Kuulumisia ja vointi asiaa

Ensiksi pikaisesti kuulumisia ja kaikkee mukaavaa mitä on tapahtunu lähipäivinä.
Keijulapsen synttärit oli ja meillä oli tosi mukavaa. En oo ahminut. Ja Harmaan kanssa ostettiin salikortit. Olin Harmaalla yötä.  Me käytiin salilla ja sirkus treeneis. OPITTIIN UUS TEMPPU. Työsopimus ja oppisopimus on nyt virallisesti tehty.

Sitten vointi asiaan. Mua ahdistaa ja stressaa niin moni asia, että mun mielenterveys ilmottaa siitä. Nään iltasin harhoja enkä saa unenpäästä kiinni vaikka mä otan neljä 25mg quetiapineä.
Mä en silti ole niin huonossa kunnossa, että harkitsisin itsemurhaa. Tahdon vain satuttaa itseäni. Mun motivaatio parantumiseen syömisoireilusta on tosi hyvä. Mutta mun paino on noussut. Ja olen syönyt terveellisesti. Oon ruma ja läski. Se peilikuva piinaa mua. Mun pää sanoo niin voimakkaasti, että pitää vähentää syömistä. Ja alan pian taas uskomaan sitä.

Ei saa luovuttaa

Haluisin jo luovuttaa vaikken ole vielä yrittänytkään tarpeeksi. Se johtuu valtavasta pelosta parantua. Oon kuullut että parantumise  alussa tulee ahmittua todella paljon ja lopulta syömiset tasoittuu. Mä olen nyt ahmimis vaiheessa. Mikään ei suju. Katsoin itseäni eilen peiliin ja romahdin. Mä vain itkin ja itkin. Ja lopulta hakkasin itseäni nyrkillä...Noh nyt mulla on poskessa pieni mustelma. Mulla on motivaatioa parantua mutta pelko on ainut mikä hidastaa. Käydään tutustumassa torstaina yhteen kuntosaliin. Mahdollisesti aletaan kesäkuussa käymään siellä. Mun on tosi vaikeeta vielä pitää lihaksikasta kroppaa ydellisenä kun silmät on tottunut ihailemaan luurankoja. Mutta mä uskon että kun avoja pakottaa johonkin ne tottuu siihen. Tietty riski tässä on että salilla käynti alkaa lähteä käsistä, mutta luotan siihen että sanomme Harmaan kanssa toisillemme jos alkaa lähtä homma käsistä.

Ja sitten näin btw. Viikonlopusta on tulossa huippu. Mennään Harmaan kanssa Keijulapsen synttäreille. <3

Päätös parantumisesta

Mä tartuin Harmaan tarjoukseen. Yritetään yhdessä parantua. Teidän kommentit myös rohkaisi tämä päätöksen teossa. Mua pelottaa parantuminen ja sen kirjoittaminen sekä sanominen. Johtuu kai siitä etten tiedä mitä se tuo tullessaa. Tuoko se lopulta onnellisuutta? Lihonko? Laihdunko? Mitä tapahtuu? Onko se liian raskasta?
En tiedä...
Olen tehnyt paranemis päätökseni. Ja toivon etten peru sitä. Yritän pitää päätöksestäni kiinni vaikka mun pääni yrittäisi sanoa toisin.
Eilen illalla pohdin päässäni parantumista ja itkin. Itkin koska se on niin pelottava ajatus. Kaikki tilanteet missä asiat päättyy, alkaa, otetaan pois, pitää luopua on vaikeita. Ja nyt mun pitää yrittää luopua asiasta joka on ollut samaan aikaan parast ystävä ja samaan aikaan vihollinen.
Mun pää yrittää vielä käännyttää mua pois tästä päätöksestä. Mutta jos haluun olla onnellinen niin mun on tehtävä jotain sen eteen. Ahdistushäiriö on mun kaverina koko loppu elämän, mutta tästä mä voin vielä pyristellä pois.
En mä parantumiseen yksin olisi lähtenyt. Koska olen liian heikko siihen yksin. Mutta onneksi nyt meitä on kaksi. Voidaan yhdessä yrittää jättää tää paska.
Ehkä mä olen terve jonain päivänä.

Muutto ja parantuminen

Minulla alkaa syksyllä hevosalan opinnot ja tämän vuoksi minun on muutettava toiselle paikkakunnalle. Ja koska minua ei päästetä yksinasumaan täytyi keksiä ratkaisu. Ja ratkaisu tuli nopeasti. Laitos, sama laitos jossa ystäväni Harmaa asuu. Minullla aloitetaan siellä kolmivaiheinen itsenäistymis prosessi.
Mun päässä liikkuu kaks asiaa. Toinen on se että laihdutan sielläkin ja valehtelen ettei kukaan huomaisi tai että yritän päästää tästä irti ja yritän parantua. Mä en tiedä mitä pitäisi tehdä. Kertokaa te mielipiteitänne jatkanko laihdutusta vielä laitoksessa vai yritänkö parantua.

Tavotteita

Mä oon aina pahimmillakin hetkilläni osannut suunnitella tulevaisuutta. Jopa niinä kertoina kun olen yrittäny itsemurhaa. Toki sillon tulevaisuus on ollut vain vaihtoehto B jos selviäisinkin. Ja joka kerrasta olen selvinnyt ja onneksi minulla on ollut aina vaihtoehtoja elämisen varalle. Nykyään en enää tahdo tappaa itseäni. Välillä todella huonoina päivinä se toki käy mielessä ja usein mietin, ettö voi kunpa kuolisin. Vaikka minulla on itsetuhoisuutta vielä olen kehittynyt sen käsittelyssä. Ja tämä vointini PIENI mutta merkittävä paraneminen mahdollistaa minulle tavoitteet ja niiden saavuttamisen

Tavoitteitani:
- olen 3-luokkalaisesta saakka tavoitellut/unelmoinut hevosalan opiskelusta ja nyt tulevana syksynä se mahdollistuu
- laihtuminen ihanne painooni
- salaa toivon myöskin että saisin jätettyä laihduttamisen, pakonomaisen painon tarkkailun ja tämön kaiken taakseni
- tavoitteeni on muuttaa täysin omilleni viimeistään sinä päivänä kun täytän 18
- tavoitteena olisi olle hevosen peruskouluttaja 2019 ja sitten ostaa oma hevonen ja jatko-opiskella joko valmentajaksi taikka ratsastuksen opettajaksi
- tavoitteeni on myös päästä seuraavan kahdenvuoden aikana kilpailemaan esteratsastusta

Rahalla saa onnellisuutte

Mä oon tässä pari päivää seurannu mun yhen hyvän ystävän toimintaa. Hän on siis jätkä. Ja tänään älysin, että hön on mun ystävä vaan rahasta, materiaalista. En siis ole mistään rikkaasta perheestä. Eikä minulla ole tarve leveillä saamillani asioilla mutta nyt musta tuntuu että mä oon vahingossa ostanut ystävän. Se oli alkuun varmasti vilpitöntä ystävyyttä ja mun osalta se on sitä edelleenkin.

Sanotaan ettei rahalla saa ystävia, rakkautta tai onnellisuutta. Mutta kyllä mä voin sanoa että mä olen aina onnellinen kun saan jotain mitä olen toivonut. Sain uuden mopon ja oon ollu siitä tosi onnellinen. Mutta mun ystävät muuttu heti etenkin yks jätkä. Se ei enään pyydä mua mihkää chillaileen. Se laittaa viestil mitä kuuluu ja kun oon vastannu se siirtyy asiaan. "Saanks lainat sun mopoo?" Mä aina ennen lainasin mutta nyt sille tuli stoppi. Ja tää mun kaveri ei vietä mun kans enää aikaa ollenkaan. Kumpi on parempi. Se että olen yksin vai että annan mopon lainaan ja sitte kaveri haluu viettää mun kans aikaa. Oonko paska ystävä kun en lainaa mopoani? Oonko epäystävällinen? Tai itsekäs?
En tiedä. Mutta ei kai sekään reilua ole että kaveri ei vietä aikaa paitsi sillon kun se hyötyy minusta jotai. Mua ahdistaa se ihminen. Haluisin itkee.

Fiiliksiä +paino asiaa

Mua on ahdistanu paljon. Mun elämän tilanne on todella hektinen. Ja musta tuntuu, että mun mielenterveyden tilani huononee tämän hetkisen tilanteen takia. Aloitan hyvistä asioista kuitenkin.
    Eli mulla oli palaveri yhellä lastensuojelu laitoksella. Se meni hyvin. Mä pääsen sinne heti, kun sieltä vapautuu paikka. Siellä on käytössä itsenäistymisohjelma, jonka mä menisin sinnä käymään läpi ja sitten muuttaisin omilleni. Se on avohuollon sijoitus ja mä haluan sitä, mutta silti se pelottaa ja ahdistaa. Onneksi Harmaakin asuu siellä.
Toinen ihana asia on se, että saatiin sovittua välimme Rubiinin kanssa. Se tuntui hyvältä ja tuntui, että kivi olisi vierähtäny sydämmeltä pois.
    Sitte huonot uutiset. Mulla epäillään astmaa, joka on mun tulevaisuude tuhoaja. Oon unelmoinu hevosalan opiskelusta kolmosluokkalaisesta saakka ja jos mul todetaan astma se unelma tuhoutuu. Ja oon hevosalan varaan rakentanu koko tulevaisuuden suunnitelmani.
Toinen on se että mun sydänfilmissä olikin jotain. Ja nyt minulla on tässä piahkoin uudet verikokeet ja sydänfilmi. Mä toivon että se on vaan jotain pientä joka johtuu siitä että jännitän. Noh...toivottavasti asiat selviää pian.
    Tää kaikki tuntuu niin isolta mun pääni sisällä. Muutto laitokseen, astma epäily, sydän juttu, ysiluokan loppuminen jne. Mun pää on ylikuormittunut. Teen asioita joita en normaalisti tee. Käyttäydyn oudosti. Kotona olen energiaa täynnä. Ihan kuin olisi jokin mania päällä. Joko olen h*lvetin kiukkuinen tai hyper aktiivinen ja iloinen. Höpisen itsekseni, nauran kotona melkein koko ajan. Ja pelleilen vaikka on paha olo. Unohtelen asioita ja käyn hitaalla. Unohdin nupo aikanikin sitten unohdin fysioterapia aikani. Kokeeseen luin hulluna ja vielä opettajan kanssa kerratessa osasin asiat ysin tai kympin arvoisesti, mutta kun sain kokeen eteeni aloin itkeä enkä enään muistanut mitään. Sain koko ysiluokkani huonoimman numeron 7+ edellisistä kokeista sain 9puolen ja 10-. Mitä tämä on? Olen myös ahminut TODELLA PALJON! Painoni myöskin on ollut korkeimmillaan mitä IKINÄ ENNEN! 78.0KG!!! Painoindeksin mukaan lievä YLIPAINO!!! Löysin netistä todella tarkan dietin. Se ei ole vain sellainen syö tänään 800kcal jne. Siinä on tarkasti jokaiselle päivälle oma ateria suunnitelma ja kerrotaan mitä milläkin aterialla saat syödä. Kalori määrä ei ole se ihanteellinen 500kcal tai 800kcal, mutta ainakaan en ahmi ja olen jopa laihtunut vähän. Tänään aamulla painoin 75.7kg eli tippunut neljässä päivässä 2.3kg. Ja juu osa varmaan on nestettä mutta silti. Kyllä tämä vielä hyväksi kääntyy. (Tai ainakin toivon niin)