Päätös parantumisesta

Mä tartuin Harmaan tarjoukseen. Yritetään yhdessä parantua. Teidän kommentit myös rohkaisi tämä päätöksen teossa. Mua pelottaa parantuminen ja sen kirjoittaminen sekä sanominen. Johtuu kai siitä etten tiedä mitä se tuo tullessaa. Tuoko se lopulta onnellisuutta? Lihonko? Laihdunko? Mitä tapahtuu? Onko se liian raskasta?
En tiedä...
Olen tehnyt paranemis päätökseni. Ja toivon etten peru sitä. Yritän pitää päätöksestäni kiinni vaikka mun pääni yrittäisi sanoa toisin.
Eilen illalla pohdin päässäni parantumista ja itkin. Itkin koska se on niin pelottava ajatus. Kaikki tilanteet missä asiat päättyy, alkaa, otetaan pois, pitää luopua on vaikeita. Ja nyt mun pitää yrittää luopua asiasta joka on ollut samaan aikaan parast ystävä ja samaan aikaan vihollinen.
Mun pää yrittää vielä käännyttää mua pois tästä päätöksestä. Mutta jos haluun olla onnellinen niin mun on tehtävä jotain sen eteen. Ahdistushäiriö on mun kaverina koko loppu elämän, mutta tästä mä voin vielä pyristellä pois.
En mä parantumiseen yksin olisi lähtenyt. Koska olen liian heikko siihen yksin. Mutta onneksi nyt meitä on kaksi. Voidaan yhdessä yrittää jättää tää paska.
Ehkä mä olen terve jonain päivänä.

Muutto ja parantuminen

Minulla alkaa syksyllä hevosalan opinnot ja tämän vuoksi minun on muutettava toiselle paikkakunnalle. Ja koska minua ei päästetä yksinasumaan täytyi keksiä ratkaisu. Ja ratkaisu tuli nopeasti. Laitos, sama laitos jossa ystäväni Harmaa asuu. Minullla aloitetaan siellä kolmivaiheinen itsenäistymis prosessi.
Mun päässä liikkuu kaks asiaa. Toinen on se että laihdutan sielläkin ja valehtelen ettei kukaan huomaisi tai että yritän päästää tästä irti ja yritän parantua. Mä en tiedä mitä pitäisi tehdä. Kertokaa te mielipiteitänne jatkanko laihdutusta vielä laitoksessa vai yritänkö parantua.

Tavotteita

Mä oon aina pahimmillakin hetkilläni osannut suunnitella tulevaisuutta. Jopa niinä kertoina kun olen yrittäny itsemurhaa. Toki sillon tulevaisuus on ollut vain vaihtoehto B jos selviäisinkin. Ja joka kerrasta olen selvinnyt ja onneksi minulla on ollut aina vaihtoehtoja elämisen varalle. Nykyään en enää tahdo tappaa itseäni. Välillä todella huonoina päivinä se toki käy mielessä ja usein mietin, ettö voi kunpa kuolisin. Vaikka minulla on itsetuhoisuutta vielä olen kehittynyt sen käsittelyssä. Ja tämä vointini PIENI mutta merkittävä paraneminen mahdollistaa minulle tavoitteet ja niiden saavuttamisen

Tavoitteitani:
- olen 3-luokkalaisesta saakka tavoitellut/unelmoinut hevosalan opiskelusta ja nyt tulevana syksynä se mahdollistuu
- laihtuminen ihanne painooni
- salaa toivon myöskin että saisin jätettyä laihduttamisen, pakonomaisen painon tarkkailun ja tämön kaiken taakseni
- tavoitteeni on muuttaa täysin omilleni viimeistään sinä päivänä kun täytän 18
- tavoitteena olisi olle hevosen peruskouluttaja 2019 ja sitten ostaa oma hevonen ja jatko-opiskella joko valmentajaksi taikka ratsastuksen opettajaksi
- tavoitteeni on myös päästä seuraavan kahdenvuoden aikana kilpailemaan esteratsastusta

Rahalla saa onnellisuutte

Mä oon tässä pari päivää seurannu mun yhen hyvän ystävän toimintaa. Hän on siis jätkä. Ja tänään älysin, että hön on mun ystävä vaan rahasta, materiaalista. En siis ole mistään rikkaasta perheestä. Eikä minulla ole tarve leveillä saamillani asioilla mutta nyt musta tuntuu että mä oon vahingossa ostanut ystävän. Se oli alkuun varmasti vilpitöntä ystävyyttä ja mun osalta se on sitä edelleenkin.

Sanotaan ettei rahalla saa ystävia, rakkautta tai onnellisuutta. Mutta kyllä mä voin sanoa että mä olen aina onnellinen kun saan jotain mitä olen toivonut. Sain uuden mopon ja oon ollu siitä tosi onnellinen. Mutta mun ystävät muuttu heti etenkin yks jätkä. Se ei enään pyydä mua mihkää chillaileen. Se laittaa viestil mitä kuuluu ja kun oon vastannu se siirtyy asiaan. "Saanks lainat sun mopoo?" Mä aina ennen lainasin mutta nyt sille tuli stoppi. Ja tää mun kaveri ei vietä mun kans enää aikaa ollenkaan. Kumpi on parempi. Se että olen yksin vai että annan mopon lainaan ja sitte kaveri haluu viettää mun kans aikaa. Oonko paska ystävä kun en lainaa mopoani? Oonko epäystävällinen? Tai itsekäs?
En tiedä. Mutta ei kai sekään reilua ole että kaveri ei vietä aikaa paitsi sillon kun se hyötyy minusta jotai. Mua ahdistaa se ihminen. Haluisin itkee.

Fiiliksiä +paino asiaa

Mua on ahdistanu paljon. Mun elämän tilanne on todella hektinen. Ja musta tuntuu, että mun mielenterveyden tilani huononee tämän hetkisen tilanteen takia. Aloitan hyvistä asioista kuitenkin.
    Eli mulla oli palaveri yhellä lastensuojelu laitoksella. Se meni hyvin. Mä pääsen sinne heti, kun sieltä vapautuu paikka. Siellä on käytössä itsenäistymisohjelma, jonka mä menisin sinnä käymään läpi ja sitten muuttaisin omilleni. Se on avohuollon sijoitus ja mä haluan sitä, mutta silti se pelottaa ja ahdistaa. Onneksi Harmaakin asuu siellä.
Toinen ihana asia on se, että saatiin sovittua välimme Rubiinin kanssa. Se tuntui hyvältä ja tuntui, että kivi olisi vierähtäny sydämmeltä pois.
    Sitte huonot uutiset. Mulla epäillään astmaa, joka on mun tulevaisuude tuhoaja. Oon unelmoinu hevosalan opiskelusta kolmosluokkalaisesta saakka ja jos mul todetaan astma se unelma tuhoutuu. Ja oon hevosalan varaan rakentanu koko tulevaisuuden suunnitelmani.
Toinen on se että mun sydänfilmissä olikin jotain. Ja nyt minulla on tässä piahkoin uudet verikokeet ja sydänfilmi. Mä toivon että se on vaan jotain pientä joka johtuu siitä että jännitän. Noh...toivottavasti asiat selviää pian.
    Tää kaikki tuntuu niin isolta mun pääni sisällä. Muutto laitokseen, astma epäily, sydän juttu, ysiluokan loppuminen jne. Mun pää on ylikuormittunut. Teen asioita joita en normaalisti tee. Käyttäydyn oudosti. Kotona olen energiaa täynnä. Ihan kuin olisi jokin mania päällä. Joko olen h*lvetin kiukkuinen tai hyper aktiivinen ja iloinen. Höpisen itsekseni, nauran kotona melkein koko ajan. Ja pelleilen vaikka on paha olo. Unohtelen asioita ja käyn hitaalla. Unohdin nupo aikanikin sitten unohdin fysioterapia aikani. Kokeeseen luin hulluna ja vielä opettajan kanssa kerratessa osasin asiat ysin tai kympin arvoisesti, mutta kun sain kokeen eteeni aloin itkeä enkä enään muistanut mitään. Sain koko ysiluokkani huonoimman numeron 7+ edellisistä kokeista sain 9puolen ja 10-. Mitä tämä on? Olen myös ahminut TODELLA PALJON! Painoni myöskin on ollut korkeimmillaan mitä IKINÄ ENNEN! 78.0KG!!! Painoindeksin mukaan lievä YLIPAINO!!! Löysin netistä todella tarkan dietin. Se ei ole vain sellainen syö tänään 800kcal jne. Siinä on tarkasti jokaiselle päivälle oma ateria suunnitelma ja kerrotaan mitä milläkin aterialla saat syödä. Kalori määrä ei ole se ihanteellinen 500kcal tai 800kcal, mutta ainakaan en ahmi ja olen jopa laihtunut vähän. Tänään aamulla painoin 75.7kg eli tippunut neljässä päivässä 2.3kg. Ja juu osa varmaan on nestettä mutta silti. Kyllä tämä vielä hyväksi kääntyy. (Tai ainakin toivon niin)

Tein virheen

Ekaksi taas kerron, että olen ahminut enkä uskalla mennä vaa'alle. Se on nyt varmasti suurin lukema mitä siellä vaa'alla odottaisi.
On huono omatunto, mutta silti haluan koko ajan syödä. En pysty lopettamaan.
Sen lisäksi olen tehnyt ison virheen.
Menin kaverillen (joka on poika) yöksi. Ja tiedän hyvinkin ette hän on seurustellut yli vuoden erään tytön kanssa. Mutta olemme kavereita joten ei siinä olisi ollut mitään ongelmaa...vai oliko sittenkin?
Menin kaverilleni ja pyysin saada patjan, peiton, tyynyn, peiton ja lakanat. Hän sanoi, että laitetaan ne myöhemmin. Keskustelimme heitimme läppää kuten ennenkin. Yhtäkkiä keskustelumma meni syvällisemmäksi. Kävimme todella deeppejä keskusteluita. Kello oli yhtäkkiä 4.30 aamuyöllä. Ja otin unilääkkeeni ja valmistauduin nukkumaan menoon. Kaverini sanoi, että voisimme nukkua samassa sängyssä kun kavereita olemme. Hän nukkui boxereilla ja minä yöpuku päällä...tai niin minun piti. Kaikki karkasi käsistä. Lopulta hän riisui minut. Ja siitä se eteni kiihkeisiin suudelmiin jne. Enempää en selitä mutta mitään SELLAISTA ei kerinnyt tapahtua. En ymmärrä mikä minuun meni. Olin ihan mukana suudelmissa jne. En laittanut vastaan. Nautin siitä yöstä. Se oli ihanaa. Mutta nyt kadun. Kaverinihan petti tyttöystäväänsä MINUN kanssani!!! Kaverini tyttöystävä ei tiedä tästä mitään. Se oli vain yksi yö. Mutta mikä saattoi minut olemaan mukana tässä. Olen kamala. Inhoan itseäni enemmän kuin koskaan.
Nyt te kaikki pidätte minua h*orana ja pettäjänä. Mikä minua vaivaa!? Mitä päässäni oikein liikkuu!?! Auttakaa! Olen sekoamassa!

Tärkeät ihmiset

Ketkä on mulle tärkeitä ihmisiä ja mitä kukakin mulle merkitsee? + En kirjoita kenenkään oikeaa nimeä tänne.

Perheeni kokonaisuudessaan on minulle todella tärkeä. Erityisesti äiti. Äiti on ollut se, joka kun olen saanut affekti kohauksia on pitänyt minua silmällä ja pitänyt sylissä. Ja siis affekti kohtaukset oli ahdistus/paniikki/raivo kohtauksien vuoksi tulevia äkillisiä pyörtymisiä. Ja äiti on ollut se joka kestää minun kaikki raivokohtaukset ja kaikki muutkin perus tiuskimiset. Äiti on se joka yli kymmenen vuotta joka ikinen ilta istu mun vieressä ja puhu mun kanssa kun itkin pelätessäni että joku kuolee yöllä tai tulee maailman loppu. Äiti kolme vuotta autto mua joka ilta läksyjen kanssa ja etenkin matikan. Se oli minulle ykkös, kakkos ja kolmosluokkien aikana vaikeaa ja läksyihin kului aikaa 2-4h. Tänäpäivänä äiti on minulle se joka kuuntelee ja kestää kaiken pahanoloni joka ilmenee huonona käytöksenä.
Ja hyvinä hetkinä äiti on se jota spontaanisti haluan vain mennä halimaan.

Sitten iskä. Iskä on minulle se henkilö jonka kanssa voi höpistä moottoriajoneuvoista. Iskä on se jonka kanssa ollaan kuin kaksi marjaa. Ollaan molemmat aivan yhtä "idiootteja". XD
Tarkoitan sillä sitä, että välillä ilmeillään toisillemme ja nauretaan vedet silmissä jutuillemme. Puhutaan sekavia ja nauretaan niille eikä kukaan muu perheestämme edes ymmärrä mille nauramme ja mitä höpötämme.

Minulle oikeastaan kaikki serkut, tädit, mummot ja pappa ovat todella tärkeitä. Mutta nostin sukulaisista esille äitin ja isän, koska he ovat elämässäni eniten mukana.

Ystävistäni tärkeimpiä ovat Harmaa, Keijulapsi, Timi, Matias, Roope ja Senja.

Harmaan kanssa ollaan tunnettu noin 2,5 vuotta. Ollaan oltu osastoilla samaan aikaan.
Tiedämme aika paljon toistemme tapoja, koska oltiin suljetulla yhtä aikaa suhteellisen kauan. Ja voin sanoa että suljettulla jos jossain saa hyviä ystäviä. Koska siellä ei tarvitse esittää. Siellä nähdään toistensa pahaa oloa yms.
Harmaa on ystävä jolle voin rohkeesti sanoa jos vain olen väsynyt tai ahdistunut enkä jaksa vaikkapa lähteä sirkukseen. Harmaan kanssa mellä on yhteinen harrastus eli sirkus jonka jo mainitsinkin. Harmaa on minulle todella tärkeä.

Kaijulapsen kanssa tavattii päiväosastolla. Pikkuhiljaa tutustuimme koulussa ja paremmin sitten kun hän löysi blogini. Keijulapsen kanssa voin myös puhua mistä asiasta vain. Hän on minulle myös todella tärkeä. Vaikka ei kovin usein vietetä aikaa.

Timin olen tuntenyt puolivuotta tai jotain sinne päin. Hänestä tuli lyhyessä ajassa minulle hyvä ystävä ja lopulta seurustelimme...vain hetken. Juttumme ei oikein toiminut. Ystävinä sujui asiat paremmin ja siksi olemme ystäviä nyt. Hänen kanssa voin myöskin puhua mistä vain. Hän myös on ymmärtänyt hyvin minun mielenterveys ongelmia. Hän jopa yrittää ymmärtää syömis juttujani. Hän kertoi että on lukenut paljon eri syömishäiriöistä jotta voisi yrittää ymmärtää ja olla tukenani. Ikävöin häntä koska näen häntä harvoin sillä hän on laitoksessa.

Roopen kanssa tutustuttiin pikkusiskoni kautta. Roopen pikkusisko on saman ikäinen kun minun siskoni ja tytöt on ollut jo monta vuotta kavereita. Roope on minulle yksi tärkeimmistä poika ystävistä (enkä tarkoita seurustelu kumppani poikaystävää vaan miespuolista ystävää). Ollaan tunnettu Roopen kanssa 5-6 vuotta, mutta viimeisen vuoden aikana lähennyimme paljon. Ennen oltiin vain kavereita ja moikattiin kun tavattiin. Nyt liikutaan paljon yhdessä. Hän oli myös samaan aikaan kanssani päiväosastolla ekalla jaksollani. Roopen kanssa käydään ajelemassa mopoilla ja pelleillään niillä. Roope on ihana koska hän koheltaa, höseltää ja häslää jatkuvasti. Hän osaa käyttäytyä fiksusti mutta yleensä hän vain vitsailee ja tekee tyhmyyksiä. Hänen seurassaan kaikki murheet unohtuu kun nauraa toisen pelleilylle.

Senjan kanssa tutustuttiin eskarissa. Olemme olleet ystäviä jo 11 vuotta. Senjan kanssa olemme paljon käynyt talleilla ja pyöritty vähän vanhempien poikien kanssa. Senja on minulle tärkeä. Voin puhua hänellekkin lähes kaikesta. Hänen kanssaan en hirveästi keskustele mielenterveys ongelmista, koska hänellä ei ole omaa kokemusta. Senja oli ensimmäinen joka kiinnitti syömisiini huomiota nelos-vitos luokilla. Ja Senja myöskin oli tukena koko sen ajan kun minua kiusattiin. Ja Senja on kaksi kertaa pelastanut minut itsemurhalta. Olen kahdesti yrittänyt juoda alkoholilla itseltäni hengen pois ja näinä kertoina Senja on soittanut äitini paikalle. Ilman Senjaa olisin 100% varmasti haudassa nyt.

Ps. Pahoittelut mijoonista kirjoitusvirheistä. Olen tätä poatausta kirjottanut yli viikon ja nyt se on valmis.