Luukku 7, postaus vuoden takaa

JOS LUET TÄTÄ ESIM. PUHELIMELLA, NIIN SUOSITTELEN ENSIMMÄISEKSI MENEMÄÄN ALAS JA PAINAMAAN "NÄYTÄ INTERNETVERSIO". MOBIILIVERSIOSSA EDELLISESTÄ POSTAUKSESTA LAINATTU TEKSI MUUTTUU VAIKEAKSI LUKEA.

Tässä taas päästään muistelemaan tasan vuoden takaisia ajtuksiani ja tilannettani. Jos et ole lukenut ensimmäistä "Postaus vuoden takaa"-postausta niin tässä pieni pohjustus. Eli nämä on niiltä ajoilta kun kirjoitin Vaa'alle kahlittu- blogiini. Tämä blogi on edelleen löydettävissä, mutta näkyvillä on vain yksi postaus, jossa on osoiten tänne nykyiseen blogiini. Jotkut teistä voi muistaa tämän postauksen. Mutta nämä vanhat postaukset ovat siis piilotettu näkyvistä eli niitä ei voi enään löytää. Minä toki itse näe ne.

"PAKKO (7.12.2016)

Mulla on tosi paska olo. Oon aivan loppu. Paino sahaa vain tuota 66-67kg väliä. Kaiken mitä syön tahtoisin oksentaa...siihen pystyn vain kotona. Tänään osastolla otettiin painoni. Se oli tasan 66.0kg. 300grammaa enemmän kuin viime punnituksessa. Olin ahdistunut ja huokasin tuskastuneesti ilmaistakseni tunnettani. Tunne välittyi omahoitajalleni. "Nooh. Tää paino taitaa olla sun keholle luonnollinen paino, kun se on tässä jo aika kauan sahannut tätä väliä.", näin omahoitajani sanoi huokaukseni jälkeen.

Tiedän, että hän yritti lohduttaa...mutta se vain sattui...käänsi veistä haavassa.

Aivan, kun en itse tietäisi olevani ikuisesti tämä läski ruma kusipää paska...v*ttu perk*le!

Anteeksi. Rauhoitun nyt.

Joka tapauksessa se siis sattui. Ana ja minä päätimme, että näytämme hänelle. Hän ei ikinä usko, että pääsen painoon 65kg. Hän ei uskoisi ikinä, että pääsen painoon 48kg. Minä tahdon uskoa Anaan.

Ensi viikolla minun on painettava 65.0kg. Jos en pysty siihen, se tietää kostoa. Kostan itselleni jos en onnistu. Viikon mehupaasto? Viiltely? Itseni pahoin pitely hakkaamalla omin käsin? Tai jotain en tiedä vielä. Minun siis on pakko. Aivan PAKKO onnistua. 

Ai niin...sitten vielä ensiviikolla minulla on myös verikokeet. Onko mitään inhottavampaa. EI.

Elämä on perseestä. Olen ajatellut mitä kävisi jos lopettaisin pro-anailun, mutta miettiessäni huomasin etten minä enään ylläpidä tätä. Ana on kanssani. Ana kantaa minua. Tai siltä minusta tuntuu. Ana pitää minusta kiinni. Minä en hänestä. Rakastan tätä elämän tyyliä."

Voi minua onneksi ajatukseni ovat muuttuneet tässä viimeisen vuoden aikana. Tuolloin siis kävin vielä päiväosastoa ja punnituksia oli kerran viikossa. Muistan tuon Ana huuman kuin eilisen.
Se toi euforiaa ja sisältöä päiviini. Ja tuo pro-anailu oli totisesti mun elämäntapa. Se ei ollut kaunista vaikken mikään alipainoinen ollutkaan. En tiennyt mihin olin ryhtynyt. Silloin minulla diagnosoitiin epätyypillinen laihuushäiriö. Nykyään olisin ihan tyytyväinen tuohon 65-66kiloon. Ja toivonkin, että jonain päivänä saavutan sen TERVEELLISESTI,  mutta nyt pitää keskittyä paranemaan. Sitten katsotaan sitä pientä painon tiputusta. Tuolloin kuitenkin tahtomalla tahdoin painaa jonain päivänä sen 48kg. Siinä kohtaa makaisin sairaalassa letkuissa. Vähemmästäkin joutuu letkuihin. Ei vaadita kuin huonot veriarvot. Muistan kuinka inhosin elämää. Olin inhonnut sitä jo kauan, ja inhosin pitkään tuon jälkeenkin. Nyt tänä päivänä olen onnekas, kun on löytynyt lääke, jonka vuoksi minun on edes vähän helpompaa elää itseni kanssa. Vaikka edelleen elän sh helvettiä, niin joka tapauksessa minulla on mielenkiintoa elää. On jotenkin surullistakin lukea tätä postausta ja miettiä kuinka pinnallista tuo oli. Kuinka ulkonäkö keskeistä elämää elin. Kuinka halusin olla hyväksytty edes omassa päässäni.
Olisipa joku tuolloin sanonut, ettei minun ole pakko. Toisaalta näen jotain samaa, mikä ei ole muuttunut. Minä käsitys on edeleen tuo ruma, läski, paska, kusipää. Ja edelleen näen peilistä vain lihavan tytön valtavine läski makkaroineen vaikka BMI kertoo, että olen normaali painossa. Silti peilikuva näyttää toista. Ristiriitaista...haluan ja yritän uskoa BMI:tä enkä sairastunutta mieltäni vääristyneine peilikuvineen. Mutta edistystä on tapahtunut. En ole enään pro-anailija vaan tiedostan olevani syömishäiriöinen, joka tahtoo selättää sairauden ja olla jokin kaunis päivä taistelija, joka voitti "Anan".

Luukku 6, My day 5.12

Tämä my day on päivältä 5.12 jotta saan julkaustua tämän ajallaan eli tänään 6.12.

Herätys soi klo 8.45.
Sammutan sen ja jatkan unia. Perus minä.
Ja klo 9.00 soi uusi herätykseni. Lääkkeet pitäisi nousta ottamaan. Nääh, ei jaksa nousta vielä. Sammutan herätyksen ja jatkan nukkumista.

...
Hupsista! Kello onkin jo 10.
"Äiti. Herää. Mun lääkkeet pitää ottaa", sanoin äidille ja sitten hän tuli antamaan lääkkeet minulle.
Sitten aamupalalle. Pari leipää, jogurttia ja banaani. Unohtamattakaan kahvia. Kahvi on se millä päivä kuin päivä käynnistyy.
Syön aamupalani rauhassa. Syötyäni sen otan vielä viimeisen kupillisen kahvia ja menen sen kanssa tietikoneen ääreen. Hoidan yhden pankkiasian ja sitten hoidan ratsastusseura juttuja. Sekä lueskelen Suomen ratsasastusliiton sivuilta kilpailulisensseistä yms.

Aikaa siinä vierähti tovi ja kello onkin jo 12.45.
Pohdiskellaan äidin ja serkun kanssa mitä tarvitsee ostaa kaupasta ja sitten lähdetään kauppaan. Paluu matkalla haetaan sisko koulusta. Kaupassa iskee hirveä ahdistus. Yritän pitää itseni kasassa. Vilkuilen joka suuntaan paniikissa. En tahdo jäädä yksin.
Äiti säntää etsimään jotain ja jättää minut seisomaan kärryn kanssa yksin. Serkku säntää etsimään omia juttujaan. Olen yksin kärryn kanssa. En uskalla liikkua mihinkään.
Siinä paniikissa ja ahdistuksessa selvittiin kauppareissusta.

Kauppareissu venähti ja lämpimälle ruualle päästiin vasta noin klo 15. Vegaaninen makaronilaatikko oli parasta. <3
Nyt katsellaan netflixiä ja kohta menen pakkaamaan tavarani. Koska noin klo 19.00 iskä lähtee viemään minua laitokseen.

Vielä ennen lähtöäni juodaan glögit ja syödään parit joulutortut. Sitten matkaan. Automatka kestää tunnin ja olen klo 20 laitoksella.

On ihanaa olla täällä. Eihän tämä päivä ollut mitenkään erikoinen, mutta oli kivaa välillä vaan hengailla perheen kanssa ja kun serkkukin oli tullut.

Klo 21.11
Hain lääkkeeni hetki sitten. Nyt vielä teen ensivuodelle toimintasuunnitelmaa ratsastuksen suhteen. Sen jälkeen teen iltatoimet ja menen nukkumaan

~Kauniita unia~

Tänään 6.12 on itsenäisyyspäivä.
Joten hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle ja etenkin meidän ihanalle 100v Suomelle! <3

Luukku 5, Elämäni aakkoset

Aitous on sellanen piirre jota arvostan ja jollainen itsekin koen olevani. Aidolla tarkoitan vilpitöntä, hyväsydämmistä ihmistä, joka ei halua satuttaa ketää tarkoituksella. Pyrin näyttämään tunteeni rehellisen avoimesti. Aamut ovat myös yksi elämäni akkosista. Herään aina viimeistään klo 8.45.
Lääkkeiden myötä olen oppinut nousemaan ihmisten aikaan sängystä ja näin minulle jää enemmän aikaa. Olen ihminen jolle rutiinit ovat elinehto ja kun tiedän että lääkkeet on otettava klo 9.00 niin sillon on myös herättävä. Eikä se edes tunnu enään niin vaikealta nousta sieltä sängystä.

Bloggaaminen on ollut mulle henkireikä vuodesta 2015 lähtien. Tämä on kanava purkaa tuntemuksiani ja tästä on tullut tapa. Tekee hyvää kun kuulee teiltä positiivista palautetta, mutta ennen kaikkea on hauskaa tutkia muutoksia pään sisällä kun lukee vanhoja postauksia. Näkee missä asioissa on päässyt eteenpäin.

Coffee- en keksinyt tähän suomenkielellä mitään joten käytetään englantia vähän.

Olen juonut kahvia ihan pikkutytöstä asti. Se oli pienenä aina sellainen mun ja iskän juttu.

Sitten kahvista tuli osa arkipäivää. Sillä käynnistyy aamu kuin aamu.

Depressio mainittu torilla tavataa. Masennus on masentavaa. Yksi diagnooseistani...

Esteratsastus on se laji jossa kilpailen ja johon panostan.

Fitspo on vastakohta thinspolle eli thinspirationille. Katselen paljon fitspo kuvia jotta saisin käännytettyä vääristyneet kauneusihanteeni. Pitäisi ihailla vahvaa, tervettä normaalipainoista kroppaa eikä luita.

Glögi!!! Parasta joulun antia. Sanokoot sh mitä haluaa niin minä nautin glögistäni. Kaloreista viis. <3

Hevoset on ollut pitkään osa mun elämää. Ei pelkästään se ratsastus. Vaan myös ne tallityöt. Tallilla olen aina saanut olla se kuka olen. Ja tallilla olen paljolti kasvanutkin. Olen oppinut monia asioita psykologiasta, sosiaalisesta kanssa käymisestä, yms tallilla. Tallilla tunnen olevani ihminen jota tarvitaan, enkä se hyödytön paska mitä oma mieli sanoo. Hevosille on voinut kertoa kaiken ja ne kuuntelee aina. Ne on mulle omalla tavallaan terapeutteja.

Itsekeskeisyys oli jossain kohtaa mun elämääni suuri osa ja nyt onneksi olen päässyt siitä kuplasta pois. Elin omassa kuplassa enkä nähnyt sen ulkopuolelle. En nähnyt miten valehtelin sh:n takia, en nähnyt miten satutin ihmisiä mun ympärillä. Yritin monta kertaa tappaa itseni ilman että ajattelin miten kovan surun heille tuottaisin. Tosin siinä kuplassa ei edes nähnyt kenenkään välittävän minusta.

Jäätelö on herkuista paras. Voisin syödä aina litran kerralla. Onneksi olen oppinut nauttimaan jäätelöäkin kohtuudella. Eikä se enään lähde samanlailla lapasesta kun ennen. Heh!

Kateus ja kilpailu. Kuka on laihin, kuka syö vähiten, kuka on laihtunut nopeammin ja kuka on syömishäiriöisin. Tämä on oleellinen osa sh:tani. Pään sisällä on vain kilpailua ja kateutta.

Kateudesta olen päässyt eroon ja pikkuhiljaa tuo anan kilpailuvietti ja vertailu alkaa laantumaan.

Mutta onhan se kamalaa kun kilpailee kaikkien kanssa oli kyseessä sitten sukulainen, kaveri tai tuntematon.

Laitokseen muutin sillon heinäkuun alussa. Ja kyllä koen, että tämä on mun pelastus. Tämä on paikka josta saan hyvät eväät elämään. Tämä on paikka jossa koen olevani hyväksytty ja koen olevani turvassa. Monesti kun tulen koti koti lomalta tänne laitokseen kotiin niin huokaisen kuinka rakastan tätä paikkaa. Viihdyn täällä. Ja täällä on ohjaajat jotka auttaa ja kuuntelee.

Minna lääkäri, jota jumaloin, koska hän kirjoitti mulle elämäni ensimmäisen ja parhaimman reseptin lääkkeestä joka OIKEESTI toimii mulla. Muut jästipäät on vaan tunkenu mulle mömmöjä jotka a) ei oo auttanut kuin hetken, b) ei oo toiminu lainkaan ja c) on vaan pahentanu oloa. (Pakko myöntää että vihasin tätä lääkäriä ennenkuin hän kirjoitti tämän Lamictal reseptin, koska hän päätti lopettaa päiväosasto hoitoni viime jaksolla)

Nuorisopsykiatria poliklinikka, jossa aloin käymään 2014. Siellä mun terapeuttini on kannatellut mua paljon ja pitkään. Tosin itsealan olla kyllästynyt hoitosuhteeseemme ja hänkin on sanonut olevansa toivoton minun suhteen. Eli tulen jossainkohtaa siirtymään kelan yksityiseen psykoterapiaan,

Osastot (suljettu- ja päiväosasto) on ollut mun elämän hätävara tukipilarit. Kun minun omat tukipilarit on rakennettu huonosti, ne ovat lahonneet puoliksi ja niitä on hakattu klommoille. Ne ovat niin vinossa että ne ei kannattele elämääni tasapainossa.
Osastot on kannatellu mut vaikeiden olojen yli ja viimeisimmällä suljetun osaston hoitojaksolla sain lääkkeet jotka on vahvistanut mun omia heiveröisiä tukipilareita. Ajattelen selkeämmin ja tunne myrsyt ovat helpompia kestää. On yksinkertaisesti helpompaa pysyä elossa kuin ennen.

Perhe on tukenut mua aina mitä ikinä oonkin tehnyt. Oon aina saanut mennä kotiin olin sitten tehnyt mitä vaan. Perhe on tukenut mua kaiken aikaa mitä oon sairastanut ja siis mulla on ollut mt ongelmia vauvasta saakka ja silti mun vanhemmat on jaksanut. Mun perhe on mulle tosi tärkee.

Quotet auttaa mua pysymään paranemis myönteisenä. Ne on aina niin kauniisti kirjoitettu ja sanoma on hyvä. Etenkin sh recovery quoteissa <3

Rakkaus mun poikaystävääni kohtaan on yks asia mikä on pelastanut mut monelta itsemurhalta. Myös se että tunnen olevani rakastettu tuntuu hyvältä. Hän on tehnyt hyvin selväksi kuinka paljon hän rakastaa minua ja olen oppinut että olen itsekäs jos satutan itseäni. Olen oppinut ajattelemaan itsetuhoisina hetkinä myös muita enkä vain itseäni. Olen myös hänen myötään oppinut uusia asioita seurustelusta.

Suunnitelu on osa mun joka päiväistä elämää. Mä suunnittelen tarkasti mitä teen milloinkin ja kirjoitan paljon listoja ja vertailen niitä miten olisi järkevintä tehdä ja mitä kannattaa tehdä milloinkin. Sunnittelen myös paljon tulevaisuutta jottei minulle koskaan kävisi niin etten oikeasti tiedä mitä tehdä. Aina pitää olla vaihtoehto A:n lisäksi B, C ja D.

Terveys, joka mun kohdallani ei ole mistään parhaimmasta päästä. Se on kuitenkin asia jota kohden yritän mennä. En minä todennäköisesti koskaan tule täysin tervettä päivää näkemään mutta edes perus hyvinvointi olis jees.

Usko itseesi! Se on asia jota itsekkin opettelen ja olen vasta viimeisen 3kk sisällä huomannut että moni asia on kiinni omien korvien välistä. Herkemmin epäonnistut jos ajattelet ettet voi onnistua tai ettet osaa.

Verikokeita multa otetaan noin kerran kuussa. Koska ne on pitkään ollut huonoja. Ei ne muut niin huonoja ole mutta hemoglobiini.

Xoxo- tarviiko tätä edes selittä. Rakas poikaystäväni <3

Yksin olo. Olen ihminen joka tykkää olla ihmisten kanssa, mutta tarvitsen paljon omaa tilaa ja yksin oloa.

Zero on paras virvoitusjuoma ikinä. Tottakai niistäkin paras on se aito oikea Coca-Cola Zero.

Ålder ruotsia ja tarkoittaa ikää. Mulla on ollut ikä kriisi siitä lähtien kun täytin 15v. Eikä tämä ole vitsi. Itken ja stressaan synttäreitä joka vuosi miettien miten riistän hengen ennen kuin on synttärit. Onneksi hoitoa aina tuolloin on tiivistetty. Mutta tää on ihan kauheeta. Ja pian pitäs täyttää 18. En oo viel valmis. Oon täys kakara vielä.

Äiti on aina kuunnellut mun murheita. Hän on jaksanut kiukutteluni. Hän on auttanut minua kaikessa. Ja hän on aina valmis ottamaan mut kotiin tilanteesta riippumatta.

Ötökät, etenkin ampiaiset ovat pelottavia. Hyttyset ja paarmat ovan muuten vain suoraan sanonko mistä. Muuten ötökät on söpöjä ja kivoja. Sekä yksi tärkeimmistä asioista luonnon kiertokulussa.

Luukku 4, Näin selviän ruoka ahdistuksesta

On sanomattakin selvää, että kun syömishäiriöinen syö se ei tarkota, että nyt hän on terve. Ei todellakaa. Vaikka ihminen olisi minkä painoinen syömishäiriöinen niin syöminen ei tarkoita että hän on terve. Minä en ole missään syömishäiriöni vaiheessa ollut alipainoinen. Paino kylläkin tippui ylipainon puolelta normaaleihin lukemiin. Syömiseni on ollut vaihtelevaa, muttei normaalia. Ahmimisesta paastoon ja kaikkea siltä väliltä mutta ei tasapainoa eikä ikinä sopivia määriä. Aina liikaa tai liian vähän. Ei minun ulkonäöstäni moni uskoisi, että hei tollahan on sh. Ainoa asia josta sen on voinut silmillä nähdä on minun veriarvot, jotka aina on heittänyt häränpyllyä. Se, että olen elämäni matkalla kohti terveyttä ja syön terveellisemmin ja tasapainoisemmin kuin moneen vuoteen ei tarkoita ettei minulla olisi sh:ta.
Päässäni pyörii edelleen ne kaikki samat ajatukset. Olen vain opetellut taistelemaan niitä vastaan.

Vaikka syön, se ei tarkoita ettei se ahdistaisi. Ei kukaan vie sitä ahdistusta pois. Mutta sitä vastaan voi opetella taistelemaan. Kun puhutaan ruokailusta siinä on minulle ollut aina kolme vaikeaa kohtaa. Ja nyt käsittelen niitä.

Vaihe 1: Ota ruoka lautaselle
ahdistavat ajatukset: älä syö, en saa syödä olen läski, pitää laihduttaa, jos syön lihon, jos yritänkin kaikkeni otanko sittenkin liikaa ruokaa tai liian vähän, mitä muut ajattelee tästä määrästä, kaikki ajattelee että syön paljon ja olen läski
Näin ajattelen jotta selviän vaiheesta 1: jos haluat parantua oikeasti niin SYÖ, katso bmi:tä et ole ylipainoinen vaikka peilikuva näyttäisi siltä, katso lautasmallin kuvaa ja ota rohkeasti sen verran, älä vilkuile ympärillesi koska minä syön lautasmallin mukaan terveellisemmin kuin moni muu ympärillä olevista ihmisistä, älä vielä mieti sitä että sinun on syötävä kaikki keskity vain ruuan ottoon

Vaihe 2: Syöminen
ahdistavat ajatukset: älä syö, en saa syödä olen läski, pitää laihduttaa, jos syön lihon, mitä muut ajattelee tästä määrästä, kaikki ajattelee että syön paljon ja olen läski
Näin toimin että saan syötyä.
Älä ajattele mitä käy syömisen jälkeen et kuitenkaan kuole siihen.
Yritä saada syödessäsi ajatukset johonkin muuhun. Juttele jonkun kanssa mukavia tai katso vaikka telkkaria. Voit myös pelata puhelimella tai tehdä ihan mitä vain jotta saat syötyä ilman että keskityt vain siihen mitä lautasellasi on. Tee keinolla millä hyvänsä syömisestä hauskaa ja mukavaa.

Vaihe 3. Selviydy huonosta omastatunnosta
Syömisen jälkeen ainakin oma pääni soimaa siitä, että söin ja välillä on tullutkin siksi oksenneltua.
Mutta olen yrittänyt käyttää erilaisia keinoja siihen, että selviän ilman itseni rankaisua. Ole kaverin tai jonkun ihmisen kanssa. Eli älä jää yksin. Soita vaikka jollekki.
Pelaa jotain, kuuntele musiikkia ja lauleskele jos siltä tuntuu, mene jonnekkin missä tykkäät olla ja voit rentoutua tai saada ajatukset pois siitä mitä söit.
Tai sitten ehkä ankein vaihtoehto mutta sitäkin toimivampi niin makaa sängyssä. Makaa sängyssä niin kauan tekemättä mitään että pystyt olemaan rankaisematta itseäsi. Itse toimin usein näin jos tiedät ettet voi olla sinut syömisen kanssa ja tahdot rankaista itseäsi käy maate. Jos tekee mieli toimia sairaalla tavalla älä tee silloin mitään. (paitsi jos kykenet niin tee jotain kivaa)
Itkeminen myös on hyvin puhdistavaa vaikka se uuvuttaa ja on kauheaa.

En tiedä oliko nämä nyt itsestään selviä asioita. Mutta nämä asiat on mielestäni tärkeä kirjoittaa ylös niin näitä on helpompi käyttää. Esimerkiksi jouluaterialla.

Luukku 3, postaus vuoden takaa

Eli te, jotka olette pysyneet blogini lukijoina alkuajoista saakka saatatte muistaa tämän postauksen.
Mutta te uudemmat lukiat pääsette lukemaan ajatuksiani tästä vuoden takaisesta ja samalla pääsette lukemaan millainen vointini on ollut vuosi sitten.
Ja siis alkuunhan kirjoitin toisessa osoitteessa/blogissa nimeltä "Vaa'alle kahlittu" ja tätä ennen blogin nimi taisi olla "Pro Ana/Mia elämää" ja tämä "Vaa'alle kahlittu"-blogi on vielä olemassa ja siellä on yksi postaus, jonka tarkoitus oli/on ohjata lukijani uuteen blogiini eli tänne. Olen säilyttänyt postaukseni, mutta niin ettei kukaan voi nähdä niitä enään. Tässä tämä siis on.

Paastoni ja parisuhteeni 3.12.2016

Vesi suola litkuni ei eilen tehonnut. Ensikerralla käytän siis oikeita laksatiiveja. Paastoni menni hyvin, mutta vain paaston osalta. Painoni taas sanoo aivan jotain muuta. Vaa'alla näkyy +1kg. Eli en laihtunut yhtään edes paastolla. Päinvastoin paino on vain noussut. Kehoni on ja pahasti sekaisin kerran ilman ruokaa jo paino nousee. Huomenna syön maksimissaan 800kcal. Käytiin myös pitkästä aikaa Harmaan ja Keijulapsen kanssa lenkillä. Kävelimme14,6km. Ja siitä poikastyvästäni T:stä. Jätin hänet. Koin sen reilummaksi molemmille vaikkei hän sitä ymmärräkkään. Mutta elämässäni on keskeisimpänä asiana nyt Ana joten oli vaikeaa keskittyä samaan aikaan seurusteluun. 

Tälläistä settiä vuoden takaa. Olin kyllä toivoton. Etsin kaikkialta netistä jotain mikä toimisi laksojen tapaan. Jostain luin sitten suola vedestä. Muistan kuin eilisen kuinka oksennus meinasi lentää kun ohjeistettiin laittamaan suolaa paljon. Missä oli mun aivot? Suola liiallisissa määrin kerää nestettä ja sitten vedän kamalan määrän suolaa ja 1,5l vettä. Totta kai osa siitä suolan takia jää kroppaan. Sitten vielä ihmettelin miksi paino nousi. Alkaa itseä naurattamaan kun miettii tuota. Ja jos paastosin niin eihän mun kroppa ole edes saanut tavaraa suoleen. Eli mitä mä olisin edes ulostanut. Ei hyvää päivää minä 16v. Ja mitä T:hen tulee niin jutellaan kuulumisia aina kun nähdään. Ja jälkeenpäin hän ymmärsi eron hyvin. Ja jos ajatellaan että kaikella on tarkoituksensa niin en olisi nyt onnellisesti parisuhteessa nykyisen poikaystäväni kanssa jos me ei oltaisi koskaan T:n kanssa erottu. Minua ja T:tä ei koskaan tarkoitettu yhteen vaikka silloin luultiin niin.
On myös jälkeenpäin surullista ajatella että olen laittanut Anan minulle tärkeiden ihmisten edelle.
Tuolloin ajatus paranemisesta aiheutti lähinnä nauruun purskahduksen koska se oli niin abstrakti käsite ja kaukaa haettua. En edes vielä tuolloin tiennyt olevani syömishäiriöinen. Ainut asia mitä mun elämässä oli niin pyöri laihdutuksen keskellä. Nyt olen onneksi jo saanut käännettyä asioita päinvastoin. Nyt tiedän että se on helvettiä. Nyt mä tiedän etten halua elää sh helvettiä. Haluan parantua ja elää.

Luukku 2, Kotini laitoksessa

Asun siis laitoksessa, jos joku teistä ei sitä vielä tiennyt.
Muutin tänne 3.7 eli huomenna tulee tasan 5kk täyteen täällä asustelua.

Miten minä päädyin tänne?
Miten kaikki muuttui käden käänteessä huostaanottoon?
Millainen arki?
Millaiset ohjaajat/nuoret?
Millainen huoneeni on?
Miten joulu näkyy täällä?

Minun piti aloittaa hevosalan opinnot elokuussa ja minun olisi ollut pakko muuttaa pois kotoa, asumaan yksin, lähes täysin vieraalle paikkakunnalle. Mun mielenterveys ongelmat oli ainoa este yksin asumiselle joten äiti totesi mulle kysyvästi: "Olisko mitään turvallista paikkaa jossa voisit opetella itsenäistymään ja pärjäämään?". Minulle tuli heti mielen laitos, jossa Harmaa asui sillä hetkellä.
Kun menin moikkaamaan Harmaata kyseiseen laitokseen alettiin laittamaan kapuloita rattaisiin. Juttelin laitoksen nais johtajan kanssa ja hän otti yhteyttä minun sosiaalityöntekijääni. Ja niin ne asiat alko valkenemaan.
3.7 muutin tänne avohuollon sijoituksella. Joka tarkoittaa sitä, että vanhemmat, minä ja sosu ollaan yhdesä oltu sitä mieltä, että tämä olisi hyvä ratkaisu. Avohuollon tukitoimin ei saa myöskään käyttää tiettyä rajotteita. Ei kiinnipitoa, huoneen ratsausta, huumeseuloja, tavaroiden takavarikointia eikä mitään muitakaan rajoitus toimenpiteitä. Pari viikkoa meni ja minun kohdalla alettiin tekemään rajoitukia vaikka ei olisi saanut. Mutta he perusteli sen sillä, että vanhemmilta oli kysytty lupa ja heille minun rajoittaminen oli ok tietyissä määrin. Sali kortin käyttöä vahdittiin ja säännösteltiin, vaaka takavarikoitiin, urheilua ylipäätänsäkin rajotettin. Sitten minä jouduinkin suljetulle neljättä kertaa, mutta vaan viideksi päiväksi. Sen jälkeen ariki laitoksessa meni hyvin vaihtelevasti. Suurin osa ajasta meni kuitenkin sh helvetissä. Yritin niin kovasti pyristellä pois sh helvtistä, että aloin uupua ja muutuin taas itsetuhoiseksi. Se oli hyvin äärimmäistä ja sitten jouduin uudelleen suljetulle, nyt kahdeksi viikoksi. Ai niin ja opinnotkin jouduttiin lopettamaan ensimmäisen kuukauden jälkeen, koska psyykkinen vointini ei kestänyt sitä. Päätettiin, että hoidetaan pää kuntoon ja aloitetaan sitten puhtaalta pöydältä.
Juups. Kun pääsin kahden viikon osasto jakson jälkeen laitokseen takaisin. Alkoi 30 päivän kiireellinen sijoitus, joka mahdollisti rajoitustoimenpiteet. Kun 30 päivää oli kulunut jatkettiin sitä lisää 30 päivää ja aloitettiin huostaanoton valmistelu. Nyt olen siis huostaanotettu. Huostaanotto on perusteltu syömishäiriöstä johtuvan huonon voinnin takia. Koti puolessa minulla on niin paljon traumoja, etten sinne enään palaa asumaan. Ja laitoksen väkikin on sitä mieltä, ettei kotona olisi nyt hyvä asua. Vanhemmissani ei siis ole mitään vikaa mutta sairasteluni on kuluttanut perhettämme jo niin kauan, että nykyinen vointi hajottaisi vaan meidän perheen lopullisesti. Vaikkakin paranemaan päin ollaan.

Millainen arki täällä on?
Meidät pyritään katsomaan yksilöinä ja minun mielestäni se onnistuu täällä tosi hyvin. Myöskin säännöt ja arki on sen vuoksi osittain erilaista jokaisen kohdalla.
Aamulla koululaiset herää sovittuina aikoina riippuen moneltako koulu alkaa.
Klo 8.00-9.00 on minun herätys (minun annetaan nukkua niin pitkään kun haluaisin muuta herään itse herätykseen tuohon aikaan, koska tahdon ottaa lääkket aina samaan aikaan, jotta vaikuttavaa ainetta on koko ajan kehosani tasaisesti)
Klo 12.00 on lounas. Aika saattaa heitellä 15 min sinne sun tänne mutta siinä klo 12 kieppeillä se kuitenkin on.
Klo 14-15.00 on rapsa eli raportti. Siinä aamuvuoron ohjaajat kertovat tärkeät asiat iltavuorolaisille. Sillon ohjaajia ei saa häiritä paitsi jos on hätä.
Klo 15.30 on päivällinen.
Klo 16-17.00 on hiljainen tunti. Yläkerrassa eli täällä missä minä asun hiljanen kestää vain 30min.(Paitsi tiistaisin tähän aikaan on nuorten kokous, jossa ohjaajat keskustelee meidän kanssa yhteisesti tärkeistä asioista.) Hiljasella kaikki nuoret rauhoittuu omiin huoneisiinsa ja koululaiset hoitaa silloin läksynsä.
Klo 20-21.15 iltapala.
Klo 21.00 kotiintulo aika ja omille osastoille siirtyminen. Eli yläkertalaiset siirtyy alhaalta ylös ja toisinpäin. Yhteisissä tiloissa saa viettää aikaa klo 22.00 asti. Ylä- ja alakerrassa on yhteiset tilat, joissa saa vapaasti hengailla, mutta tosiaan klo 21 siirrytään omille osastoille.
Ja klo 21 otan iltalääkkeeni.
Klo 22.00 nukkumaan meno. Kaikki nuoret palauttaa puhelimensa ja siirtyy huoneisiinsa. Joillakin nuorilla saattaa olla erityislupa puhelimen pitoon 24h/7, jos puhelimesta ei ole ongelmaa. Minä esimerkiksi saan pitää puhelinta koko ajan.
Ulkoilla saadaan aamusta klo 21.00 saakka ellei toisin ole sovittu.
Ruokailuihin on kuitenkin tultava ja hiljaselle myös.
Mitäs vielä meidän arjesta. Saadaan nähdä kavereita, käydä harrastuksissa yms.
Niin ja piti vielä mainta, että tiistaisin on siivouspäivä.

Alkuun kun tulin tänne täällä oli muutamia ohjaajia joista en tykännyt yhtään, mutta nyt olen oikeastaan alkanut pitämään heistäkin. Pystyn juttelemaan kaikkien kanssa melkein mistä vaan. Toki jokainen ohjaaja täällä tekee töitään omalla persoonallaan ja ovathan hekin ihmisiä. Kyllä he välillä möläyttelee tyhmiä asioita tai ovat ärsyttäviä jollain tapaa, mutta pohjimmiltaan he kaikki on ihania tyyppejä. Kaikkien nuortenkin kanssa tulen hyvin toimeen ja vietetään aikaa yhdessä. Eräs ohjaaja sanoi: "Tää laitos on vähän niinkuin hullunkurinen perhe".
Ja tuo hullunkurinen perhe kuvaa tätä hyvin. Ja yksi nuori totesi kerran, kun oltiin laitoksen kanssa grillaamassa, että me ollaan kaikki vähän niinkuin sisaruksia.
Tottahan se on. Täällä on se tietty yhteisöllisyys mitä perheissäkin on ja se saa minun olon täällä turvalliseksi. Monta äitiä, monta isää ja monta pikkusiskoa ja pikkuveljeä. (olen laitoksen vanhin nuori tällä hetkellä)
Ohjaajat toimii ikäänkuin vanhempina. He kasvattaa meitä, he suojelee meitä, auttavat ja välittävät meistä. Ja rajat on rakkautta. Nuorien kanssa taas opitaan samoja asioita mitä sisaruksien kanssa. Välillä toisen naama alkaa ärsyttämään, välillä vängätään ja tapellaan, välillä nauretaan yhdessä ja välillä halaillaan ja jutellaan syvällisiä.

Sitten meidän huoneet. Jokaisen nuoren huone on todellakin sen nuoren näköinen joka siellä asuu jotenka voin vain puhua oman huoneeni puolesta. Ja yhdessä vaiheessa asuin pari viikkoa alakerrassa niin siellä huoneet ovat sellaiset perus neliskanttiset huoneet. Alakertalaisilla on yhteiset vessat ja suihkut. Onneksi asun ylhäällä viihdyn täällä paremmin. Minulla on ns. kaksio. Tässä on siis kaksi huonetta vaikka välissä ei olekkaan ovea. Minulla on oma vessa, suihku ja keitto komero itsenäistymis portaita varten. Eli minulla on jääkaappi, mikro, hella, tiskiallas ja astioille yms säilytystilaa. En hoida vielä ruokiani itse. Huoneeni on todella kodikas minun makuuni. Kun muutin me pakattii kalusteet ja kaikki tavara peräkärryyn ja tuotiin tänne. Täällä on minun lakanat, lipastot, koriste esineet, televisio, tietokone ja paljon muuta. Hyvin kodikas siis. Ja siksi kotiuduinkin tänne hyvin.

Sitten, että pysytään joten kuten joulu teemassa niin kerron miten täällä näkyy joulu.
Ja tähän ei kai voi muuta sanoa kuin "perkeleesti joulukoristeita" XD
Ihan oikeasti. Eräs aamu herättyäni taapersin portaita alas kohti keittiötä aamupalalle ja meinasin saada sydänkohtauksen. Yhden yön aikana kaikki verhot oli vaihdettu ja jouluvaloja oli ilmestynyt ruokailutilaan. Täällä myös järjestetään omat pikkujoulut ja siis ne tulee olemaan ikään kuin jouluaatto, mutta etukäteen. Koska jouluaattona lähes kaikki ovat kotonaan. Pikkujouluissamme saadaan lahjat ja meillä on joulu ateria. Eli perus jouluaatto settiä. Itse en huoneeseeni ole joulukoristeita laittanut, mutta muutamia koriste valo juttuja olen laittanut tunnelman vuoksi.

Kertokaa kommenteissa miten teillä näkyy joulu.

Joulukalenteri luukku 1, Mun mp joulusta

Hei kaikki ihanat lukiat. Nyt on lähtölaskenta jouluun alkanut. Ja ajattelin tehdä joulukalenterin tänä vuonna. Yritän pitää postaukset lyhyinä ja tiiveinä pakkauksina. Ajatukseni tässä on se, että jos joku luukku jää lukematta niin jaksaa lukea useaman luukun kerralla kun ei ole miljoonaa romaani postausta. Jokunen pidempi potaus varmasti tulee. Mutta pääsääntöisesti yritän pitää nämä simppeleinä ja selkeinä.

Joulukalenterin luukut ilmestyvät aina klo 15.00.

Mitä mieltä minä olen joulusta?

Mikä siinä ahdistaa?

Mikä on parasta?

Mun periaate on se, etten ala pohtimaan tässä postauksessa joulua uskonnolliselta kannalta.
Sen näin ensiksi sanon, koska en tahdo vaikuttaa kenenkään uskonnollisiin vakaamuksiin.

Mä itse olen joulu stressaaja. En stressaa lahjojen ostoa tai siivoomista, vaan sitä, että joulusta on tullut mulle merkki " Hei Pipsa! Nyt ei ole kuin pari viikkoa vuoden vaihteeseen". Ja vuoden vaihde on mulle joka vuosi yhtä vaikea paikka. Viimeiset kaksi joulua ja uuttavuotta olen ollut päiväosastolla ja siellä on tehty tarkat toimintasuunnitelmat, että minut saadaan pidettyä hengissä joulun ja uudenvuoden yli. En tässä paneudu uuteenvuoteen, mutta kirjoitan varmasti siihen liittyvästä ahdistuksesta joulun jälkeen.

Joulussa ahdistaa eniten tuo uudenvuoden lähestyminen ja toisella sijalla on ruoka. Joka paikka on täynnä ruokaa. Kaupat täynnä karkkia, laatikko ruokia, yms. Tv:ssä mainokset pyörii jouluruuan ympärillä. Lehdet täyttyy ruokamainoksista ja resepteistä. Kotona aletaan jo turhan aikasin miettimään mitä jouluna syödään. Tuntuu kuin ahdistettaisiin nurkkaan, eikä voi liikkua minnekkään, kun joka paikasta tursuaa ruokaa. Olen kuitenkin päättänyt, että tänä jouluna syön (vegaanista)  jouluruokaa enkä vain salaattia. Eikä minua normaalisti enään kaupassa ja mainoksissa olevat ruoat ahdista, mutta joulu on juhla, jolloin ruoka on mielestäni liikaa keskeisenä asiana.

Joulussa on kuitenkin hyviäkin asioita. Tykkään joulun tunnelmasta. Lämmin tunnelma, glögi, takkatuli, lumi (jos sitä joskus olisi), ulkona oleva pimeys ja kynttilät. On myös ihanaa viettää joulu perheen kanssa. Yhdessä oleminen on minulle ehkä se tärkein asia. Chillaillaan perheen kanssa. Pelataan korttia, käydään illalla saunassa, käydään auto ajelulla yms.

Mitkä asiat ovat teille niitä mukavia ja ei niin mukavia asioita joulussa?