Hierojalla

Olin hierojalla pitkästä aikaa tänään.
Selkä ja hartiat+kädet.
Syömishäiriö ja hierojalla käynti on jännä yhdistelmä.
Tiesin, että nyt on pakko mennä hierojalla.
Hartiat oli niin jumissa, että hierojakin ihmetteli sitä.
Kuitenkin tilanne ahdisti.
Vieras mies, jouduin olemaan ilman paitaa, kädet täynnä arpia, joista osa on jo vaaleita ja osa tummia+se valtava itseinho ja oma ajatus siitä kuinka lihava olen ja että joku vielä koskee läskeihini.
Mutta hei! Hierojat on nähnyt vaikka minkä laisia vartaloita. Ja käsivarsianikaan hän ei jäänyt ihmettelemään. Kiusallisia tilanteita ei ollut ja koko ajan höpöttettiin kaikkea mukavaa. Jos en itse keksinyt puhuttavaa hän kyllä heitteli kysymyksiä.
Suosittelen kaikille hierontaa. Hierojat katsoo sinua ammattilaisen silmin ja ajattelee enemmän lihaksiasi kuin kokoasi.
Tosin kallistahan se on, mutta sen arvoista.
45min tänään hierottiin ja on rento olo vaikka lihakset vähän hellänä.
Sanoin etten ole ennen ollut hieronnassa yläkropastani ja hän oli mukava ja sanoi mitä tehdään. Joillekkin kun se tuntuu ahdistavalta olla vähissä vaatteissa toisen edessä. Mutta hän sai kyllä oloni mukavaksi ja sain rentoudutta, vaikka kireisiin lihaksiin ottikin kipeää.

Otteita päiväkirjasta #1, Tästä se kaikken paha alkoi

"Sunnuntai 31.5.2015

Heippa!
Eilen saatiin todistukset ja päästiin kesälomalle!
JEE!
Noo, tottakai me kavereiden kanssa päätettiin vähän juhlia.
Paino sanalla VÄHÄN.
S:n kanssa sitten ostettiin 24pack.
Minä maksoin 8€ ja S 12€. Kaljat jaoimme niin, että minä sain 9 Olvia ja S sai 15.
Koska minun laukkuni oli tilavempi niin S kantoi sitä ja siellä oli S:n kaljat. Minun kaljat oli S:n laukussa ja pidin vastaavasti siitä huolen.
Kun olin juonut 6 kaljaa alkoi käytös muuttua.
(Niin unohdin sanoa, että joimme rannalla ja noin liian nopeasti)
Aloin kuristamaan itseäni.
Silloin M tuli istumaan päälleni ja piti käsiäni maata vasten.
Tuntui, että kaikki nauroivat minulle.
Silloin rannalla oli minä,S,M,E,L,R,V,K,Je,Ja.
Selvinpäin oli kaikki muut paitsi minä, R ja S.
S ei ollut juonut niin paljoa joten hän oli olemukseltaan selvinpäin.
Joku sanoi, että rannalle tulisi pian poliisit, joten minä ja S lähdettiin moikkaamaan X:ää.
X ja S sai minut hetkeksi rauhoittumaan. Sitten palattiin rannalle.
Käveltiin S:n kanssa käsikynkkää, jotta kävelisin kuin ihmiset.
S huomasi takanamme poliisit ja hän käski tiputtamaan laukut ja niin me teimme ja jatkoimme matkaa. Menin katokseen, jossa kaikki muutkin nuoret istui.
Poliisi kysyi kenen laukut ovat ja S sanoi, että hänen.
Poliisit olisi lähteneet viemään S:sää putkaan, mutta minä menin ja sanoin että laukkut oli minun.
Nooh, menin sitten poliisi autoon ja he lähtivät viemään minua kotiin. Kotipihassa en suostunut tulemaan maijan peräkontista ulos, joten minut revittiin sieltä väkisin.
Yritin lähteä juoksemaan pois mutta askeleeni oli epävakaat joten menin vain horjuen eteenpäin. Poliisi sedät ootti minut kiinni vei kivetykseltä nurmikolle ja kaatoivat minut siihen vatsalleen.
Muistan, että poliisi olisi istunut päälläni mutta äiti sanoi poliisin pitävän vain jalalla minua maata vasten.
Minulle laitettiin käsiraudat ja tätä ei vissiin monelle 15-vuotiaalle tehdä. Raudoissa minut nostettiin takaisin maijan kyytiin rauhoittumaan. Kuuntelin tarkkaan kaiken mitä kuulin poliisien ja vanhempieni puhuvan. Oli kuulemma 1 tai 2 kaljasta kiinni, ettei rippijuhlien tilalla olisikin tullut olemaan hautajaiset.
He myös uhkasi vievänsä minus suljetulle lepositeisiin.(Tällöin en ollut vielä kertaakaan joutunut suljetulle)
Aloin potkia ja tähän poliisi uhkasi laittavan minulle jalkoihinkin raudat jos en rauhoitu. Olin näsäviisas joten aloin sylkeä autoon. Siihen poliisi tuumasi, että joutuisin aamulla pesemään auton jos en lopeta.
Onneksi jalkojani ei raudoitettu koska muuten 60km matka putkaan olisi ollut vielä hirveämpä.

Putkan ovelle päästyäni totesin:"Onks tää mun hotellihuone".
Ovi oli harmaa ja siinä oli pieni luukku josta poliisi ohimennessään sai vilkaistua miten minulla menee. Ovelta katsottuna päädyssä vasemmassa reunassa oli keltainen ohut patja. Pääty seinällä katon rajassa oli pienet ikkunat joihin ei ylettänyt. Heti oikealla oli teräksinen harmaa vessanpönttö. JA voin sanoa, että se oli pirun kylmä eikä paperia ollut. Oven yläpuolella oli valvontakamera.

Tulevan seitsemän päivän sisällä joudun käymään sossun puheilla.
Koska lasu eli sossu merkki eli lastensuojelu ilmoitushan tästä tuli. (rakkaalla lapsella monta nimeä vai miten se menikään)

MIKSI MÄ PILAAN ELÄMÄNI?"

Tästä nämä päiväkirjat lähtee. Yllä oleva teksti on siis täysin suora kopio päiväkirjastani.
Älkää toistako samoja virheitä mitä minä olen tehnyt. Tulette huomaamaan kuinka tämän yhden kerran jälkeen kaikki muuttu.

Uusi perheen jäsen tulossa

Se lähestyy...
Ai mikä?
Mun syntymäpäivä...
Täytän 18...
En halua vanheta.
Ajan kulumisesta seuraa pettymyksiä, päättymisiä ja lopulta minulla ei ole mitää eikä ketään.
Kuitenkin on asioita joita odotan tulevaisuudelta. Muutto omilleen pelottaa ja ahdistaa mutta sitten ostan koiran jonka omistajan kanssa olen ostosta ja ostoajasta jo sopinut.
Eli on jotain mitä odottaa.
Jalkaleikkaukseenkin pääsen.
Leikkausjonossa olen parhaillaan.
Sirkustelutkin alkaa. Ihanaa <3
Oli jotenkin tosi söpöä kun sanoin J:lle ostavani koiran ja näytin pennusta kuvan hänelle ja hän kysyi mikä on uuden perheenjäsenen nimi. Meidän perhe. Hih, suloista.
Ja mitä laitoksessa asumiseen tulee. Sain vihdoin omat aamu ja iltapalat.

Olen myös ajatellut tekeväni lastensuojelulaitoikseen liittyvän Q&A postauksen. Kaikkea saa toki kysyä lastensuojelun ympäriltäkin.

Kysymyksiä kehiin siis! ;)

Verikokeista ja revitsemusterapiasta

B12- vitamiini oli alhainen vaikka olikin viitearvoissa.

D- vitamiini on viitearvojen alapuolella (eli D- vitamiinin puutos).

Hemoglobiini on noussut eikä enään ole alarajalla vaan hieman yli.

Silti anemia on, koska E MCHC oli alhainen.

Hemoglobiini kertoo paljonko hemoglobiinia on litrassa verta.

E MCHC kertoo paljonko hemoglobiinia on litrassa punasoluja.

Ja lisäksi maksa-arvot oli alhaiset.

Tätä ihmettelen suuresti. Mulla kuitenkin tuo lääke arsenaali on aikas massiivinen.

Ja lääkkeiden pitäisi nostaa maksa-arvoja...

Kertokaas mistä tämä voisi johtua.

kukaan lääkärikään ei ole minulle kertonut vaikka kysynyt olen moneen kertaan.

Sitten ravitsemusterapia asiaa.

Viime käynnillä olin yksin ja päätettiin, että on vielä yksi aika, joka olisi viimeinen käynti.

Tänään oli aika ja omaohjaajani K oli kanssani siellä. Päätettiin kuitenkin katsoa vielä seuraava aika kun tässä taas on vähän heikommin mennyt kaiken ahdistuksen keskellä...

#IkäkriisiKohta18

Välipalaa ei ole ollut. Aamupalalla sekä iltapalalla pitäisi olla täysjyvävilja valmisteita+kasvikunnantuotteita+maitotuotetta (minun tapauksessani soija tms "maitotuote").

Ja itselläni se on taas liusunut sinne puolelle, että on vain jotain noista kolmesta eikä kaikkea mitä pitäisi. Lisäksi lounaita on tullut skipattua sekä päivällisellä lämpimän ruuan ahdistus on palannut.

Lisäksi puhuttiin vitamiineista jotka myös on jäänyt viimeisen viikon aikana ottamatta.

Hän suositteli että minun olisi hyvä syödä seuraavia vitamiineja; B12, D, C, Rauta, Jodi.

Hän suositteli ostamaan monivitamiinia, joka sisältäisi kaikki nuo viisi.

Hän myös kysyi onko ok, jos vitamiinivalmisteessa on jotain eläinperäistä ja sanoin täysin puhtaan vegaanisen vitamiinin ja hän suositteli sellaisia joita ei löydy asuin paikkakunnaltani. Joten lähdemme hakemaan niitä jonain päivänä noin 115km:n ajomatkan päähän. Tietty tämän huonon syömisen vuoksi paino on tippunut ja se häntä hieman huolestutti vaikka normaalipainoinen olenkin.

Olen myös hyvin pettynyt itseeni ja itkinkin siitä ohjaajalle yksi ilta. Ohjaaja T sanoi, ettei kukaan oleta että olen parantunut kun söin pitkään paremmin ja he kaikki osasivat odottaa tähän ajankohtaan pientä takapakkia. T lupasi auttaa minut taas saamaan siitä moodista kiinni mikä minulla oli. Hän sanoi ettei tämä ole maailman loppu eikä kukaan ole pettynyt tai vihainen minulle. Sen kuuluminen tuntui hyvältä kuulla. Olen nyt muutenkin mennyt hujaamaan syödessä. Eli olen väittänyt syöneeni jatodellisuudessa skipannut aterian. Ja jäin siitä kiinni ja sain saarnaa siitä kuinka kukaan ei luota minuun. Lupasin, että kaikki taas järjestyy pian. Minulla on halua ja motivaatiota enkä ole ehtinyt vajoamaan kovin alas. Tästä on helpompi nousta toisin kuin jos olisin vajonnut aivan pohjalle.
Kysyin lupaukseni perään itkien :"Luotatko edes sä siihen mitä mä äsken lupasin?".
Ja T vastasi luottavansa. Mä itkin hulluna ja Sitten hän otti minut halaukseen ja rauhoitteli. Se on minulle todella äitimäinen ihminen. Sitten hän silitteli minut uneen ja kertoi kuinka kaikki on hyvin eikä mitään pahaa tapahdu.
Koska minulla oli kauhuskenaario siitä mitä tulisi käymään vointini hetkellisestä romahtamisesta.
Jatkuva vahtaaminen, ei anneta syömisen jälkeen olla yksin, vahditaan lähes koko ajan, soitetaan yöllä ambulanssi, pakkohoitoon suljetulle, palattuani laitokseen huoneeni ollaan taas vaihdettu yläkerasta alas. Mutta T rauhoitteli ja sanoi ettei niin tule käymään.
Tästä se nousu taas jatkuu. :)

2018 alkoi hyvin(huonosti)

Aamulla itkin ja itkin. Ahdistus vuoden vaihteesta oli todella kova.
Koska parin kk päästä täytän 18.
Olin koko päivän ohjaajan seurassa. En saanut olla yksin. En silti ollut intensiivissä.
Ja siis intensiivi tarkoittaa vierihoitoa.
Koko päivä meni joko itkiessä tai ahdistuksesta turtuneena.
Syöminen oli liian vaikeaa. Suomeksi sanottuna en saanut eilen mitään alas.
Kahteen otteeseen myöskin yritin salaa poistua ulos...taka-ajatuksenani oli siinä ahdistuksessa etten palaa enään ikinä takaisin. Olisin siis päättänyt elämäni. Onneksi ohjaaja oli laittanut ulko-oven lukkoon etten pääse ulos. Autoajelulla käytiin, jotta ahdistus laskisi. Se helpotti hetkeksi.
Laitokselle palattua otin iltalääkkeet ja menin suihkuun. Suihkussa kaikki ei mennyt ihan putkeen.
Istuin suihkun lattialla lämmin vesi virraten kehoani pitkin, terä viiltäen käsivarsiani. Ohjaaja kävi oven takana kysymässä onko kaikki hyvin kun kesti niin kauan.
"Kaikki on kunnossa", vastasin.
Oletan vereni oleva jotenkin ohuempaa kuin yleensä, koska verta vain tuli ja tuli vaikka haavat ei ollut tikattavan syviä.
Pitkän suihkun jälkeen ohjaaja tuli luokseni ja jutteli minun kanssani siihen asti, että vuosi vaihtui. Sen jälkeen hän silitteli minua kunnes nukahdin.
Tämän vuoden ensi minuutit siis meni ahdistuskohtauksen vallassa.
Onneksi tällä kertaa oli odotettavissa myös tammikuulle paljon hyvää. (Toisin kuin viimeksi)
Tässä kuussa on minun ensimmäiset viralliset kisat eikä harjoitus kilpailut.
Lisäksi sitä ennen on aika hierojalla, matka käymään Ylöjärvellä Horzessa ostamassa kisahousut, sirkus jutut alkaa pikku hiljaa, psykoterapeuteille tutustumis käyntejä ja kaikkea muuta mukavaa.

Uuden vuoden lupauksia tälle vuodelle:
- säännöllinen kilpailu ratsastuksessa
- pariakrobatiassa kehittymine ja toivottavasti myös esiintyminen (ft. Harmaa)
- panostan enemmän iteseeni enkä jätä itse itseäni heitteille
- muutto omilleen

Postaus vuoden takaa, Hyvää Uuttavuotta

"Hyvää Uuttavuotta 

Mua ahdistaa tolkuttomasti.
Vihaan vuoden vaihdetta se ahdistaa ja pelottaa.
Koskaan ei ole enään vuosi 2016.
Eikä mene kauaan niin täytän 17.
Eli vanhenen. Ahdistaa.
Olemme mummolassa perheen kanssa.
Tahdon kotiin.
Nyt on siis jo 2017 koska kello on nyt kun kirjoitan 2.42. Muut nukkuu...minä itken.
Lähdemme tänään illalla kotiin. Eli siihen on vielä aikaa tahdon hakata itseäni, viillellä. Tahtoisin kiduttaa itseäni. Fyysinen kipu on helpompi kestää kun tätä. Odotan, että pääsen kotiin. Siellä minua odottaa puhdas, käyttämätön sheiverin terä.
Minun vuoteni siis alkoi helvetin hyvin...itkemällä...eihän tämä paremmin olisi voinut alkaa.
Minulla on vaan taas sellainen olo, ettei jaksa. Päiväosastolta ollut viikon loma. Päällepäin kaikki on mennyt hyvin. Ahdistanut on tolkuttomasti. Enkä tahdo kenenkään kysyvän miten lomameni.
Mitä käy kun minut tyrkätään pois päiväosastolta. Ne ei ymmärrä etten pärjää. Nyttenkin ahdistaa, kokoajan ahdistaa. Ilta lääkkeetkään ei enään auta. Minua väsyttää, mutta ahdistus on niin kova ettei uni tule. Mikä tähän auttaa?
Mä en enään haluais puhuu kellekkään. Vaikka toisaalta haluaisinkin.
Välillä jos ihmiset keskustelee ja mulla olis joku juttu kerrottavana myös. Niin kuvittelen vain mitä tahtoisin sanoa. Sitten unohdan asian enkä koskaan sano sitä. En jaksaisi vastata reippaasti jos minulta kysytään. Mikä minua pakottaa?
Ei kukaan ja tästä lähtien en puhu jos en tahdo tai jaksa. Puhuminenkin on vaikeampaa kuin kirjoittaminen.
Paitsi nyt kirjoitus on vaikeaa kun näen sumeana koko puhelimen näyttöni. Ei näiden kyyneleiden alta näe kovin hyvin.
Mutta vaikka minä vihaan jo nyt tätä vuotta niin toivotan kaikille muille mukavaa uutta vuotta."

Samat fiilikset tänä Uutenavuotena. Koskaan ei ole enään vuosi 2017. (En sinänsä jää kaipaamaan tätä vuotta, koska tämä oli yhtä paska mitä viimeiset kaksi tai kolme vuottakin oli. Pelkään vain ajankulua eli vanhenemista) Tällä kertaa täytänkin 18.
"Aikuinen", en todellakaan.
"Kykenevä pitämään itsestään huolta", en todellakaan.
Henkisesti hauras 5 vuotias, kyllä.
Onneksi minulla on lääkkeet jotka tänävuonna tekee tästä hieman kivuttovampaa.

Nyt voitaisiinkin kelata vähän mitä kaikkea tässä viime vuotena on tapahtunut.

Diagnooseina on ollut seuraavat joista tummennetun on tällähetkellä:
- identiteetti häiriö
- yleinen ahdistuneisuushäiriö
- muu lapsuuden tunnehäiriö
- morbus freiberg
- epätyypillinen laihuushäiriö
- masennus
- rasitus murtuma (joka oli virhe diagnoosi, lopulta ortopedi korjasi diagnoosiksi tuon freibergin)

- tammi-helmikuu vaihteessa loppui päiväosasto
- toukokuun 24 päivä aloin seurustelemaan rakkaani kanssa
- kesäkuussa päättyi 9-luokka
- kesäkuussa olin myö isosena riparilla
- 3.7 muutin laitokseen avohuollon sijoituksella eli vapaaehtoisesti
- heinäkuun lopulla tarkkailu jakso suljetulla
- 3.8 alkoi hevosalan opinnot alkoi
- syyskuussa fyysinen sekä psyykkinen kunto johti sairaslomalle, siksi opinnot myös jouduttiin lopettamaan
- lokakuussa suljetulla 2viikkoa, aloitettiin lääke mikä on ensimmäinen joka minulla on toiminut
- lokakuussa ekat estekisat voitto
- marraskuussa kisat suoritus hylättiin
- marraskuussa huostaanotto
- marraskuussa uudet psykologiset tutkimukset
- marraskuussa sain kevennyskengän helpottamaan jalkakipua
- joulukuu yhtä ahdistusta

Vuoteen mahtuu paljon sh kamppailua ja paraspäätökseni eli parantumis prosessin aloittaminen.
Vuoteen mahtuu liikaa viiltelyä, liikaa kaikkea itsetuhoista.
Vuoteen mahtuu paljon kaikkia tunteita.

Teille tulee vielä postaus tältä uudeltavuodelta, joka uppoutuu syvällesimmin tämän vuoden Uuteenvuoteen.

Onnea teille kaikille vuodelle 2018! <3

Kiitos sinulle, ihana

Kiitos sinulle.
Sinulle, joka olet lukenut blogiani.
Minun tarinaani.
Minun matkaani.

Kiitos sinulle, joka et ole rekistöröitynyt lukijaksi, mutta olet silti ollut kiinnostunut minun matkastani. Annat minulle voimaa. Olet ihana.

Kiitos sinulle, joka olet yksi 39 lukijastani.
Monelle se on pienimäärä, mutta minulle se merkitsee paljon.
Se ei ole luku, joka kertoisi kuinka suosittu blogini on.
Se on sydäntä lämmittävä luku ihmisistä jotka välittävät, jotka ovat kiinnostuneita kuulemaan elämästäni.<3

Kiitos sinulle joka ei ole kommentoinut ja kiitos sinulle joka kommentoi, kannustaa, tukee, auttaa jaksamaan.
Kiitos sinulle, joka lähetit sähköpostia.

Kiitos sinulle. Juuri sinulle joka tätä lukee.
Sinä ja kaikki muut olette antaneet minulle yhden syyn muiden syiden seassa elää ja jaksamaan.

Tänä joulukuuna blogiani on luettu noin 1000 kertaa enemmän kuin 2016 joulukuussa.
Se on minulle paljon.
Tänävuonna blogiani on luettu yli 7 700 kertaa enemmän kuin vuonna 2016.
Olen otettu. Erittäin otettu.

Muista sinä ihana, arvokas ihminen. Olet tärkeä. Olet upea. Olet hyvä monissa asioissa vaikket niitä itse huomaisi.
Muista, et voi nähdä sateenkaarta jossei välillä sada.
Muista, tähtiäkään ei näe ilman pimeää.

Kiitos vuodesta 2017. <3