itsensä oikeasti sairaalloisen lihavaksi. Mutta kaikki lihavatkin ihmiset ovat ihmisiä. Oli sitten sairaalloisen lihava tai vain lievästi ylipainoinen. Ja hei! Lihavatkin ovat kauniita kuten me kaikki muutkin.

Miksi kannustat muitakin laihduttamaan epäterveellisen laihaksi? Eli miksi olet pro ana?
- Onneksi en ole enään
- Onneksi olen lopettanut epäterveen kannustuksen

Lempi: Väri, vuodenaika, eläin?
- kaikki värit on ihania
- talvi
- hevoset

Kiva kesämuisto?
- rippileirillä isosena

- muutto laitokseen

Harrastuksia?
- ratsastus
- lenkkeily
- akrobatia

Mikä saa sut surulliseksi?
- painon nousu (ei nesh ajatukset mihinkään ole kadonnut, mutten tee kuten ne ajatukset tahtoisi)
- joulu, vuosi 2018, synttärit, ajan kuluminen

- kun näen jonkun näännyttävän itseään

- ja toki moni muukin asia

Mitä ajattelet niistä ketä yrittää parantua sh:sta?
- Aplodit heille. Jos tahtoo hyvän, onnellisen ja terveen elämän on jaksettava pyristellä sh helvetistä. Tsemppiä kaikille taistelijoille!

Näetkö itsessäsi mitään hyvää?
- Yleensä en, mutta pyrin joka päivä etsimään itsestäni jotain hyvää

Millainen on unelma vartalosi?
- nooh... takaraivossa huutava sh aiheuttaa vielä sitä että alipainoiset ihmiset triggeröi ja on ikäänkuin unelma vartaloita. Mutta ne ovat vain niitä hetkiä. Pääsääntöisesti unelmavartaloni on normaali vartalo. Unelmavartaloni on se mikä minulla on nyt, mutta minun on opittava ymmärtämään ja hyväksymään se.

Kadutko mitään tekojasi?
- Liian monia...kaikki ne ryyppy reissut, kaikki ne kerrat kun en ole ottanut apua vastaan, kaikki ne kerrat kun olen aiheuttanut itse ongelmia lisää. Näitiä oikeasti on liikaa.

Luukku 19, Q&A (14.8.2016)

 Tässä on vanha Q&A postaus joka on kirjoitettu 14.8.2016.

"Kuinka pitkä sä oot?
- Mä olen 174cm pitkä

Paljonko painat?
- Jumitan 64-65kg

Tavotepaino nytten?
- Välitavotteita mulla on monia mutta lopullinen tavoite on se 50kg

Mitä ajattelet lihavista ihmisistä? Jos kadulla tulee vastaan, ootko sillain hyi mikä läskikasa tms.
- En yleensä ajattele mitään lihavista ihmisistä. Joskus minun köy sääliksi heitä ja joskus ajattelen että en haluaisi olla kuten he. Mutta he ovat ihmisiä myös. Ja tässä oudoin ajatukseni, mielestäni lihavat voivat olla kauniita myös. Mutta tämä pätee kaikkiin muihin kuin minuun itseeni.

Miksi kannustat muitakin laihduttamaan epäterveellisen laihaksi? Eli miksi olet pro ana?
- Mä en tiedä miksi haluan olla pro-ana. Mun mielestä luisevat kehot ovat kauniita. Se kaikki minkä valtaan ihminen antautuu. Minusta on ihanaa kuinka ensin täytyy todistella analle että on riittävän hyvä hänen palvelukseensa. Kun ana hyväksyy sinut voit lopettaa todistelun ja kaikki muuttuu helpoksi. Ruoka ei enään kiinnosta ja laihtuminen on helpompaa kuin lihominen. Voi vain antautua analle. Voi vain heittäytyä sen syliin ja antaa sen suojella viedä kohti paratiisia, keskelle sitä luisevaa kauneutta.
- Kannustan vain pro-anoja tähän kaikkeen. Mutta en tässä realistisessa maailmassa mainosta pro-anaa. Jos joku tahtoo lopettaa pro-anailun. Niin minä lopeta hänen kannustamisensa. Ne jotka uskovat "terveellisiin" elämäntapoihin saa uskoa siihen ja minä taas uskon tämö olevan tervettä.

Lempi: Väri, vuodenaika, eläin?
- musta
- talvi
- hevoset

Kiva kesämuisto?
- olin kavereiden kanssa dokaamassa

Harrastuksia?
- ratsastus
- lenkkeily
- salilla käynti

Mikä saa sut surulliseksi?
- painon nousu
- peiliin katsominen
- kun näen lihavan ihmisen syövän herkkuja
- ja toki moni muukin asia

Mitä ajattelet niistä ketä yrittää parantua sh:sta?
- mulla on ystäviä jotka haluaa parantua ja mä tuen heitä paranemisessa. Jos joku haluaa parantua se ei ole minulta pois. Kute aikaisemmin kirjoiti että "normaalit" ja lihavat voivat olla kauniita. Mutta minä en itse näe "normaalia" kehoani kauniina.

Näetkö itsessäsi mitään hyvää?
- en päälle päin mutta välillä katsoessani peiliin yritän saada solisluuni, kylkiluuni ja lantioluuni näkyviin. Sitten silittelen niitä ja tiedän että ne ovat minulla pitää vain saada ne kauneudet näkyviin.

Millainen on unelma vartalosi?
- 50kg, kylkiluut, selkäranka, lapaluut, solisluut, lantioluut ja reisivako

Kadutko mitään tekojasi?
- kadun sitä päivää kun otin vastaan apua sillon en itse ymmärtänyt olevani pro-ana

Kiitos kaikille kysymyksistä!
Vastaan kyllä kaikkiin kysymyksiin kommenteissakin jos et löytänyt tästä kysymykseesi vastausta. Ja postaus ideoita saa aina ehdotella kunhan muistetaan että jotkin voivat olla vaikea toteuttaa koska...niin...tiedättehän...tahdon pysyä anonyyminä

Kiitos kun luit♡"

Luukku 18, Postaus vuodentakaa

"Miks mä pilaan kaiken

Mä pilasin kaiken taas. Vihaan viikonloppuja. Vihaan niitä ylikaiken! Mummoni oli meillä. Meillä on ollut perinne leipoa pipareita ja joulutorttujan joka vuosi ennen joulua. Rakastan mummoani. En todellakaan tarkoita hänessä olevan mitään vikaa. Hän on ihana ihminen. Meidän perinnekin on ihana. Onhan se mukavaa puuhailla yhdessä. Ainoa mikä pilasi kaiken oli minä. Minä ahne läski paska. Minä aloin syömään pipareita ja torttuja liikaa. Söin myös ruokaa liika. Se oli taas sitä ylen syöntiä. En tiedä paljonko painan. Tiedän vain sen, että paino on noussut.
Aloitan LTD-dieetin alusta keskiviikkona.
Sillä nyt minun on pakko olla HYVIN niukoilla nämä seuraavat kaksi päivää jos tahdon olla samassa painossa mitä olin viimeviikon keskiviikkona.
Maanantaina en saa syödä muuta kuin 1dl ruokaa ja yosan +kahvia. Sama tiistaina. Tiistaina on myös saunottava kaikki ylimääräinen neste pois. En usko onnistuvani, mutta en hyväksy painon nousua ellen ole edes yrittänyt hyvittää sitä virhettä minkä viikonloppuna tein."

Taas päästään lukemaan tasan vuoden takaista elämää. Nämä luukut ovat itseasiassa omia suosikkejani juurikin siksi, että näkee oman edistyksensä.
Tämä on itseasiassa hyvin sopiva postaus tähän ajan kohtaan, koska nyt viime viikonloppuna lauantaina kotilomalla toteutimme tätä perinnettä jälleen. Tämä on nyt 14. vuosi kun tätä perinnettä ollaan toteutettu. Myöskin sama viikonloppukin on ollut aina kyseessä. Joulukuun 3. viikonloppu.
Samat ahdistus fiilikset oli tänäkin vuonna. Sen osalta en ole päässyt eteenpäin.
Mutta en ahminut! Ja se on asia josta olen ylpeä. Söin pari piparia ja joulutorttua. Toisaalta pitkästä aikaa kun niitä söin niin tuli fiilis "Mitä väliä sillä on mitä maanantaina vaaka näyttää. Haluan nauttia elämästä". Jotenkin silti muistaa vielä kuinka maailman romahduttavaa se oli kun oli suuhunsa jotain "sopimatonta" laittanut. Kauhea rääkki päällä pipareista ja joulutortuista. Ja nyt vain haistatin paskat painolleni ja nautin. Ehkä tänä vuonna pääsen nauttimaan juoluruuista ilman ahmimista tai näännyttämistä.

Luukku 16 ja 17, 10 faktaa minusta

Anteeksi kun tässä kolmena päivänä peräkkäin luukut ovat tulleet myöhässä. Perjantaina laitoksessa oli avoimet ovet eikä saatu olla siellä joten en päässyt koneelle kirjottamaan. Lauantain oli kotona ja tänään...noh, olen vain ollut aikaan saamaton.

10 faktaa minusta

1. Olen ollut ylipainoinen painoindeksini mukaan. Paahmillaan BMI oli 26,6

2. Olen kirjoittanut blogia 2,5 vuotta.

3. 19.5 tein päätöksen parantumisesta

4. Minulla on ahdistuneisuus häiriö

5. Pelkään yksin jäämistä. Tarvitsen paljon omaa rauhaa, mutta pelkään jääväni jonain päivänä lopullisesti täysin yksin.

6. Minun on vaikea keskittyä asioihin jotka eivät minua intohimoisesti kiinnosta. Tämä vaikeutti koulun käyntiäni huomattavasti.

7. Opiskelin peruskouluaikoina 2-vuotta sairaalakoulussa

8. Olen ollut suljetulla 5 kertaa.

9. En opiskele missään

10. Olen käyny ravitemusterapeutilla vhän yli vuoden

Luukku 15, 3 yleistä stereotypiaa / harhaluuloa

Syömishäiriöihin liittyy paljon stereotypioita ja harhaluuloja, jotka eivät pidä paikkaansa. Nyt siis nostetaan kissa pöydälle ja lauotaan totuuksia.

1. Pojilla/miehillä ei voi olla sh:ta.
"Tutkimusten mukaan nuorilla miehillä ja pojilla esiintyy erityisesti epätyypillisiä syömishäiriöitä lähes yhtä paljon kuin naisilla. Miesten syömishäiriöt kulkevat käsi kädessä yhdessä erilaisten ruumiinkuvan häiriöitten kanssa. Syömishäiriötä sairastaa noin 1-2 poikaa tuhannesta."

2. Et voi olla syömishäiriöinen, koska et ole alipainoinen tai et näytä anorektikolta.

Syömishäiriöt ovat mielenterveys ongelmia eikä somaattisia sairauksia vaikkakin osa oireista saataa fyysisesti ilmetä. Anoreksia ei ole ainoa sh. On paljon paljon muitakin.

"Vajaa 1 % 12–24-vuotiaista tytöistä ja nuorista naisista kärsii varsinaisesta laihuushäiriöstä." Eli anoreksiasta.

Bulimia eli ahmimishäiriö. "Vajaa 10 % nuorista naisista täyttää ahmimishäiriön diagnostiset kriteerit"

"Pojilla ja nuorilla miehillä ahmimishäiriö on selvästi harvinaisempaa."

Lisäksi on olemassa lihavien ahmimishäiriö eli BED, epätyypillinen laihuushäiriö, ortoreksia ja monia muita

3. Syömishäiriöiset eivät syö mitään
Suurin osa syömishäiriöisistä syö. Ja ne jotka eivät syö ovat pakkoruokinnassa tai haudassa. Yksinkertaista. Jos ajateltaisiin tämän stereotypian mukaan niin todennäköisesti en siis itse kirjoittaisi tätä postausta, koska olisin jo kuolltut "koska syömishäiriöiset ei syö". Ja jos ei syö niin juo. Jostain sitä vähäistäkin energiaa tulee olise sitten ruoka tai juoma. Jos tämä stereotypia olisi totta lääketieteessäkin niin syömishäiriöisiä olis paljon yli puolet vähemmän kuin nykyään.

Lähteet:

Terveyskirjasto - Duodecim

Poikien syömishäiriöt | Suomen Mielenterveysseura

Tämä myöhästyi, koska laitoksessa oli avoimienovien päivä ja kaikki nuoret tuupattiin siksi aikajaksi ulos täältä.

Oletko sinä kohdannut jonkun näistä stereotypioista/harhaluuloista?
Tai tuleeko mieleen muita yleisiä harhaluuloja?
Kommentoikaa ihmeessä, jos jotain tulee mieleen.

Luukku 14, Paranemis motivaatio

Siinä kohtaan kun samaan aikaan halusin ja en haluunut parantua minulle sanottiin, että parantuminen lähtee itsestä. Kukaan ei voi parantaa ihmistä, joka ei sitä oikeasti tahdo.
Se tuntui silloin loukkavalta kuulla tuo. Ja kun sitä kuuli joka taholta...
Ja todellisuudessa ei kukaan toinen voi parantaa sinua, koska kukaan ei voi mennä sinun pääsi sisälle tekemään ajatus työtä. Ympärillä olevat ihmiset  voi tukea, kannustaa, auttaa ja herätellä sinua.
Mutta itse se työ pitää tehdä.
Minulla meni jonkin aikaa, että ymmärsin kaiken lähtevän minusta itsestäni. Otin apua vastaan, mutten toiminut sen mukaisesti. Esimerkiksi kävin ravitsemusterapeutilla vuoden, mutten ikinä syönyt kuten hän ohjeisti. Nyt kuitenkin olen alkanut saamaan ravitsemusterapiasta hyötyä, kun olen tehnyt työtä käskettyä eli noudattanut ohjeita.
Ja se päätös parantumisesta ei ollut yksinkertainen. Huomasin ekalla kerralla, että tahdon parantua muttei se riitä. Pelkkä haluaminen ei riitä. Siihen tarvitaan myös se motivaatio. Ja motivaatiotahan ei ollut. Ei ollut voimia. Enkä nähnyt muuta syytä parantumiselle, kun sen, että haluan syömishäiriöstä eroon, koska se on helvettiä. Ja tuohan on se merkittävä syy, mutten ymmärtänyt että sh vaikuttaa kaikkeen muuhunkin.

Minun pelastava enkeli oli Harmaa. Se oli sitä aikaa kun halua oli, muttei motivaatioita. Laitoksen väkihän ei tietenkään tiennyt/nähnyt/ymmärtänyt kaikkea mitä syömishäiriöön kuuluun. On asioita joita ei terve tiedä ja vaikka tietäisi ei voisi huomat sitä. Ja tästä syystä kaksi syömishäiriöistä ei sovi saman katon alle ellei molemmat tosissaan ole motivoituneita paranemaan. Minun motivaatin puute tietty vaikutti Harmaan parantumiseen. Ja meillä alkoi välit kiristyä, koska en ymmärtänyt vaikuttavani häneen. Ohjaajat yritti rajottaa liikkumista ja vahtia syömistä, mutta monet syömishäiriöiset on huippuluokan valehtelijoita. Ja itsekkin vajosin valehtelemaan. Harmaa kuitenkin tiesi mitä oli meneillä. Hän luki minua kuin avointa kirjaa vaikka oltaisiin oltu omissa huoneissa ilman että oltaisi edes nähty. Hän kuitenkin oli se, joka herätteli mut todellisuuteen motivaation puutteeni kanssa. Hän ei kierrellyt ja kaarrellut asioita vaan sanoi sen suoraan. Hän sanoi suoraan asiat niin kuin ne oli. Hän tiesi koska valehtelin ja sanoi siitä minulle. Se sai mut älyämään ettei haluamalla parannu jos motivaatiota ei ole. Harmaa autto mua etsimään motivaatioita. Hän laittoi kuvia jotka motivoisi minua ja sillä saatiin moottori käyntiin. Sitten aloin näkemään muitakin syitä parantumiselle. Olen todella kiitollinen Harmaalle, että hän herätteli minua eikä silti hylännyt vaikka välit kiristyi väliaikaisesti.

Ja nyt tässä on osa minua motivoivista asioista:

- Haluan olla hyvä ystävä. Enkä se joka valhtelee kaikille, että saisi paastottua ja liikuttua liikaa
- En halua satuttaa perhettäni sillä että he näkevät kun kidutan itseäni
- Haluan saada minun jalkani kuntoon ja ilman riittävää ravitsemusta se ei onnistu
- Olen kilpaurheilija vaikkakin vasta kilpaillut pikkukisoissa enkä montaa kertaa. Ei kukaan kilpaurheilija syö alle 1000kcal päivässä. Ja iittävä ravinto edesauttaa muistamaan asioita. Ja kisoissa on paljon muistettavaa joten pitää pitää muisti hyvässä kunnossa
- Kun syön, jaksan treenata akrobatiaa ja ratsastusta
- Parantuminen mahdollistaa hevosalan opinnot. Ja opintonihan keskeytyi sh:n takia. Lääkäri sanoi etten ole työkykyinen. Nyt toki esteenä opinnoille on oikea jalkani.
- Maailma avaratuu täysin erilaisessa valossa kun parantumisessa pääsee eteenpäin. Näkee ympärilleen ja saa elämästä irti enemmän kaikkea.
- Poikaystävääkin jaksan rakastaa paremmin ja enemmän. Jos olisin siinä kunnossa mitä vuosi sitten. En pystyisi seurustelemaan. Silloin lahdutus oli elämäni keskipiste ja omaan kuplaani oli vaikea päästää muita. Ja rakkauden tunnetta oli vaikea tuntea koska sh turrutti kuplan ulkopuolelta tulevien asioiden tuottamia tunteita. Ja nyt jouluna meillä tulee 7kk täyteen. Ja minulla on energiaa tuntea rakkautaa♥
- Tahdon myös tulevaisuudessa lapsia. Ja se mitä nyt teen keholleni voi ilmetä vuosien päästä. Terapeuttinikin sanoi, että vaikken koskaan ole laihtunut alipainoiseksi niin ahmimis, oksennus, paasto on voinut jo aiheuttaa tuhoa jonka näen vanhempana. Hän sanoi olevansa tästä erityisen huolissaan.

Mitkä asiat sinua motivoi?

Luukku 13, Meidän joulu

Kaikilla ihmisillä on ne omat joulurutiininsa asui sitten yksin tai perheen kanssa.
Minä olen kaikki jouluni viettänyt perheeni kanssa ja niin myös tänäkin vuonna tulen viettämään.
Oletettavasti olen neljä yötä kotona ja sitten palaan laitokseen.

Meillä on tapana aina nukkua pitkään jouluaattona, mutta tänä vuonna olen ajatellut tekeväni poikeuksen ja mennä aamulla joulukirkkoon.
Äidin herättyä hän keittää riisipuuron niin, että kun kaikki ovat heränneet päästään yhdessä aamupalalle.
Lounasta ei oikein ikinä syödä yhdessä oli sitten kyseessä arki tai juhlapyhä.
Monopoly on ollut meillä jouluperinne. Sitä pelaillaan aina päivälliseen saakka ja päivällinen on aina meillä se juhla-ateria. Porkkana-, peruna-, lanttu- ja maksalaatikot kinkkua unohtamattakaan pääsevät ruokapöytään. Viime vuonnahan en syönyt oikein mitään "joulu"ruokaa, koska vegaanisuuteni oli niin tuore juttu, ettei äiti oikeastaan silloin edes tehnyt minulle ruokaa. Joten popsin vain salaattia.
Tänä vuonna kuitenkin pyysin äitiä tekemään minulle jotain vegaanista. Ja hän sanoi tekevänsä minulle porkkana- ja perunalaatikkoa. Hän myös sanoi, kokeilevansa vegaanista maksalaatikkoa. Kyllä, maksalaatikko ilman maksaa. Löysin reseptin YouTubesta PS olen vegaanin videosta.
Kinkku myöskin minun kohdallani korvataan vegaanisella seitan kinkulla. Eli tänä vuonna minäkin saan jouluruokaa. Tottakai jälkiruuaksi on kahvia ja/tai glögiä piparin ja joulutortun kera.
Kun ruoka on saanut hetken laskeutua käydään saunassa. Yleensä käydään siskon kanssa yhdessä jouluisin saunassa ja äiti ja iskä käy yhdessä.
Sitten lähestytään pikku hiljaa lahjojen saantia. Siitä lähtien kun saatiin siskon kanssa tietää ettei pukkia ole alkoi meillä uusi rutiini lahjojen kanssa.
Aina siinä klo 19-20 lähdetään autoajelulle. Kun kaikki on autossa äitille tulee "vessahätä".
Ja sitten iskä sanoo:"Me käydään sillä aikaa ajelemassa niin soita kun oot valmis".
Sitten ajellaan noin 10min kodin läheisyydessä ja käydään hakemassa äiti kyytiin. Ja siis sillä aikaa kun äiti on "vessassa" hän hakee lahjat ja vie kuusen alle. Kun äiti on saatu kyytiin ajellaan jonkun aikaa ja yleensä siinä klo 21.30-22.00 ollaan kotona. Sitten päästään avaamaan lahjoja. Lahjojen avaamisen jälkeen alkaa tietenkin herkuttelu ja siinä samalla pelataan Wii:tä ja lauletaan SingStaria.
Iltapala yleensä ei maistu kun ollaan herkuteltu itsemme ähkyiksi. Ilta venyy yleensä myöhään ja siinä yöllä klo 1-3.00 mennään nukkumaan. Riippuen siitä miten väsynyttä jengi on.
Sellainen on meidän jouluaatto.

Mitä jouluperinteitä teillä on?

Luukku 12, Terve itserakkaus!

Tämä ei tule kenellekkään yllätyksenä, mutta me suomalaiset olemme huonoja kehumaan itseämme. Jos olemme jossain hyviä emme kehtaa sanoa sitä ääneen. En tiedä mitä muut ajattelevat, mutta itselle tulee sellainen oli kun kehuu itseään, että se olisi itserakasta tai ylimielistä, tms. Välillä omalla kohdallani kun onnistun jossakin tulee selläinen olo, että minähän olen iha hyvä tässä. Sitten alkaakin kelaamaan sitä kuinka aina löytyy joku minua parempi, joten en olekkaan hyvä missään. En osaa mitään. Olen surkea kaikessa mitä teen.

Pitäisi oppia seuraavat asiat;
- itsensä kehumien ei ole ylimielisyyttä, itserakkautta, itsekkyyttä
- asioiden liioittelu kehumisen kanssa on... saa ja pitääkin sanoa minä olen hyvä tässä, mutta täydellinen ei meistä ole kukaan. Esimerkiksi. Jos voitat kilpailussa on ok sanoa, että olit paras kilpailioista koska se on  totta ja realistista. Jos voitat mm kisat voit sanoa olevasi maailman paras siihen saakka että joku seuraavissa kisoissa tekee sinua paremman tuloksen. Kuitenkin jos ei kilpailla siellä mm tasolla niin kukaan ei voi sanoa olevansa maailman parhain. Eikä kukaan siellä mm tasollakaan voi sanoa osaavansa hommaansa täydellisesti.
- älä ajattele sitä että joku on sinua parempi ja siksi et voi sanoa olevansa hyvä
- yritä myös pohdiskella realstisesti mitä osaat, mitä et, mitä sinun on kehitettävä
eli siis hyvästele helppo vastaus "en osaa","olen siinä maailman surkein",jne...
- muista myöskin etsiä peilistä ainakin yksi asia mistä itsessäsi pidät ja kun menet peilin eteen muista katsoa juuri sitä mistä pidät

Sitten haastan sinut tekemään seuraavan:
- Hae kynä ja paperi
- Ei ole väliä kunka monta vastausta saat seuraaviin tehtäviin, mutta jokaiseen on vastattava.
Jos et itse keksi mitään joihinkin kohtiin voit kysyä asiaa ystävältäsi, perheenjäseneltäsi, yms

1. Mitä minä osaan ja missä olen ihan hyvä:
2. Mikä luonteessani on mielestäni parasta:
3. Katson peiliin. Pidän kehossani: (kirjoita siis asia/asioita josta pidä kehossasi)
4. Viimeinen ja vaikein tehtävä. Älä heitä paperia pois. Älä sotke sitä. Älä kirjoita mitään negatiivista siihen. Lue paperi ja hyväksy ne vaikka nyt tulisikin ajatuksia siitä, että ehken olekkaan tuossa hyvä tai ehkä en olekkaan luonteeltani tuollainen, jne.
Monelle tämä lyhytkin tehtävä voi olla haastava, mutta on helpompaa kirjoittaa asiat paperille kuin sanoa ääneen. Ja ehkä jonain päivänä pystyt jopa sanomaan nuo vastauksesi ääneen.

Ja jotta tämä olisi reilua niin vastaan myös itse tähän tehtävään.
1. Minä osaan ratsastaa, piirtää, soittaa rumpuja, pariakrobatiaa
2. Tunnollisuus, herkkyys, sympatia ja empatia kyky
3. Mä pidän kehossani mun korvistani ja nenästäni
Mun nenä on tosi pieni ja pidän siitä. Sekä mun korvat joihin tehtiin hörökorvaleikkaus. (Mutta leikkausta ennen korvani oli niin höröllään, ettei yhdellä leikkauksella oisi saatu minun haluamaani tulosta) Korvat siis jäi vielä osittain hörölle. Nyt olen onnellinen ettei näistä tulleet "normaalit" tai omasta mielestäni "täydelliset", koska rakastan näitä.
4. Itselleni heräsi heti epäilys omia vastauksia kohtaan. Ja tuli sellainen olo ettei ne ole totta. Mutta kuka sen määrittelee onko se totta vai ei. On kyseessä minun käsitys itsestäni eikä jonkun toisen käsitys minusta. Minä olen hyvä ja arvokas ihminen. Sanoipa muut mitä tahansa.

"Minä olen minä ja kelpaan kyllä"- tearapeuttini ohjeistaa sanomaan.

Ja hei! Arvostakaa itseänne! Ja itserakas saa olla kun se ei muutu ylimieliseksi, koska jokaisen meidän olisi syytä rakastaa itseään jotta jaksaa rakastaa paremmin ja enemmän muita!

Kukaan ei ole parempi sinä kuin sinä itse! ♥

Luukku 11, Postaus vuoden takaa

Jälleen kerran muistellaan fiiliksiä vuoden takaa. Ja pohdiskellaan niitä.

"Ana se kieroista kaunein 

Elämä päin vittua. Haluaisin tappaa itseni en jaksa enää.
T jonka jätin viime sunnuntaina laittoi viestiä. Jostain syystä, koska minulla oli vielä tunteita häntä kohtaan Ana tuhosi ne. Ana käski minun olla ilkeä. Vastasin ilkeäsit hänelle ja tästä syntyi riita.
T haukkui minut huoraksi ja lutkaksi. Hän sanoi, että minut pitäisi kiikuttaa pakkohoitoon ja, että minun pitäisi tappaa itseni. Tuo kaikki sattui, mutta ansaitsin sen. Ana sai tunteet T:tä kohtaan kuolemaan. Tuntuu kuin Ana olisi kateellinen kun joku kilpailee elämäni tärkeimmästä paikasta. Tällöin Ana pilaa ihmissuhteeni.
Nyt Ana paljasti kieroutensa. Ana saa minut käyttäytymään kuin aivan eri ihminen. Hän tahtoo olla elämäni pääroolissa, joten annan sen olla. En jaksa taistella vastaan. Enkä edes tiedä haluanko.
Olen kaksi naamainen kammotus, olen julma ja kylmä ihminen. Olen paha ihminen heille jotka eivät laihduta tai kannusta. Onneksi minulla on Keijulapsi ja Harmaa.
    Harmaan kanssa käytiinkin tänään lenkillä. Käveltiin 16km. Oltiin molemmat aivan puolikuolleita sen jälkeen.
    Sitten asiasta toiseen. Mua pelottaa aivan järkyttävästi keskiviikko. Keskiviikko on kauhea päivä kaikin tavoin. Sillon on verikokeet ja minä pelkään niitä. En tiedä mitä ajattelisin niistä. Itse piikkiä pelkään mutta arvot haluan kuulla vaikken usko niiden vaikuttavan vointiini. Toinen asia keskiviikkona on painoni. En tiedä mitä odottaa. Viimeksi vaaka näytti 66,0kg. Nyt minun odotukseni ovat pienet. Painon on oltava pienempi kuin viime kertaisen. Aivan sama onko se tippunut kilon vai 100g.
Olen pettynyt jos muutosta ei ole tapahtunut, mutta vielä pettyneempi olen jos se on noussut. Hajoan palasiksi jos paino on noussut.
    Mistäs minä vielä vuodattaisin tänne. Itsetuhoiset ajatukseni ovat taas vähän voimakkaammat. Ana pitää minua hengissä. Se ei anna minun tappaa itseäni, koska en ole valmis, koska en ole täydellisen laiha. Toisinaan Ana on niin vaativa, että tahdon häntä pakoon. Itsemurha olisi siihenkin vaihtoehto. Olen harkinnut itseni tappamista tyrmäys tipoilla tai lääkkeillä. Eräs kaverini tuo minulla silloin tällöin jotain lääkkeitä. En tiedä mitä ne on, mutta pidä niistä. Ne saavat minut väsymään ja lopulta nukahtamaan ja ylläpitävät syvää unta. Niilläkin pääsen Anaa pakoon...tavallaan. Valitettavasti Analla on uusi tapa vaikuttaa minuun. Hän tunkeutuu uniini.
    Ja mitäs vielä...ainiin torstaina on hoitokokoukseni. En tiedä mitä odottaa. Puhutaanko siellä syömisistäni? Minähän syön. Voisin lopettaa syömisen kokonaan, olenhan terve. Minulla ei ole syömishäiriötä! Pelottaa myös jos sairaanhoitajani nupolta on kertonut blogistani. Minä en todellakaan tiedä mitä odottaa.
Olen peloissani. Auttakaa!"

Olen iloinen, että olen päässyt tästä jo eteenpäin jonkin verran. Tai noh, tosi paljon eteenpäin.
Ja olen iloinen ja ylpeä siitä että Harmaakin on päässyt tästä eteenpäin. Tarkoitan ettei enään tueta toisiamme laihduttamaan. Ulkoistin mun syömishäiriöä tosi paljon tuolloin että mun olisi helpompi käsitellä sitä. Mä edelleen käyn vaa'alla useammin kun yli 80% ihmisistä. Moni käy muutaman kerran vuodessa jos sitäkään. Jotkut käy kerran kuussa ja jotkut kerran viikossa. Minä käyn kolmesti viikossa. Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Se on todella usein mutta jos verrataan siihen mitä se on ollut aijemmin niin kyllä tämä on edistystä siihen verrattuna. Ja vaikka käyn suhteellisen usein vaa'alla on lukemien arvo mielessäni muuttunut hieman. Tuolloin olin hajalla jos paino oli noussut 100g. Nyt 100g sinne tänne ei tunnu missään. 400g sinne tänne menee myös ilman kauheaa pään sisäistä syömishäiriö ajattelu sekamelskaa. 500g alkaa tuottamaan jo päähän syömishäiriö härdelliä. Mutta eteenpäin on tässäkin päästy. Tuolloin 100g tuntui maailman lopulta ja nyt 500g hetkauttaa vähän muttei ole maailman loppu. Tuolloin ajatelu mallini oli juurikin sitä joko-tai ajattelua. Ei ollut mitään siltä väliltä. En tiedä miten olen päässyt itseni kanssa eteenpäin tähän pisteeseen missä olen nyt. Onko se yksinkertaisesti aika vai hoito vai laitokseen muutto vai nykyinen lääke. En tiedä. En todellakaan tiedä. Ylpeä olen joka tapauksessa.

Luukku 10, Helppoa syödä

Tässä on 5 ruokaa, hedelmää, tai ylipäätänsäkin asiaa joita minun on helpompaa syödä kun on oikein vaikea kausi saada lämmintä ruokaa syödyksi.

1. Banaani
2. Jogurtti
3. Hedelmä smoothie
4. Piltit
5. Nutridrinkit

Minulle pehmeät ja nestemäiset jutut on helpoja sillon kun muut ruuat tökkii.

Onko teillä jotain sellaisia juttuja mitkä menee vaikeina aikoina paremmin alas?
Kertokaa kommenteissa. :)

Luukku 9, Parantuminen & itsensä haastaminen

Omalla kohdallani ainakin huomaan, että kaikkein helpointa olisi vain elää syömishäiriö helvetissä. Vaikka se onkin tuskaa niin silti se tuntuu helpommalta kuin parantuminen.

Olen oppinutkin, että paranemisessa parhaiten pääsee eteenpäin itseään haastamalla.

Mietin yleensä jo edellisenä iltana miten huomenna haastan itseni parantumis myönteisesti.

Sh haluaisi haasta minua siihen että paastoaisin, mutta sen sijaan haastan itseni päin vastaiseen suuntaan.

Esim. Kun on ollut vaikeampi jakso lämpimien aterioiden syömisen kanssa. Haastan itseni kerran päivässä syömään lämpimän aterian. Onhan yksi lämmin ateria paremipi kuin ei mitään. Toki siis syön sen 4x päivässä mutta ainakin yhden on oltava lämmin ateria.

Haasteiden ei tarvitse olla mitään kummallisia eikä terveellistä syötävää, nimen omaan tavoite on rikkoa omia rajoja.

Esimerkkejä:

- tänään syön yhden lämpimän ruuan (jos et syö yleensä yhtään lämmintä ruokaa, jos syöt yhden lämpimän ruuan päivässä haasta itsesi syömään toinenkin)

- tänään käyn ostamassa jäätelön ja syön sen hyvällä omalla tunnolla (tähän käy mikä tahansa herkku)

- tänään syön 1800-2000kcal (haasta itsesi tähän, jos syöt yleensä alle 1800kcal)

- tänään syän 2000-3000kcal (jos olet vannoutunut "max 2000kcal päivässä"-ihminen haasta itsesi tähän. Omalla kohdallani tämä tekee rennomman suhtautumisen kaloreihin)

- tänään minä teen jotain kivaa, mutta en pakko liiku

- tänään en käy vaa'alla (jos vaa'asta on tullut aviomiehesi/aviovaimosi)

- tänään en laske kaloreita

- tänään en pidä ruokapäiväkirjaa

- kirjoitan 5 asiaa joista pidän ulkonäössäni

- kehu itseäsi peilin edessä

- tänään syön pelkoruokaani niin että näen ettei se tapa minua

Haastakaa itseänne ihanat ihmiset. Ylittäkää omia rajoja joita mielenne on asettanut, vain sillä pääsette yli niistä.

Hyvää joulun odotusta. <3

Luukku 8, Liikunta minun elämässäni

Minä olen aina tykännyt liikkua ja 5-luokalla aloin liikkumaan säännöllisesti, ja niin siitä tuli osa arkea.
Se on ollut minulle keino sleviytyä, jos kotona on mennyt hermot.
Ala-asteella noihin samoihin aikoihin kävin myöskin lähes joka päivä tallilla tekemässä tallitöitä.
Pikkuhiljaa myös minun liikuntanumero nousi kutosesta ysiin. Eli kehitystä tapahtui.
Kutosluokan aikoihin liikunnasta alkoi tulemaan toisinaan stressiä.
Minulle alkoi tulla kausia jolloin liikuin joka päivä ja paljon, ja myös rajoitin syömistä.
Sitten oli kuitenkin vielä välillä niitä normaaleja jaksoja. Silti nautin liikunnasta vaikka se stressasi toisinaan.
Pikku hiljaa lisäilin vuosien mittaan liikuntaa ja nuo jaksot alkoivat muuttua pidemmiksi ja pidemmiksi vuosien saatossa. Yhdeksännellä luokalla minulla todettiin syömishäiriö ja suhde liikuntaan ei ollut enään se mistä oikeasti nautin. Väitin kyllä kaikille kuinka rakastin sitä, mutta todellisuudessa ajattelin, että on pakko liikkua. Pahimmillaan minun pakkomielle liikuntaan oli tämän vuoden heinäkuussa. Kävin joka päivä vähintään kahdesti urheilemassa yleensä kävin urheilemassa kolmesti. Kaksi kertaa salilla ja kerran pyöräilemässä tai toisin päin, mutta joka päivä.
Pikku hiljaa laitos alkoi rajaamaan minun liikkumista, mutta pakkomielle oli paha joten jumppasi huoneessani salaa. Ja usein yö vuorossa oleva ohjaaja tuli huoneeseeni niin, että minä istuin lattialla tekemässä vatsoja. Tietenkin ohjaaja vahti, että menen takaisin sänkyyn...ja heti kun ovi meni kiinni ja ohjaaja lähti jatkoin.
    Nyt olen itse kuollettanut salikorttini enkä käy enään salilla, koska se ei ollut tervettä. Ehkä kun olen terve voin treenata terveellisissä määrin. Mutta on minulle liikunta edelleen tärkeää. Ja pakko liikunnasta olen päässyt eroon lähes kokonaan. Käyn parikertaa viikossa ratsastamassa, lenkillä tasan silloin kun huvittaa enkä silloin kun on "pakko", jumppailen huoneessani välillä mutten todellakaan edes joka viikko, jne...
Olen oppinut taas kääntämään liikunnan voimavarakseni enkä kaloreiden polttamiseksi. Jos menen vittuuntuneena lenkille en tule sieltä takaisin ahdistuneena vaan oikeasti pirteänä ja hyvällä mielellä.
Liikunnan kuuluu olla mukavaa. Jos sitä ei voi tehdä ilman pakko ajatuksia kannattaa se sitten jättää kokonaan tekemättä. Ja kun on siinä tilassa päänsä kanssa, että voisi liikkua ilman pakko ajatusta niin liiku vasta silloin. Nauttikaa liikunnasta. Sen kuuluu olla terveyttä edistävää eikä tuhoavaa.
<3

Luukku 7, postaus vuoden takaa

JOS LUET TÄTÄ ESIM. PUHELIMELLA, NIIN SUOSITTELEN ENSIMMÄISEKSI MENEMÄÄN ALAS JA PAINAMAAN "NÄYTÄ INTERNETVERSIO". MOBIILIVERSIOSSA EDELLISESTÄ POSTAUKSESTA LAINATTU TEKSI MUUTTUU VAIKEAKSI LUKEA.

Tässä taas päästään muistelemaan tasan vuoden takaisia ajtuksiani ja tilannettani. Jos et ole lukenut ensimmäistä "Postaus vuoden takaa"-postausta niin tässä pieni pohjustus. Eli nämä on niiltä ajoilta kun kirjoitin Vaa'alle kahlittu- blogiini. Tämä blogi on edelleen löydettävissä, mutta näkyvillä on vain yksi postaus, jossa on osoiten tänne nykyiseen blogiini. Jotkut teistä voi muistaa tämän postauksen. Mutta nämä vanhat postaukset ovat siis piilotettu näkyvistä eli niitä ei voi enään löytää. Minä toki itse näe ne.

"PAKKO (7.12.2016)

Mulla on tosi paska olo. Oon aivan loppu. Paino sahaa vain tuota 66-67kg väliä. Kaiken mitä syön tahtoisin oksentaa...siihen pystyn vain kotona. Tänään osastolla otettiin painoni. Se oli tasan 66.0kg. 300grammaa enemmän kuin viime punnituksessa. Olin ahdistunut ja huokasin tuskastuneesti ilmaistakseni tunnettani. Tunne välittyi omahoitajalleni. "Nooh. Tää paino taitaa olla sun keholle luonnollinen paino, kun se on tässä jo aika kauan sahannut tätä väliä.", näin omahoitajani sanoi huokaukseni jälkeen.

Tiedän, että hän yritti lohduttaa...mutta se vain sattui...käänsi veistä haavassa.

Aivan, kun en itse tietäisi olevani ikuisesti tämä läski ruma kusipää paska...v*ttu perk*le!

Anteeksi. Rauhoitun nyt.

Joka tapauksessa se siis sattui. Ana ja minä päätimme, että näytämme hänelle. Hän ei ikinä usko, että pääsen painoon 65kg. Hän ei uskoisi ikinä, että pääsen painoon 48kg. Minä tahdon uskoa Anaan.

Ensi viikolla minun on painettava 65.0kg. Jos en pysty siihen, se tietää kostoa. Kostan itselleni jos en onnistu. Viikon mehupaasto? Viiltely? Itseni pahoin pitely hakkaamalla omin käsin? Tai jotain en tiedä vielä. Minun siis on pakko. Aivan PAKKO onnistua. 

Ai niin...sitten vielä ensiviikolla minulla on myös verikokeet. Onko mitään inhottavampaa. EI.

Elämä on perseestä. Olen ajatellut mitä kävisi jos lopettaisin pro-anailun, mutta miettiessäni huomasin etten minä enään ylläpidä tätä. Ana on kanssani. Ana kantaa minua. Tai siltä minusta tuntuu. Ana pitää minusta kiinni. Minä en hänestä. Rakastan tätä elämän tyyliä."

Voi minua onneksi ajatukseni ovat muuttuneet tässä viimeisen vuoden aikana. Tuolloin siis kävin vielä päiväosastoa ja punnituksia oli kerran viikossa. Muistan tuon Ana huuman kuin eilisen.
Se toi euforiaa ja sisältöä päiviini. Ja tuo pro-anailu oli totisesti mun elämäntapa. Se ei ollut kaunista vaikken mikään alipainoinen ollutkaan. En tiennyt mihin olin ryhtynyt. Silloin minulla diagnosoitiin epätyypillinen laihuushäiriö. Nykyään olisin ihan tyytyväinen tuohon 65-66kiloon. Ja toivonkin, että jonain päivänä saavutan sen TERVEELLISESTI,  mutta nyt pitää keskittyä paranemaan. Sitten katsotaan sitä pientä painon tiputusta. Tuolloin kuitenkin tahtomalla tahdoin painaa jonain päivänä sen 48kg. Siinä kohtaa makaisin sairaalassa letkuissa. Vähemmästäkin joutuu letkuihin. Ei vaadita kuin huonot veriarvot. Muistan kuinka inhosin elämää. Olin inhonnut sitä jo kauan, ja inhosin pitkään tuon jälkeenkin. Nyt tänä päivänä olen onnekas, kun on löytynyt lääke, jonka vuoksi minun on edes vähän helpompaa elää itseni kanssa. Vaikka edelleen elän sh helvettiä, niin joka tapauksessa minulla on mielenkiintoa elää. On jotenkin surullistakin lukea tätä postausta ja miettiä kuinka pinnallista tuo oli. Kuinka ulkonäkö keskeistä elämää elin. Kuinka halusin olla hyväksytty edes omassa päässäni.
Olisipa joku tuolloin sanonut, ettei minun ole pakko. Toisaalta näen jotain samaa, mikä ei ole muuttunut. Minä käsitys on edeleen tuo ruma, läski, paska, kusipää. Ja edelleen näen peilistä vain lihavan tytön valtavine läski makkaroineen vaikka BMI kertoo, että olen normaali painossa. Silti peilikuva näyttää toista. Ristiriitaista...haluan ja yritän uskoa BMI:tä enkä sairastunutta mieltäni vääristyneine peilikuvineen. Mutta edistystä on tapahtunut. En ole enään pro-anailija vaan tiedostan olevani syömishäiriöinen, joka tahtoo selättää sairauden ja olla jokin kaunis päivä taistelija, joka voitti "Anan".

Luukku 6, My day 5.12

Tämä my day on päivältä 5.12 jotta saan julkaustua tämän ajallaan eli tänään 6.12.

Herätys soi klo 8.45.
Sammutan sen ja jatkan unia. Perus minä.
Ja klo 9.00 soi uusi herätykseni. Lääkkeet pitäisi nousta ottamaan. Nääh, ei jaksa nousta vielä. Sammutan herätyksen ja jatkan nukkumista.

...
Hupsista! Kello onkin jo 10.
"Äiti. Herää. Mun lääkkeet pitää ottaa", sanoin äidille ja sitten hän tuli antamaan lääkkeet minulle.
Sitten aamupalalle. Pari leipää, jogurttia ja banaani. Unohtamattakaan kahvia. Kahvi on se millä päivä kuin päivä käynnistyy.
Syön aamupalani rauhassa. Syötyäni sen otan vielä viimeisen kupillisen kahvia ja menen sen kanssa tietikoneen ääreen. Hoidan yhden pankkiasian ja sitten hoidan ratsastusseura juttuja. Sekä lueskelen Suomen ratsasastusliiton sivuilta kilpailulisensseistä yms.

Aikaa siinä vierähti tovi ja kello onkin jo 12.45.
Pohdiskellaan äidin ja serkun kanssa mitä tarvitsee ostaa kaupasta ja sitten lähdetään kauppaan. Paluu matkalla haetaan sisko koulusta. Kaupassa iskee hirveä ahdistus. Yritän pitää itseni kasassa. Vilkuilen joka suuntaan paniikissa. En tahdo jäädä yksin.
Äiti säntää etsimään jotain ja jättää minut seisomaan kärryn kanssa yksin. Serkku säntää etsimään omia juttujaan. Olen yksin kärryn kanssa. En uskalla liikkua mihinkään.
Siinä paniikissa ja ahdistuksessa selvittiin kauppareissusta.

Kauppareissu venähti ja lämpimälle ruualle päästiin vasta noin klo 15. Vegaaninen makaronilaatikko oli parasta. <3
Nyt katsellaan netflixiä ja kohta menen pakkaamaan tavarani. Koska noin klo 19.00 iskä lähtee viemään minua laitokseen.

Vielä ennen lähtöäni juodaan glögit ja syödään parit joulutortut. Sitten matkaan. Automatka kestää tunnin ja olen klo 20 laitoksella.

On ihanaa olla täällä. Eihän tämä päivä ollut mitenkään erikoinen, mutta oli kivaa välillä vaan hengailla perheen kanssa ja kun serkkukin oli tullut.

Klo 21.11
Hain lääkkeeni hetki sitten. Nyt vielä teen ensivuodelle toimintasuunnitelmaa ratsastuksen suhteen. Sen jälkeen teen iltatoimet ja menen nukkumaan

~Kauniita unia~

Tänään 6.12 on itsenäisyyspäivä.
Joten hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle ja etenkin meidän ihanalle 100v Suomelle! <3

Luukku 5, Elämäni aakkoset

Aitous on sellanen piirre jota arvostan ja jollainen itsekin koen olevani. Aidolla tarkoitan vilpitöntä, hyväsydämmistä ihmistä, joka ei halua satuttaa ketää tarkoituksella. Pyrin näyttämään tunteeni rehellisen avoimesti. Aamut ovat myös yksi elämäni akkosista. Herään aina viimeistään klo 8.45.
Lääkkeiden myötä olen oppinut nousemaan ihmisten aikaan sängystä ja näin minulle jää enemmän aikaa. Olen ihminen jolle rutiinit ovat elinehto ja kun tiedän että lääkkeet on otettava klo 9.00 niin sillon on myös herättävä. Eikä se edes tunnu enään niin vaikealta nousta sieltä sängystä.

Bloggaaminen on ollut mulle henkireikä vuodesta 2015 lähtien. Tämä on kanava purkaa tuntemuksiani ja tästä on tullut tapa. Tekee hyvää kun kuulee teiltä positiivista palautetta, mutta ennen kaikkea on hauskaa tutkia muutoksia pään sisällä kun lukee vanhoja postauksia. Näkee missä asioissa on päässyt eteenpäin.

Coffee- en keksinyt tähän suomenkielellä mitään joten käytetään englantia vähän.

Olen juonut kahvia ihan pikkutytöstä asti. Se oli pienenä aina sellainen mun ja iskän juttu.

Sitten kahvista tuli osa arkipäivää. Sillä käynnistyy aamu kuin aamu.

Depressio mainittu torilla tavataa. Masennus on masentavaa. Yksi diagnooseistani...

Esteratsastus on se laji jossa kilpailen ja johon panostan.

Fitspo on vastakohta thinspolle eli thinspirationille. Katselen paljon fitspo kuvia jotta saisin käännytettyä vääristyneet kauneusihanteeni. Pitäisi ihailla vahvaa, tervettä normaalipainoista kroppaa eikä luita.

Glögi!!! Parasta joulun antia. Sanokoot sh mitä haluaa niin minä nautin glögistäni. Kaloreista viis. <3

Hevoset on ollut pitkään osa mun elämää. Ei pelkästään se ratsastus. Vaan myös ne tallityöt. Tallilla olen aina saanut olla se kuka olen. Ja tallilla olen paljolti kasvanutkin. Olen oppinut monia asioita psykologiasta, sosiaalisesta kanssa käymisestä, yms tallilla. Tallilla tunnen olevani ihminen jota tarvitaan, enkä se hyödytön paska mitä oma mieli sanoo. Hevosille on voinut kertoa kaiken ja ne kuuntelee aina. Ne on mulle omalla tavallaan terapeutteja.

Itsekeskeisyys oli jossain kohtaa mun elämääni suuri osa ja nyt onneksi olen päässyt siitä kuplasta pois. Elin omassa kuplassa enkä nähnyt sen ulkopuolelle. En nähnyt miten valehtelin sh:n takia, en nähnyt miten satutin ihmisiä mun ympärillä. Yritin monta kertaa tappaa itseni ilman että ajattelin miten kovan surun heille tuottaisin. Tosin siinä kuplassa ei edes nähnyt kenenkään välittävän minusta.

Jäätelö on herkuista paras. Voisin syödä aina litran kerralla. Onneksi olen oppinut nauttimaan jäätelöäkin kohtuudella. Eikä se enään lähde samanlailla lapasesta kun ennen. Heh!

Kateus ja kilpailu. Kuka on laihin, kuka syö vähiten, kuka on laihtunut nopeammin ja kuka on syömishäiriöisin. Tämä on oleellinen osa sh:tani. Pään sisällä on vain kilpailua ja kateutta.

Kateudesta olen päässyt eroon ja pikkuhiljaa tuo anan kilpailuvietti ja vertailu alkaa laantumaan.

Mutta onhan se kamalaa kun kilpailee kaikkien kanssa oli kyseessä sitten sukulainen, kaveri tai tuntematon.

Laitokseen muutin sillon heinäkuun alussa. Ja kyllä koen, että tämä on mun pelastus. Tämä on paikka josta saan hyvät eväät elämään. Tämä on paikka jossa koen olevani hyväksytty ja koen olevani turvassa. Monesti kun tulen koti koti lomalta tänne laitokseen kotiin niin huokaisen kuinka rakastan tätä paikkaa. Viihdyn täällä. Ja täällä on ohjaajat jotka auttaa ja kuuntelee.

Minna lääkäri, jota jumaloin, koska hän kirjoitti mulle elämäni ensimmäisen ja parhaimman reseptin lääkkeestä joka OIKEESTI toimii mulla. Muut jästipäät on vaan tunkenu mulle mömmöjä jotka a) ei oo auttanut kuin hetken, b) ei oo toiminu lainkaan ja c) on vaan pahentanu oloa. (Pakko myöntää että vihasin tätä lääkäriä ennenkuin hän kirjoitti tämän Lamictal reseptin, koska hän päätti lopettaa päiväosasto hoitoni viime jaksolla)

Nuorisopsykiatria poliklinikka, jossa aloin käymään 2014. Siellä mun terapeuttini on kannatellut mua paljon ja pitkään. Tosin itsealan olla kyllästynyt hoitosuhteeseemme ja hänkin on sanonut olevansa toivoton minun suhteen. Eli tulen jossainkohtaa siirtymään kelan yksityiseen psykoterapiaan,

Osastot (suljettu- ja päiväosasto) on ollut mun elämän hätävara tukipilarit. Kun minun omat tukipilarit on rakennettu huonosti, ne ovat lahonneet puoliksi ja niitä on hakattu klommoille. Ne ovat niin vinossa että ne ei kannattele elämääni tasapainossa.
Osastot on kannatellu mut vaikeiden olojen yli ja viimeisimmällä suljetun osaston hoitojaksolla sain lääkkeet jotka on vahvistanut mun omia heiveröisiä tukipilareita. Ajattelen selkeämmin ja tunne myrsyt ovat helpompia kestää. On yksinkertaisesti helpompaa pysyä elossa kuin ennen.

Perhe on tukenut mua aina mitä ikinä oonkin tehnyt. Oon aina saanut mennä kotiin olin sitten tehnyt mitä vaan. Perhe on tukenut mua kaiken aikaa mitä oon sairastanut ja siis mulla on ollut mt ongelmia vauvasta saakka ja silti mun vanhemmat on jaksanut. Mun perhe on mulle tosi tärkee.

Quotet auttaa mua pysymään paranemis myönteisenä. Ne on aina niin kauniisti kirjoitettu ja sanoma on hyvä. Etenkin sh recovery quoteissa <3

Rakkaus mun poikaystävääni kohtaan on yks asia mikä on pelastanut mut monelta itsemurhalta. Myös se että tunnen olevani rakastettu tuntuu hyvältä. Hän on tehnyt hyvin selväksi kuinka paljon hän rakastaa minua ja olen oppinut että olen itsekäs jos satutan itseäni. Olen oppinut ajattelemaan itsetuhoisina hetkinä myös muita enkä vain itseäni. Olen myös hänen myötään oppinut uusia asioita seurustelusta.

Suunnitelu on osa mun joka päiväistä elämää. Mä suunnittelen tarkasti mitä teen milloinkin ja kirjoitan paljon listoja ja vertailen niitä miten olisi järkevintä tehdä ja mitä kannattaa tehdä milloinkin. Sunnittelen myös paljon tulevaisuutta jottei minulle koskaan kävisi niin etten oikeasti tiedä mitä tehdä. Aina pitää olla vaihtoehto A:n lisäksi B, C ja D.

Terveys, joka mun kohdallani ei ole mistään parhaimmasta päästä. Se on kuitenkin asia jota kohden yritän mennä. En minä todennäköisesti koskaan tule täysin tervettä päivää näkemään mutta edes perus hyvinvointi olis jees.

Usko itseesi! Se on asia jota itsekkin opettelen ja olen vasta viimeisen 3kk sisällä huomannut että moni asia on kiinni omien korvien välistä. Herkemmin epäonnistut jos ajattelet ettet voi onnistua tai ettet osaa.

Verikokeita multa otetaan noin kerran kuussa. Koska ne on pitkään ollut huonoja. Ei ne muut niin huonoja ole mutta hemoglobiini.

Xoxo- tarviiko tätä edes selittä. Rakas poikaystäväni <3

Yksin olo. Olen ihminen joka tykkää olla ihmisten kanssa, mutta tarvitsen paljon omaa tilaa ja yksin oloa.

Zero on paras virvoitusjuoma ikinä. Tottakai niistäkin paras on se aito oikea Coca-Cola Zero.

Ålder ruotsia ja tarkoittaa ikää. Mulla on ollut ikä kriisi siitä lähtien kun täytin 15v. Eikä tämä ole vitsi. Itken ja stressaan synttäreitä joka vuosi miettien miten riistän hengen ennen kuin on synttärit. Onneksi hoitoa aina tuolloin on tiivistetty. Mutta tää on ihan kauheeta. Ja pian pitäs täyttää 18. En oo viel valmis. Oon täys kakara vielä.

Äiti on aina kuunnellut mun murheita. Hän on jaksanut kiukutteluni. Hän on auttanut minua kaikessa. Ja hän on aina valmis ottamaan mut kotiin tilanteesta riippumatta.

Ötökät, etenkin ampiaiset ovat pelottavia. Hyttyset ja paarmat ovan muuten vain suoraan sanonko mistä. Muuten ötökät on söpöjä ja kivoja. Sekä yksi tärkeimmistä asioista luonnon kiertokulussa.

Luukku 4, Näin selviän ruoka ahdistuksesta

On sanomattakin selvää, että kun syömishäiriöinen syö se ei tarkota, että nyt hän on terve. Ei todellakaa. Vaikka ihminen olisi minkä painoinen syömishäiriöinen niin syöminen ei tarkoita että hän on terve. Minä en ole missään syömishäiriöni vaiheessa ollut alipainoinen. Paino kylläkin tippui ylipainon puolelta normaaleihin lukemiin. Syömiseni on ollut vaihtelevaa, muttei normaalia. Ahmimisesta paastoon ja kaikkea siltä väliltä mutta ei tasapainoa eikä ikinä sopivia määriä. Aina liikaa tai liian vähän. Ei minun ulkonäöstäni moni uskoisi, että hei tollahan on sh. Ainoa asia josta sen on voinut silmillä nähdä on minun veriarvot, jotka aina on heittänyt häränpyllyä. Se, että olen elämäni matkalla kohti terveyttä ja syön terveellisemmin ja tasapainoisemmin kuin moneen vuoteen ei tarkoita ettei minulla olisi sh:ta.
Päässäni pyörii edelleen ne kaikki samat ajatukset. Olen vain opetellut taistelemaan niitä vastaan.

Vaikka syön, se ei tarkoita ettei se ahdistaisi. Ei kukaan vie sitä ahdistusta pois. Mutta sitä vastaan voi opetella taistelemaan. Kun puhutaan ruokailusta siinä on minulle ollut aina kolme vaikeaa kohtaa. Ja nyt käsittelen niitä.

Vaihe 1: Ota ruoka lautaselle
ahdistavat ajatukset: älä syö, en saa syödä olen läski, pitää laihduttaa, jos syön lihon, jos yritänkin kaikkeni otanko sittenkin liikaa ruokaa tai liian vähän, mitä muut ajattelee tästä määrästä, kaikki ajattelee että syön paljon ja olen läski
Näin ajattelen jotta selviän vaiheesta 1: jos haluat parantua oikeasti niin SYÖ, katso bmi:tä et ole ylipainoinen vaikka peilikuva näyttäisi siltä, katso lautasmallin kuvaa ja ota rohkeasti sen verran, älä vilkuile ympärillesi koska minä syön lautasmallin mukaan terveellisemmin kuin moni muu ympärillä olevista ihmisistä, älä vielä mieti sitä että sinun on syötävä kaikki keskity vain ruuan ottoon

Vaihe 2: Syöminen
ahdistavat ajatukset: älä syö, en saa syödä olen läski, pitää laihduttaa, jos syön lihon, mitä muut ajattelee tästä määrästä, kaikki ajattelee että syön paljon ja olen läski
Näin toimin että saan syötyä.
Älä ajattele mitä käy syömisen jälkeen et kuitenkaan kuole siihen.
Yritä saada syödessäsi ajatukset johonkin muuhun. Juttele jonkun kanssa mukavia tai katso vaikka telkkaria. Voit myös pelata puhelimella tai tehdä ihan mitä vain jotta saat syötyä ilman että keskityt vain siihen mitä lautasellasi on. Tee keinolla millä hyvänsä syömisestä hauskaa ja mukavaa.

Vaihe 3. Selviydy huonosta omastatunnosta
Syömisen jälkeen ainakin oma pääni soimaa siitä, että söin ja välillä on tullutkin siksi oksenneltua.
Mutta olen yrittänyt käyttää erilaisia keinoja siihen, että selviän ilman itseni rankaisua. Ole kaverin tai jonkun ihmisen kanssa. Eli älä jää yksin. Soita vaikka jollekki.
Pelaa jotain, kuuntele musiikkia ja lauleskele jos siltä tuntuu, mene jonnekkin missä tykkäät olla ja voit rentoutua tai saada ajatukset pois siitä mitä söit.
Tai sitten ehkä ankein vaihtoehto mutta sitäkin toimivampi niin makaa sängyssä. Makaa sängyssä niin kauan tekemättä mitään että pystyt olemaan rankaisematta itseäsi. Itse toimin usein näin jos tiedät ettet voi olla sinut syömisen kanssa ja tahdot rankaista itseäsi käy maate. Jos tekee mieli toimia sairaalla tavalla älä tee silloin mitään. (paitsi jos kykenet niin tee jotain kivaa)
Itkeminen myös on hyvin puhdistavaa vaikka se uuvuttaa ja on kauheaa.

En tiedä oliko nämä nyt itsestään selviä asioita. Mutta nämä asiat on mielestäni tärkeä kirjoittaa ylös niin näitä on helpompi käyttää. Esimerkiksi jouluaterialla.