maanantai 18. joulukuuta 2017

Luukku 18, Postaus vuodentakaa

"Miks mä pilaan kaiken
Mä pilasin kaiken taas. Vihaan viikonloppuja. Vihaan niitä ylikaiken! Mummoni oli meillä. Meillä on ollut perinne leipoa pipareita ja joulutorttujan joka vuosi ennen joulua. Rakastan mummoani. En todellakaan tarkoita hänessä olevan mitään vikaa. Hän on ihana ihminen. Meidän perinnekin on ihana. Onhan se mukavaa puuhailla yhdessä. Ainoa mikä pilasi kaiken oli minä. Minä ahne läski paska. Minä aloin syömään pipareita ja torttuja liikaa. Söin myös ruokaa liika. Se oli taas sitä ylen syöntiä. En tiedä paljonko painan. Tiedän vain sen, että paino on noussut.
Aloitan LTD-dieetin alusta keskiviikkona.
Sillä nyt minun on pakko olla HYVIN niukoilla nämä seuraavat kaksi päivää jos tahdon olla samassa painossa mitä olin viimeviikon keskiviikkona.
Maanantaina en saa syödä muuta kuin 1dl ruokaa ja yosan +kahvia. Sama tiistaina. Tiistaina on myös saunottava kaikki ylimääräinen neste pois. En usko onnistuvani, mutta en hyväksy painon nousua ellen ole edes yrittänyt hyvittää sitä virhettä minkä viikonloppuna tein."

Taas päästään lukemaan tasan vuoden takaista elämää. Nämä luukut ovat itseasiassa omia suosikkejani juurikin siksi, että näkee oman edistyksensä.
Tämä on itseasiassa hyvin sopiva postaus tähän ajan kohtaan, koska nyt viime viikonloppuna lauantaina kotilomalla toteutimme tätä perinnettä jälleen. Tämä on nyt 14. vuosi kun tätä perinnettä ollaan toteutettu. Myöskin sama viikonloppukin on ollut aina kyseessä. Joulukuun 3. viikonloppu.
Samat ahdistus fiilikset oli tänäkin vuonna. Sen osalta en ole päässyt eteenpäin.
Mutta en ahminut! Ja se on asia josta olen ylpeä. Söin pari piparia ja joulutorttua. Toisaalta pitkästä aikaa kun niitä söin niin tuli fiilis "Mitä väliä sillä on mitä maanantaina vaaka näyttää. Haluan nauttia elämästä". Jotenkin silti muistaa vielä kuinka maailman romahduttavaa se oli kun oli suuhunsa jotain "sopimatonta" laittanut. Kauhea rääkki päällä pipareista ja joulutortuista. Ja nyt vain haistatin paskat painolleni ja nautin. Ehkä tänä vuonna pääsen nauttimaan juoluruuista ilman ahmimista tai näännyttämistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti