Palaveri ft. vanhemmat + laitoksen johtaja

Oikei. Eli mulla oli tänään palaveri täällä laitoksessa, jossa pyrittiin kartoittamaan mun tilannetta...liittyen siis ruokailuihin ja liikuntaan. Laitoksen johtaja sanoi, etten tule saamaan vaakaani takaisin pitkään aikaan. Hän myös vertasi minua peli addikteihin ja alkoholisteihin. Hänen mielestään siis olen koukussa vaakaani ja se on minulle ikäänkuin pakkomielle. Juuh...pakkohan se on jo itsekkin tällä tapaa hiljaa myöntää, että jonkunlainen addiktio siihen vaakaan syntyi.
Mun vaakani on nyt 24/7 ohjaajilla lukkojen takana ja pääsen käymään sillä aina maanantai ja perjantai aamuisin. Ja valitettavasti en saa käydä sillä omassa rauhassani vaan vieressä tuijottaa aina ohjaaja, joka kirjaa mun painon ylös. Tänään aamulla se oli 73,0kg. Johtaja tahtoo minun pysyvän tässä painossa enkä saa laihduttaa. Ymmärrän asian hyvin. Parantumaanhan tässä yritetään. Mun liikunnatkin on nyt EXTRA tarkat. Mulla on viikossa kolme liikunta kertaa. Ne on aina max. 1h. Saan käyttää aina yhden liikunta kerran joko menemällä pyöräilemään tai kuntosalille. Toki saan liikkua vähäsen muutenkin mutta niin etten hengästy ja ole puolikuollut. Myöskin mun kaikki ruokailut on super valvottuja. Mun on aina syötävä niin, että ohjaaja istuu mun vieressäni.
En alkujaan oikeasti ymmärtänyt, että laitoksen aikuiset huolestuisi näin kovasti musta. Mutta nyt kyllä huomaan, ettei tää ole enään mikään vitsi. Kaikkihan on niin huolissaan, että mut tungettiin suljetulle tarkkailuun. Onneks mä pääsin sieltä poies. Olisin muuten seonnut totaalisesti. Johtaja myös kertoi mitä lääkäri oli sanonut. Lääkäri oli kertonut, että olen todella tempperamenttinen ja siksi kanssani kannattaa olla valppaana. Hän oli sanonut, että olen ihminen joka vie herkästi asiat äärimmäisyyksiin. Ja aina kun kohdistan motivaationi johonkin se saattaa mennä vähän yli (tai aika rajustikkin yli). Mua ahdisti todella paljon se palaveri, koska se oli niin ruoka ja liikunta keskeinen.
Siitä huolimatta mä pidin tekohymyä koko ajan yllä. Johtaja totesikin, että häntä pelottaa se miten vain hymyilen ja olen iloinen, koska hän tietää että keskustelu aiheemme oli "vaarallisilla vesillä". Tarkoittaen nyt sitä että olen herkkä noiden asioiden kanssa ja suutun herkästi kun niistä keskustellaan. Johtaja myös sanoi että epäilee että feikkaan hyvän olon. Ja mä vaan virnistin vielä isommin ja kehuin kuinka kaikki on hyvin ja asiat järjestyy. Johtaja oli aika monesta asiasta huolissaan. Hän kertoi kuinka pelkää mun opiskelujen alkua. (Menen opiskelemaan siis oppisopimuksella hevostaloutta. Eli teen todella fyysistä työtä tallilla ja sitten opiskelen vapaa-ajalla ja kerran kuukaudessa käyn koulussa teoriatunneilla.) Hän kertoi, että pelkään että jätän lounaan syömättä töissä. Minua kuitenkin vahditaan kun pakkaan eväät, mutta kukaan ei vahdi että söisin ne. Johtaja vaikutti oikeasti pelokkaalta näiden asioiden suhteen. Hän myös kertoi, että pelkää mun laihtuvan niin ettei he huomaa. Hän sanoi etenkin pelkäävän, että tankkaan ennen punnitusta aina litra tolkulla vettä, jotta paino näyttäisi samaa. Yritin vakuuttaa, etten tekisi niin. Mutta hän näytti varautuneelta. Johtuu ehkä jo pelkästään siitä yltiöpositiivisuudesta mikä minusta "hehkui". Se sai jo hänet varautumaan kaikkeen mitä sanon. Hän myös kertoi, että jos tilanteeni huononee, niin kiireellinen sijoitus on ainoa tapa rajoittaa minua riittävästi. Jopa sairaalan lääkäri oli sanonut, ettei minua raahattaisi seuraavalla kerralla suljetulle vaan tehtäisiin kiirelliinen sijoitus. Nyt olen avohuollon sijoituksella vapaaehtoisesti laitoksessa opettelemassa itsenäistymistä.

Ja mitä mun terapia käynteihin tulee. Niin sielläkin vahditaan painoani. Koska lupasin alkaa syömään kunnolla, mutta he sanoivat tarvitsevansa todisteen siitä. Ja tässä tilanteessa todisteeksi ei riitä muu kuin paino. Se siis ei saa tippua. Jos se tippuu he näkevät etten ole syönyt sovitusti ja sitten tapahtuu jotain (en siis tiedä mitä). Mutta mä olen motivoitunut nyt syömään terveellisesti ja noudattamaan kaikkea mitä ohjaajat ja johtajat tahtovat mun tekevän. Mun on pakko. Jos oikeesti haluun opiskella mun unelma-ammattia niin en voi tehdä sitä syömättä. Muuten pyörtyilen hevosten jalkoihin ja vaarannan itseni ja ympärilläni olevat. Nyt mennään kohti terveyttä. Enään ei maata tässä suossa. Aika nousta ylös ja mennä kohti oikeeta elämää.

Ylihuomenna kerron teille vähän tästä identiteetti häiriöstä kun sitä joku teistä joskus kyseli.
Nauttikaa ihmiset elämästä. Elämästä kuuluu nauttia. Elämä on kuin elokuva jonka sä voit nähdä vaan ja ainoastaan kerran.