Postaus vuoden takaa, Hyvää Uuttavuotta

"Hyvää Uuttavuotta 

Mua ahdistaa tolkuttomasti.
Vihaan vuoden vaihdetta se ahdistaa ja pelottaa.
Koskaan ei ole enään vuosi 2016.
Eikä mene kauaan niin täytän 17.
Eli vanhenen. Ahdistaa.
Olemme mummolassa perheen kanssa.
Tahdon kotiin.
Nyt on siis jo 2017 koska kello on nyt kun kirjoitan 2.42. Muut nukkuu...minä itken.
Lähdemme tänään illalla kotiin. Eli siihen on vielä aikaa tahdon hakata itseäni, viillellä. Tahtoisin kiduttaa itseäni. Fyysinen kipu on helpompi kestää kun tätä. Odotan, että pääsen kotiin. Siellä minua odottaa puhdas, käyttämätön sheiverin terä.
Minun vuoteni siis alkoi helvetin hyvin...itkemällä...eihän tämä paremmin olisi voinut alkaa.
Minulla on vaan taas sellainen olo, ettei jaksa. Päiväosastolta ollut viikon loma. Päällepäin kaikki on mennyt hyvin. Ahdistanut on tolkuttomasti. Enkä tahdo kenenkään kysyvän miten lomameni.
Mitä käy kun minut tyrkätään pois päiväosastolta. Ne ei ymmärrä etten pärjää. Nyttenkin ahdistaa, kokoajan ahdistaa. Ilta lääkkeetkään ei enään auta. Minua väsyttää, mutta ahdistus on niin kova ettei uni tule. Mikä tähän auttaa?
Mä en enään haluais puhuu kellekkään. Vaikka toisaalta haluaisinkin.
Välillä jos ihmiset keskustelee ja mulla olis joku juttu kerrottavana myös. Niin kuvittelen vain mitä tahtoisin sanoa. Sitten unohdan asian enkä koskaan sano sitä. En jaksaisi vastata reippaasti jos minulta kysytään. Mikä minua pakottaa?
Ei kukaan ja tästä lähtien en puhu jos en tahdo tai jaksa. Puhuminenkin on vaikeampaa kuin kirjoittaminen.
Paitsi nyt kirjoitus on vaikeaa kun näen sumeana koko puhelimen näyttöni. Ei näiden kyyneleiden alta näe kovin hyvin.
Mutta vaikka minä vihaan jo nyt tätä vuotta niin toivotan kaikille muille mukavaa uutta vuotta."

Samat fiilikset tänä Uutenavuotena. Koskaan ei ole enään vuosi 2017. (En sinänsä jää kaipaamaan tätä vuotta, koska tämä oli yhtä paska mitä viimeiset kaksi tai kolme vuottakin oli. Pelkään vain ajankulua eli vanhenemista) Tällä kertaa täytänkin 18.
"Aikuinen", en todellakaan.
"Kykenevä pitämään itsestään huolta", en todellakaan.
Henkisesti hauras 5 vuotias, kyllä.
Onneksi minulla on lääkkeet jotka tänävuonna tekee tästä hieman kivuttovampaa.

Nyt voitaisiinkin kelata vähän mitä kaikkea tässä viime vuotena on tapahtunut.

Diagnooseina on ollut seuraavat joista tummennetun on tällähetkellä:
- identiteetti häiriö
- yleinen ahdistuneisuushäiriö
- muu lapsuuden tunnehäiriö
- morbus freiberg
- epätyypillinen laihuushäiriö
- masennus
- rasitus murtuma (joka oli virhe diagnoosi, lopulta ortopedi korjasi diagnoosiksi tuon freibergin)

- tammi-helmikuu vaihteessa loppui päiväosasto
- toukokuun 24 päivä aloin seurustelemaan rakkaani kanssa
- kesäkuussa päättyi 9-luokka
- kesäkuussa olin myö isosena riparilla
- 3.7 muutin laitokseen avohuollon sijoituksella eli vapaaehtoisesti
- heinäkuun lopulla tarkkailu jakso suljetulla
- 3.8 alkoi hevosalan opinnot alkoi
- syyskuussa fyysinen sekä psyykkinen kunto johti sairaslomalle, siksi opinnot myös jouduttiin lopettamaan
- lokakuussa suljetulla 2viikkoa, aloitettiin lääke mikä on ensimmäinen joka minulla on toiminut
- lokakuussa ekat estekisat voitto
- marraskuussa kisat suoritus hylättiin
- marraskuussa huostaanotto
- marraskuussa uudet psykologiset tutkimukset
- marraskuussa sain kevennyskengän helpottamaan jalkakipua
- joulukuu yhtä ahdistusta

Vuoteen mahtuu paljon sh kamppailua ja paraspäätökseni eli parantumis prosessin aloittaminen.
Vuoteen mahtuu liikaa viiltelyä, liikaa kaikkea itsetuhoista.
Vuoteen mahtuu paljon kaikkia tunteita.

Teille tulee vielä postaus tältä uudeltavuodelta, joka uppoutuu syvällesimmin tämän vuoden Uuteenvuoteen.

Onnea teille kaikille vuodelle 2018! <3

Kiitos sinulle, ihana

Kiitos sinulle.
Sinulle, joka olet lukenut blogiani.
Minun tarinaani.
Minun matkaani.

Kiitos sinulle, joka et ole rekistöröitynyt lukijaksi, mutta olet silti ollut kiinnostunut minun matkastani. Annat minulle voimaa. Olet ihana.

Kiitos sinulle, joka olet yksi 39 lukijastani.
Monelle se on pienimäärä, mutta minulle se merkitsee paljon.
Se ei ole luku, joka kertoisi kuinka suosittu blogini on.
Se on sydäntä lämmittävä luku ihmisistä jotka välittävät, jotka ovat kiinnostuneita kuulemaan elämästäni.<3

Kiitos sinulle joka ei ole kommentoinut ja kiitos sinulle joka kommentoi, kannustaa, tukee, auttaa jaksamaan.
Kiitos sinulle, joka lähetit sähköpostia.

Kiitos sinulle. Juuri sinulle joka tätä lukee.
Sinä ja kaikki muut olette antaneet minulle yhden syyn muiden syiden seassa elää ja jaksamaan.

Tänä joulukuuna blogiani on luettu noin 1000 kertaa enemmän kuin 2016 joulukuussa.
Se on minulle paljon.
Tänävuonna blogiani on luettu yli 7 700 kertaa enemmän kuin vuonna 2016.
Olen otettu. Erittäin otettu.

Muista sinä ihana, arvokas ihminen. Olet tärkeä. Olet upea. Olet hyvä monissa asioissa vaikket niitä itse huomaisi.
Muista, et voi nähdä sateenkaarta jossei välillä sada.
Muista, tähtiäkään ei näe ilman pimeää.

Kiitos vuodesta 2017. <3

Luukku 24, Nyt se on

Hyvää joulua kaikille!
Muistakaa nauttia. Älkääkä olko liian ankaria itsellenne.
Olette ihania ! <3

Luukku 23, Ensiapulaukku sekä suunnitelma joululle

Aloitetaan suunnitelmasta.
Lähdin laitokselta tänään klo 13.05 linja-autolla ja kotona olin klo 14.30
Tämä päivä nyt menee kuten mikä tahansa päivä, mutta huomiselle se suunnitelma.
Minulle tuo turvaa tiukka ja tarkka, selkeillä aikatauluilla tehdyt suunnitelmat.

Klo 9.00
        -Herätys
        -Jonka jälkeen hammaspesu ja lääkkeet
Klo 9.30
        -Aamupuuro (jouluna meillä syödään aamulla riisipuuroa)
Klo 11-12.30
        -Lounas
        -Jonka jälkeen tallille
Klo 15.30
        -Välipala
Klo 16.00
         -Joulukirkko
Klo 18.30
         -Jouluateria
Klo 19.30
        - Saunaan
        -Ja kaikkien saunottua autoajelulle
Klo 21.00-24.00
        -Lahjojen avaaminen
        -Jonka jälkeen mukavaa yhdessä oloa

Sitten ensiapulaukku.
Jos ahdistaa vähän
Otan omaa tilaa. Teen jotain mukavaa.
Jos ahdistaa paljon
Soitan laitoksen ohjaajalle. Jos tuntuu siltä niin loman voi keskeyttää.
Otan tarvittavaa lääkettä.
Jos ahdistuskohtaus tulee
Odotan. Se menee ajallaan ohi. Yritän mennä paikkaan, jossa en loukkaannu, jos pyörryn
Vältä ahmimista
Katson esimerkkiä lautasmallista. Jos tuntuu siltä. Pyydän äitiä tai isää laittamaan ruokaa lautaselle. Tai pyydän heitä sanomaan ruokaa laittaessani lautaselle koska lautasella on riittävästi ruokaa.
Herkuttelu
Syön riittävästi niin ei tule kauheaa makeanhimoa. En syö kaikkea kerralla vaan vähän.

Luukku 22, Jouluaatto part.1 vietetty

Eilen vietettiin "jouluaattoa" laitoksella. Ensin oli juhlapäivällinen ja sitten joulupukki tuli jakamaan lahjat. Juhlapäivällinen alkoi klo 17.00. Tänne tuli lähes kaikki ohjaajat ja kaikki nuoretkin oli paikalla. Lisäksi johtajat olivat mukana. Johtajille tämä joulun vietto oli selkeästi tärkeää.
Täällä oli niin paljon väkeä, etten pystynyt menemään alakertaan ilman ohjaajaa. Jeps. Alhaallahan oli paljon ohjaajia. Mutta minä tarvitsin jonkun joka on kokoajan kanssani kun muut häseltää.
Kyyneleet valuivat pitkin poskia, mutta selvisin kuitenkin. Alhaalla kun istuskeltiin tärisin ja hengitin katkonaisesti. Tajun lähtö oli lähellä. Joulukoristeet ahdisti, vaikka kaikki oli tuttuja niin iso väkijoukko ahdisti, taustalla soivat joululaulut ahdisti, ruokailu ahdisti, joulusta jauaminen ahdisti.
Kaikki helpotti kun se oli ohitse. Miten selviän oikeasta jouluaatosta...
Onneksi ohjaaja T oli kanssani koko ajan.

Luulin että ruokailu olisi ollut pahin, mutta ei...
Pahin oli edessä...
Syötyämme menimme alakerran olohuoneeseen jossa odoteltiin joulupukkia.
Odotellessamme lauloimme (tai, noh...muut lauloivat) joululauluja. Minä vain tärisin ja vuodatin kyyneleitä.
Joulupukki toi laihjat jotka siis kaikkien omaohjaajat olivat ostaneet.
Sain lämpöpeiton josta olin maininnut jo 3kk sitten. En ymmärrä miten omaohjaajani K muisti sen.
Lisäksi sain lahjakortin ja karkkia.

Olen huomannut katsoja määristä että nämä "Postaus vuoden takaa"-sarja on ollut aika suosittu joten tulen joulun jälkeen jatkamaan sitä sarjaa.

Luukku 21, My day

klo 9.15
Heräsin herätyskellooni. Kävelin yläkerran toimistoon hakemaan läkkeitäni ja koska on punnitus päivä pääsin vaa'alle. Ohjaaja L asetti vaa'an lattialle ja alkoi jalallaan sörkkiä sitä. Kysyin mitä hän tekee ja vastaukseskis hän sanoi:"Tää on varmaan rikki kun ei toiminu aamullakaan kunnolla.
- "Hä! Ootko sä käynyt mun vaa'alla!"
- "Joo. Kävin sillä vähän ennen kuin tulit tänne"
Siinä kohtaa minulla alkoi kiehua yli. Käteni tärisi, hengitys oli puuskuttamista ja syke nousi kattoon.
Huusin ja painuin huoneeseeni paiskaten oven lujaa perässäni kiinni.
Kirjoitin kaksi isoa lappua, joissa lukee "PIPSAN VAAKA! TÄLLÄ EI KÄY KUKAAN OHJAAJA! EIKÄ TÄLLÄ PUNNITA MUITA NUORIA!"
Sitten kävin raivoissani teippaamassa ne vaakoihini.
Sitten menin aamupalalle.
Söin soija jogurtin ja ruisleivän. Ja tietenkin join aamukahvin.

klo 10.00
Olin edelleen raivoissani. En kyennyt rauhoittumaan.
- "Voidaanko pelata biljardia?", kysyin ohjaaja T:ltä. Jospa se olisi saanut minut rauhoittumaan.
Mutta eihän hänellä ollut aikaa minulle vaikka talossa ei tähän aikaan ollut muita nuoria kuin minä.
Odottelin ja odottelin.

klo 10.30
Kävin kysymässä moneltako ohjaaja T kerkeisi kanssani pelaamaan.
- "Lupaan että heti luonaan jälkeen pelataan", T vannoi.

klo 11.45
En ollut vieläkään rauhottunut. Olin todella levoton ja kävelin vain ympäriinsä ravostuneena.
Ohjaaja L pyysi minua syömään, mutta siinä mielentilassa en siihen kyennyt.

klo 12.50
Raivo alkoi kääntyä kovaan ahdistukseen. Siis todella kovaan.
Ja olin odottanut ohjaaja T:tä 2h 50min. Kävin jälleen kysymässä pelaisiko hän nyt kun lounaskin oli ollut jo.
- "En mä nyt vieläkään kerkee", T sanoi.
Kävelin huoneeseeni hakkaamaan päätä seinään ahdistuksen vallassa.

klo 13.45
Ahdistuskohtaus alkoi. Ja klo 13.53
Laitoin laitoksen puhelimeen viestin jossa luki :"Voiko joku tulla.  ahdistuskohtaus".
Viestini näissä tilanteissa ei ole tarkaan kirjoitettuja. Tärkeintä on vain, että ohjaaja ymmärtää tulla apuun. Sitten ohjaaja M, joka oli juuri tullut töihin säntäsi huoneeseeni auttamaan. Kun kohtaus oli ohi (eli noi klo 15.20) oli päivällisen aika. Söin perunamuussia, kasvispihvin sekä salaattia.

Klo 16.00 oli hiljainen tunti jonka vietin lauleskellen ja uunnellen musiikkia.

Klo 17.00 lähdin pienelle kävely lenkille jonka jälkeen klo 18.00 lähdin tallille.
Ratsastustunti alkoi klo 19.00.
Tunti ei ollut helppo. Minä ratsastin jalkani vuoksi ilman jalustimia, joten en saanut tukea jaloillani mistään. Hevonen temppuili koko tunnin. Hän nosti pään todella ylös jolloin ohjaaminen muuttuu mahdottomaksi. Lisäksi hevonen pukitteli noin 5 kertaa. Ja lisäksi hän laukkasi koko ajan täysillä.
Tunnin jälkeen kuitenkin olin ylpeä etten tippunut ja ratsastuksenopettajakin kehui minua.
Klo 20.00 talutettiin hevoset talliin tunnin päätteeksi ja hevonen säikähti jotain.
Hän yritti hypätä syliini ja tuuppai minua niin, että kaaduin. Maa oli jäässä ja jään päällä oli vettä. Sitten olin litimärkä. En meinannut päästä ylös koska hevonen oli vauhko ja pyöri niin paljon että hänen jalkansa pyöritti minua. Pyörin siis hevosen jaloissa. Puoliksi tämän vatsan alla. Olin varma, että hevonen astuisi päälleni vahingossa.

klo 21.00
Päästiin laitokselle ja loppu ilta meni ahdistuneena sekä vittuuntuneena. Hakkasin päätäni lisää seinään niin kauan kunnes alkoi tulemaan verta/kudosnesteitä. Siteen hakkasin itseäni kasvoihin ja nyt silmäkulmani on mustelmilla. Sitten juttelin oma ohjaajani kanssa ja kävin nukkumaan. En pystynyt syömään iltapalaakaan koska olin taas niin ahdistunut ja vittuuntunut. Normaalisti syön kaikilla aterioilla.

Luukku 20, Vastaan vanhoihin Q&A kysymyksiin

Eilisessä luukussa julkaisin vanhan Q&A postauksen ja nyt ajattelin päivittää sitä vastaamalla niihin uudestaan. Omat ajatukseni ja tilanteeni ovat muuttuneet joten ajattelin että olisi hauskaa vastata samoihin kysymyksiin joihin vastasin pro-ana aikoinani.
Eli näihin kysymyksiin vastasin 14.8.2016.

Kuinka pitkä sä oot?
- Mä olen 175cm pitkä

Paljonko painat?
- 65-68kg

Tavotepaino nytten?
- Ei ole tavoitepainoa. Opettelen rakastamaan kehoani näissä lukemissa.

Mitä ajattelet lihavista ihmisistä? Jos kadulla tulee vastaan, ootko sillain hyi mikä läskikasa tms.
- En tietenkään ajattele noin rumasti kenestäkään. On surullista jos ihminen päästää itsensä oikeasti sairaalloisen lihavaksi. Mutta kaikki lihavatkin ihmiset ovat ihmisiä. Oli sitten sairaalloisen lihava tai vain lievästi ylipainoinen. Ja hei! Lihavatkin ovat kauniita kuten me kaikki muutkin.

Miksi kannustat muitakin laihduttamaan epäterveellisen laihaksi? Eli miksi olet pro ana?
- Onneksi en ole enään
- Onneksi olen lopettanut epäterveen kannustuksen

Lempi: Väri, vuodenaika, eläin?
- kaikki värit on ihania
- talvi
- hevoset

Kiva kesämuisto?
- rippileirillä isosena

- muutto laitokseen

Harrastuksia?
- ratsastus
- lenkkeily
- akrobatia

Mikä saa sut surulliseksi?
- painon nousu (ei nesh ajatukset mihinkään ole kadonnut, mutten tee kuten ne ajatukset tahtoisi)
- joulu, vuosi 2018, synttärit, ajan kuluminen

- kun näen jonkun näännyttävän itseään

- ja toki moni muukin asia

Mitä ajattelet niistä ketä yrittää parantua sh:sta?
- Aplodit heille. Jos tahtoo hyvän, onnellisen ja terveen elämän on jaksettava pyristellä sh helvetistä. Tsemppiä kaikille taistelijoille!

Näetkö itsessäsi mitään hyvää?
- Yleensä en, mutta pyrin joka päivä etsimään itsestäni jotain hyvää

Millainen on unelma vartalosi?
- nooh... takaraivossa huutava sh aiheuttaa vielä sitä että alipainoiset ihmiset triggeröi ja on ikäänkuin unelma vartaloita. Mutta ne ovat vain niitä hetkiä. Pääsääntöisesti unelmavartaloni on normaali vartalo. Unelmavartaloni on se mikä minulla on nyt, mutta minun on opittava ymmärtämään ja hyväksymään se.

Kadutko mitään tekojasi?
- Liian monia...kaikki ne ryyppy reissut, kaikki ne kerrat kun en ole ottanut apua vastaan, kaikki ne kerrat kun olen aiheuttanut itse ongelmia lisää. Näitiä oikeasti on liikaa.