Luukku 11, Postaus vuoden takaa

Jälleen kerran muistellaan fiiliksiä vuoden takaa. Ja pohdiskellaan niitä.

"Ana se kieroista kaunein 

Elämä päin vittua. Haluaisin tappaa itseni en jaksa enää.
T jonka jätin viime sunnuntaina laittoi viestiä. Jostain syystä, koska minulla oli vielä tunteita häntä kohtaan Ana tuhosi ne. Ana käski minun olla ilkeä. Vastasin ilkeäsit hänelle ja tästä syntyi riita.
T haukkui minut huoraksi ja lutkaksi. Hän sanoi, että minut pitäisi kiikuttaa pakkohoitoon ja, että minun pitäisi tappaa itseni. Tuo kaikki sattui, mutta ansaitsin sen. Ana sai tunteet T:tä kohtaan kuolemaan. Tuntuu kuin Ana olisi kateellinen kun joku kilpailee elämäni tärkeimmästä paikasta. Tällöin Ana pilaa ihmissuhteeni.
Nyt Ana paljasti kieroutensa. Ana saa minut käyttäytymään kuin aivan eri ihminen. Hän tahtoo olla elämäni pääroolissa, joten annan sen olla. En jaksa taistella vastaan. Enkä edes tiedä haluanko.
Olen kaksi naamainen kammotus, olen julma ja kylmä ihminen. Olen paha ihminen heille jotka eivät laihduta tai kannusta. Onneksi minulla on Keijulapsi ja Harmaa.
    Harmaan kanssa käytiinkin tänään lenkillä. Käveltiin 16km. Oltiin molemmat aivan puolikuolleita sen jälkeen.
    Sitten asiasta toiseen. Mua pelottaa aivan järkyttävästi keskiviikko. Keskiviikko on kauhea päivä kaikin tavoin. Sillon on verikokeet ja minä pelkään niitä. En tiedä mitä ajattelisin niistä. Itse piikkiä pelkään mutta arvot haluan kuulla vaikken usko niiden vaikuttavan vointiini. Toinen asia keskiviikkona on painoni. En tiedä mitä odottaa. Viimeksi vaaka näytti 66,0kg. Nyt minun odotukseni ovat pienet. Painon on oltava pienempi kuin viime kertaisen. Aivan sama onko se tippunut kilon vai 100g.
Olen pettynyt jos muutosta ei ole tapahtunut, mutta vielä pettyneempi olen jos se on noussut. Hajoan palasiksi jos paino on noussut.
    Mistäs minä vielä vuodattaisin tänne. Itsetuhoiset ajatukseni ovat taas vähän voimakkaammat. Ana pitää minua hengissä. Se ei anna minun tappaa itseäni, koska en ole valmis, koska en ole täydellisen laiha. Toisinaan Ana on niin vaativa, että tahdon häntä pakoon. Itsemurha olisi siihenkin vaihtoehto. Olen harkinnut itseni tappamista tyrmäys tipoilla tai lääkkeillä. Eräs kaverini tuo minulla silloin tällöin jotain lääkkeitä. En tiedä mitä ne on, mutta pidä niistä. Ne saavat minut väsymään ja lopulta nukahtamaan ja ylläpitävät syvää unta. Niilläkin pääsen Anaa pakoon...tavallaan. Valitettavasti Analla on uusi tapa vaikuttaa minuun. Hän tunkeutuu uniini.
    Ja mitäs vielä...ainiin torstaina on hoitokokoukseni. En tiedä mitä odottaa. Puhutaanko siellä syömisistäni? Minähän syön. Voisin lopettaa syömisen kokonaan, olenhan terve. Minulla ei ole syömishäiriötä! Pelottaa myös jos sairaanhoitajani nupolta on kertonut blogistani. Minä en todellakaan tiedä mitä odottaa.
Olen peloissani. Auttakaa!"

Olen iloinen, että olen päässyt tästä jo eteenpäin jonkin verran. Tai noh, tosi paljon eteenpäin.
Ja olen iloinen ja ylpeä siitä että Harmaakin on päässyt tästä eteenpäin. Tarkoitan ettei enään tueta toisiamme laihduttamaan. Ulkoistin mun syömishäiriöä tosi paljon tuolloin että mun olisi helpompi käsitellä sitä. Mä edelleen käyn vaa'alla useammin kun yli 80% ihmisistä. Moni käy muutaman kerran vuodessa jos sitäkään. Jotkut käy kerran kuussa ja jotkut kerran viikossa. Minä käyn kolmesti viikossa. Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Se on todella usein mutta jos verrataan siihen mitä se on ollut aijemmin niin kyllä tämä on edistystä siihen verrattuna. Ja vaikka käyn suhteellisen usein vaa'alla on lukemien arvo mielessäni muuttunut hieman. Tuolloin olin hajalla jos paino oli noussut 100g. Nyt 100g sinne tänne ei tunnu missään. 400g sinne tänne menee myös ilman kauheaa pään sisäistä syömishäiriö ajattelu sekamelskaa. 500g alkaa tuottamaan jo päähän syömishäiriö härdelliä. Mutta eteenpäin on tässäkin päästy. Tuolloin 100g tuntui maailman lopulta ja nyt 500g hetkauttaa vähän muttei ole maailman loppu. Tuolloin ajatelu mallini oli juurikin sitä joko-tai ajattelua. Ei ollut mitään siltä väliltä. En tiedä miten olen päässyt itseni kanssa eteenpäin tähän pisteeseen missä olen nyt. Onko se yksinkertaisesti aika vai hoito vai laitokseen muutto vai nykyinen lääke. En tiedä. En todellakaan tiedä. Ylpeä olen joka tapauksessa.