Pois osastolta

Pääsin siis nyt tänään (21.7) pois osastolta. Olin siellä tarkkailu jakson eli 5 päivää.
Mun osasto jaksot ei oo ikinä ollut näin raskaita kun tällä kertaa oli, vaikka tää olikin lyhyimmästä päästä mun osasto jaksoja. Edellisillä kerroilla oon ollu itsetuhosuuden takia ja oon tienny tarvitsevani apua. Niinä kertoina myös oon ollut täysin rehellinen. Tää jakso oli täysin päinvastainen.
Viisi päivää pelkkää valetta. Laskin syömäni kalorit ja ne lähenteli 3000. Miksi? Koska matkin täydellisesti hoitajien ruokailuja. Miksi matkin? Miksi en vain näyttänyt millä lailla todellisuudessa olen syönyt? Siksi koska en halunnut jäädä pakkohoitoon pitemmäksi aikaa. Oli helvetin raskasta vaan hymyillä ne viisi päivää. En voinut sanoo että ahdistaa. Mun piti vaan hokee kuinka pirtee ja ilonen oon. Ja nyt kun pääsin takas laitokseen jossa saan tuntee tasan niitä tunteita joita tunnen, niin olen aivan tunnoton. En erota tunteita. En jaksa hymyillä mutten pidä suuta mutrullakaan. Jos mulla sanotaan jotain mistä en pidä mä vaan nauran. Se on mun suojakilpi jonka vedän mun eteen niin ettei kukaan nää kuinka muhun sattuu. Mä pääsin osastolta täydellisen näytelmän vuoksi. Lääkäri suorastaan ihmetteli lähetettä mikä musta oli tehty. Mutta samalla mä älysin tänään erään asian.
Jos olisin terve ton näytelmän vetäminen ei olisi turruttanu mua. Se ei olisi tuntunut vaikeelta tai pahalta. Mä älysin että mä oon sairas lapsi sairaassa maailmassa. Mä oon menossa kohti kuolemaa jos jatkan näin. Mutta mä voin jo sanoa ettei tää blogi tule olemaan vaan parantumis höpinää vaan myös täynnä alamäkiä. Mun on saatava kirjottaa jonnekkin sitä sairasta ajattelua jne.
Esim. Jos jossakin punnituksessa mun paino on laskenut (joka siis ei ole toivottavaa) niin saatan iloita siitä täällä blogin puolella. Ja jossakin myöhemmässä postauksessa saatan manata sitä että paino oli tippunut. Eli älkää odottako multa ihmeitä.

Mulla on maanantaina palaveri jossa sovitaan yhteisistä pelisäännöistä kohti parantumista. Odotan sitä kauhulla. Toistaiseksi mun vaakani on takavarikoitu. Ja liikunta tarkkaan säännöstelty.
Nupolla tehtiin lääkärin ja mun terapeutin kanssa sopimus, että syön vähintään 1200kcal päivässä. Mutta tietty se 2000kcal on se mitä pitää yrittää. Painoa seurataan terapia käynneillä ja se ei saa tippua. Vaikka mä en ole alipainon rajoillakaan vaan täysin terveessä painoindeksissä se paino ei saa tippua. Koska sehän tarkottaisi sitä etten ole syönyt riittävästi. Mut juu tällästä tällä kertaa. Hitaasti hyvä tulee niin kun lääkäri mulle sano. (ps. Sori kirjotusvirheet en jaksa korjail niitä. Oon liian väsynyt nyt sellaseen.)