Haluisin jo luovuttaa vaikken ole vielä yrittänytkään tarpeeksi. Se johtuu valtavasta pelosta parantua. Oon kuullut että parantumise alussa tulee ahmittua todella paljon ja lopulta syömiset tasoittuu. Mä olen nyt ahmimis vaiheessa. Mikään ei suju. Katsoin itseäni eilen peiliin ja romahdin. Mä vain itkin ja itkin. Ja lopulta hakkasin itseäni nyrkillä...Noh nyt mulla on poskessa pieni mustelma. Mulla on motivaatioa parantua mutta pelko on ainut mikä hidastaa. Käydään tutustumassa torstaina yhteen kuntosaliin. Mahdollisesti aletaan kesäkuussa käymään siellä. Mun on tosi vaikeeta vielä pitää lihaksikasta kroppaa ydellisenä kun silmät on tottunut ihailemaan luurankoja. Mutta mä uskon että kun avoja pakottaa johonkin ne tottuu siihen. Tietty riski tässä on että salilla käynti alkaa lähteä käsistä, mutta luotan siihen että sanomme Harmaan kanssa toisillemme jos alkaa lähtä homma käsistä.
Ja sitten näin btw. Viikonlopusta on tulossa huippu. Mennään Harmaan kanssa Keijulapsen synttäreille. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti