Minä olen aina tykännyt liikkua ja 5-luokalla aloin liikkumaan säännöllisesti, ja niin siitä tuli osa arkea.
Se on ollut minulle keino sleviytyä, jos kotona on mennyt hermot.
Ala-asteella noihin samoihin aikoihin kävin myöskin lähes joka päivä tallilla tekemässä tallitöitä.
Pikkuhiljaa myös minun liikuntanumero nousi kutosesta ysiin. Eli kehitystä tapahtui.
Kutosluokan aikoihin liikunnasta alkoi tulemaan toisinaan stressiä.
Minulle alkoi tulla kausia jolloin liikuin joka päivä ja paljon, ja myös rajoitin syömistä.
Sitten oli kuitenkin vielä välillä niitä normaaleja jaksoja. Silti nautin liikunnasta vaikka se stressasi toisinaan.
Pikku hiljaa lisäilin vuosien mittaan liikuntaa ja nuo jaksot alkoivat muuttua pidemmiksi ja pidemmiksi vuosien saatossa. Yhdeksännellä luokalla minulla todettiin syömishäiriö ja suhde liikuntaan ei ollut enään se mistä oikeasti nautin. Väitin kyllä kaikille kuinka rakastin sitä, mutta todellisuudessa ajattelin, että on pakko liikkua. Pahimmillaan minun pakkomielle liikuntaan oli tämän vuoden heinäkuussa. Kävin joka päivä vähintään kahdesti urheilemassa yleensä kävin urheilemassa kolmesti. Kaksi kertaa salilla ja kerran pyöräilemässä tai toisin päin, mutta joka päivä.
Pikku hiljaa laitos alkoi rajaamaan minun liikkumista, mutta pakkomielle oli paha joten jumppasi huoneessani salaa. Ja usein yö vuorossa oleva ohjaaja tuli huoneeseeni niin, että minä istuin lattialla tekemässä vatsoja. Tietenkin ohjaaja vahti, että menen takaisin sänkyyn...ja heti kun ovi meni kiinni ja ohjaaja lähti jatkoin.
Nyt olen itse kuollettanut salikorttini enkä käy enään salilla, koska se ei ollut tervettä. Ehkä kun olen terve voin treenata terveellisissä määrin. Mutta on minulle liikunta edelleen tärkeää. Ja pakko liikunnasta olen päässyt eroon lähes kokonaan. Käyn parikertaa viikossa ratsastamassa, lenkillä tasan silloin kun huvittaa enkä silloin kun on "pakko", jumppailen huoneessani välillä mutten todellakaan edes joka viikko, jne...
Olen oppinut taas kääntämään liikunnan voimavarakseni enkä kaloreiden polttamiseksi. Jos menen vittuuntuneena lenkille en tule sieltä takaisin ahdistuneena vaan oikeasti pirteänä ja hyvällä mielellä.
Liikunnan kuuluu olla mukavaa. Jos sitä ei voi tehdä ilman pakko ajatuksia kannattaa se sitten jättää kokonaan tekemättä. Ja kun on siinä tilassa päänsä kanssa, että voisi liikkua ilman pakko ajatusta niin liiku vasta silloin. Nauttikaa liikunnasta. Sen kuuluu olla terveyttä edistävää eikä tuhoavaa.
<3
epätyypillinen laihuushäiriö, yleinen ahdistuneisuushäiriö, identiteettihäiriö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti