Suljetulla

Tiistai ilta meni huonosti...
Mua vahdittiin koko yö. Sitten ambulanssilla lähettiin sairaalaan päivystykseen ja siellä lääkäri teki lähetteen psykiatriselle osastolle.
Sitten palattiin puoli neljän aikaan yöllä laitokselle ja menin nukkumaan pariksi tunniksi. Sitten lähettiinkin ajamaan suljetulle päin. Syynä siis mun rajut mielialan muutokset ja tunteiden vuoristorata jolle en voi itse mitään. Ekaa kertaa musta tuntuu että saan apua. Oikeasti! Nyt mun asioita ei täällä vähätelty kuten ennen. Lääkäri jopa myönsi ekaa kertaa että kun en voi hallita tunteitani niin olen oikeasti vaaraksi itselleni. Lääkäri on tuttu päiväosasto ajoilta ja hän tietää oireiluni. Hän sanoi että olen ollut samassa pisteessä 2vuotta ja että nyt on katsottava asioita uudesta näkökulmasta ja mulla epäillään epävakaata tai kakssuuntasta. Ja nyt mulla alotettiin Lamictal 25mg. Se on lääke jotai ei yleensä käytetä alle 18 vuotiailla eikä muutenkaan ensisijaisesti. Mutta lääkäri oli sitämieltä, että kaikki perus konstit ja lääkkeet on kokeilu joten on aika ottaa kovemmat keinot käyttöön. Oon pari viikkoo osastolla että saadaa lääke startattuu ja nähään ettei tosta tuu haittavaikutuksia. Mutta siis tästä äkillisestä voinnin huononemisesta johtuu tämä etten ole kirjottanut pitkään aikaan.

My day 9.9.2017

Huomenta.
Kello on nyt 8.45. Mulla oli herätys jo klo 7.00 mutta...hups. Ei se mitään tässä on hyvin aikaa. Menen keittiöön ja laitan kahvin tippumaan. Syön banaanin ja soija jogurtin.
Ja kahvi on valmista. Juon kaksi kuppia josko kofeiini piristäisi.
Sitten vaatteiden vaihto, hampaidenpesu ja matkaan.

Klo 9.30
Lähdettiin yhden laitoksen nuoren ja ohjaajan kanssa tampereelle. Mä en todellakaan tiedä viel mitä tästä reussusta tulee mutta positiivisinmielin hyvä tulee.

Klo 12-14.00
Heitettiin toinen laitoksen nuori traconiin pitämään hauskaa ja mentiin ohjaajan (kutsun häntä vaikka nyt nimellä Nana) kanssa kaupoille ja sen jälkeen särkänniemeen. Ollaan käyty puolissa laitteista, juoruiltu ja naurettu. On ollut hauskaa.

Klo 16.00
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani esiintyy täällä särkänniemessä nyt. Niitten keikka alko 15.30. Ollaan ihan fiiliksissä Nanan kans ja jammaillaan täällä.

Klo ?
Oon käyny paris laittees ja sit käytiin jäätelöllä Nanan kans. Hän ei antanut mulle mahdollisuutta kieltäytyä ONNEKSI. Onhan se herkuttelukin tervettä. Samalla höpötettii kaikkee ihan hullua ja naurettiin. Helpotti sitä syömisahdistusta ja huonoa omaatuntoa se sekoilu samaan aikaan kun söi sitä jäätelöä.
Sit käytiin kaks kertaa perus viikinkilaivas ja tehtiin tahalleen sillai että aina kun noustii korkeelle ja sielt lähettii alas sovitiin "ään yy teen nyt" -tekniikalla että aletaan kiljumaan. Sit me kiljuttii kurkkumme kipeiks.
Ja nyt täällä alkaa Anna Puun keikka. Odotellaan sitä.
Sen jälkeen eli noin klo 19.15 lähetään.

Klo 21.00
Lähettiin sieltä Tampereelta klo 20.00 kun saatiin toinen nuori myös mukaan traconista.
Ja nyt ollaan Häijäällä ABC:llä syömäs. Odottelen kasvistortillaani ja juon zeroa.
Tuolta tortillani tuleekin. Bon apetit.

Klo 22.00
Päästiin takasin laitokselle. Nyt oo huoneessani ja alan syömään pientä iltapalaa.
Teetä ja banaani. Olen ihan täynnä kyllä vieläkin tortillasta. Mutta mitäs pienistä.

Klo 22.50
Olipa kiva päivä. Ihan onnistunut. Eikä mennyt Nanaan hermot. Nana on vähän sen tyylinen ihminen että se lipsauttelee vääriä asioita värään aikaan. Mutta tänään kaikki meni hyvin. Ja nyt menen nukkumaan. Hyvää yötä.

Mitä mä haluan

Mitä mä haluan? Mä en tiedä.
Haluaisin elää tervettä elämää.
Haluaisin olla terve.
Parantuminen ei ole helppo prosessi.
Se on pitkä ja vaikea.
Se kuluttaa paljon voimia.
Mulla ei ole voimia siihen tällä hetkellä.
Mulla ei ole motivaatioitakaan niin paljoa että jaksaisin taistella 110% paranemisen edestä.
Mun terapeutti sano mulle suoraan että hän on aivan avuton. Hän kertoi ettei keksi enään mitään miten auttaa minua.
"Mä myöskin tajusin sen etten mä voi pitää sua elossa vaikka mä sitä kuinka yrittäisin" , hän sanoi.
Siinä vaiheessa olin purskahtamassa itkuun.
Terapeuttini kysyi multa myöskin miten Anan saisi hiljennettyä ja kukistettua.
Minä kohautin olkapäitäni.
Sitten terapeutti sanoi että lääkkeillä sen saisi osittain nujerrettua mutta mulle ei uskalleta kokeilla lääkkeitä.
Mutta mä oon ajatellut että entäs jos luovutankin. Jos en enää jaksa. Jos vain lopetan syömisen. Mitä sitten tapahtuu?
Mä en tiedä.
Mä en tiedä yhtään mitä mun pitäis tehdä...