Mutta te uudemmat lukiat pääsette lukemaan ajatuksiani tästä vuoden takaisesta ja samalla pääsette lukemaan millainen vointini on ollut vuosi sitten.
Ja siis alkuunhan kirjoitin toisessa osoitteessa/blogissa nimeltä "Vaa'alle kahlittu" ja tätä ennen blogin nimi taisi olla "Pro Ana/Mia elämää" ja tämä "Vaa'alle kahlittu"-blogi on vielä olemassa ja siellä on yksi postaus, jonka tarkoitus oli/on ohjata lukijani uuteen blogiini eli tänne. Olen säilyttänyt postaukseni, mutta niin ettei kukaan voi nähdä niitä enään. Tässä tämä siis on.
Paastoni ja parisuhteeni 3.12.2016
Vesi suola litkuni ei eilen tehonnut. Ensikerralla käytän siis oikeita laksatiiveja. Paastoni menni hyvin, mutta vain paaston osalta. Painoni taas sanoo aivan jotain muuta. Vaa'alla näkyy +1kg. Eli en laihtunut yhtään edes paastolla. Päinvastoin paino on vain noussut. Kehoni on ja pahasti sekaisin kerran ilman ruokaa jo paino nousee. Huomenna syön maksimissaan 800kcal. Käytiin myös pitkästä aikaa Harmaan ja Keijulapsen kanssa lenkillä. Kävelimme14,6km. Ja siitä poikastyvästäni T:stä. Jätin hänet. Koin sen reilummaksi molemmille vaikkei hän sitä ymmärräkkään. Mutta elämässäni on keskeisimpänä asiana nyt Ana joten oli vaikeaa keskittyä samaan aikaan seurusteluun.
Tälläistä settiä vuoden takaa. Olin kyllä toivoton. Etsin kaikkialta netistä jotain mikä toimisi laksojen tapaan. Jostain luin sitten suola vedestä. Muistan kuin eilisen kuinka oksennus meinasi lentää kun ohjeistettiin laittamaan suolaa paljon. Missä oli mun aivot? Suola liiallisissa määrin kerää nestettä ja sitten vedän kamalan määrän suolaa ja 1,5l vettä. Totta kai osa siitä suolan takia jää kroppaan. Sitten vielä ihmettelin miksi paino nousi. Alkaa itseä naurattamaan kun miettii tuota. Ja jos paastosin niin eihän mun kroppa ole edes saanut tavaraa suoleen. Eli mitä mä olisin edes ulostanut. Ei hyvää päivää minä 16v. Ja mitä T:hen tulee niin jutellaan kuulumisia aina kun nähdään. Ja jälkeenpäin hän ymmärsi eron hyvin. Ja jos ajatellaan että kaikella on tarkoituksensa niin en olisi nyt onnellisesti parisuhteessa nykyisen poikaystäväni kanssa jos me ei oltaisi koskaan T:n kanssa erottu. Minua ja T:tä ei koskaan tarkoitettu yhteen vaikka silloin luultiin niin.
On myös jälkeenpäin surullista ajatella että olen laittanut Anan minulle tärkeiden ihmisten edelle.
Tuolloin ajatus paranemisesta aiheutti lähinnä nauruun purskahduksen koska se oli niin abstrakti käsite ja kaukaa haettua. En edes vielä tuolloin tiennyt olevani syömishäiriöinen. Ainut asia mitä mun elämässä oli niin pyöri laihdutuksen keskellä. Nyt olen onneksi jo saanut käännettyä asioita päinvastoin. Nyt tiedän että se on helvettiä. Nyt mä tiedän etten halua elää sh helvettiä. Haluan parantua ja elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti