Mun elämäni ihanin päivä

Näitä ihania päivä on mutta viime lauantaina tuli yksi lisää. Mun pitkä aikainen haave/unelma toteutui. Pääsin nimittäin katsomaan tämän vuoden Apassionatan. (se on siis euroopan suurin hevosshow jossa on upeat hevoset jotka tekee temppuja ja taustalla on tarina, jne...) Oon kiitollinen siitä laitokselle, joka mahdollisti sen. Kulut ei mennyt itsenäistymis rahoista. Jos olisin itse maksanut reissun en olisi sinne lähtenyt. Reissu kuitenkin maksoi liikaa säästeliäälle ihmiselle. Lipuilla hintaa oli 79,50€ sitten siihen lisätään linja-auto sekä juna matkat ja ruokailut.
Helpotti kummasti reissua se että minulla on hyvä flow päällä syömisen kanssa. Muuten olisi tullut tappeluita ruokailu tilanteissa eikä reissu olisi ollut niin mukava.
Aamulla heräsin klo 4.00. Ja bussi lähti klo 6.30.
Kun oltiin Helsingissä käytiin Subwayssa syömässä. Ahdistus oli todella kova. Helsingin kampissa kun ihmisiä on aika paljon ja julkisilla paikoilla syöminen on aika ahdistavaa VIELÄ. Olen luvannut itselleni että opettelen nauttimaan syömisestä myös julkisilla paikoilla. Se kuitenkin meni ihan hyvin. Kun Apassionata loppui oli päivällisen aika ja käytiin jossain ravintolassa syömässä. Ahdistus oli siinäkin läsnä, mutta se meni hyvin kuitenkin. Olen ylpeä siitä miten suoriuduin syömisistä reissussa. Ohjaajakin oli ylpeä minusta ja sanoi että suoriuduin hyvin. Hän myös sanoi, että kanssani on mukavaa käydä reissussa kun syön, koska sillon kun kanssani käydään syömisestä sotaa tulee ohjaajillekin pahaolo ja alkaa ärsyttämään. Sain uuden asian mitä ajatella kun syöminen on vaikeaa.
"Ihmiset viihtyvät kanssani paremmin kun syön"

Sitten vielä uusi asia. Mulla on uusi ongelma syömisen kanssa, mutta siitä lisää ensi postauksessa.

Hyvää loppu päivää kaikille <3

Palaveri

Mulla oli laitoksella asiakassuunnitelma palaveri, jossa juteltiin tulevaisuudesta.
Kun täytän 18 en muuta vielä pois. Kämppää aletaan etsiä 1.4, koska ensin on selvittävä synttäri ahdistuksesta. Muutto tapahtuu viimeistään 1.6.
Itsenäistymis ohjelmassa siirryin kakkos vaiheeseen. Eli hoidan kodintarvikkeet, kaikki ruuat (paitsi viikonloppuisin) ja hygienia tarvikkeet. Saan 370€/kk.
Myöskin minulle aletaan antamaan minulta takavarikoituja esineitä takaisin pikkuhiljaa. Ensimmäiset esiineet oli teroitin ja vaa'at.
"Me annetaan sulle vaa'at mielummin nyt ennenkuin oot 18v, koska nyt jos me huomataan niitten kans tulevan ongelmia ja se addiktio iskee päälle niin me voidaan rajottas sun vaa'alla käyntiä", S johtaja sanoi.
Se syömishäiriö sisälläni oli niin onnellinen, että itkin. Äitin ilmeiltä pystyi lukemaan mitä hän ajatteli. Äiti kauhistui kun ymmärsi että mulla on oikeesti ongelma oikeesti sh vaikka paranemaan päin ollaan menossa ja olen paljon mennyt eteenpäin.
Mä itkin ja ylistin S:ää ääneen vaa'an takasin saannista ja äiti katsoi minua kuin hullua.
Ja vaa'an kanssa on taas ongelma. Köyn sillä vähemmän kuin pahimmillaan, mutta aivan liikaa silti. Käyn sillä 1-3 kertaa päivässä. Mutta se mikä taas osoittaa että olen mennyt eteenpäin on se etten ole antanut painon vaikuttaa siihen mitä syön. Vaaka ei ole saanut samaa valtaa mitä ennen.
No niin mennääs eteen päin ja jatketaan palaverista.
Kotiintulo aikaa muutettiin. Saan olla niin myöhään ulkona kun tahdon kunhan ilmoitan missä menen. Palaverin jälkeen olin aivan rikki. Kun se loppui hajosin totaaliseen itkuun. Koko 60min pyöri syntymäpäiväni ympärillä.
Mutta siitäkin selvittiin.
Vointi saattaa romahtaa pian synttäreiden vuoksi, mutta pyrin tekemään valintoja siten että saisin omaltaosaltani lievennettyä ahdistusta. Välillä pitää oppia itse ottamaan vastuuta omasta voinnista eikä heittäytyämuiden käsivarsille ja olla itse hoitamatta itseään. Teen kaikkeni ettei vointi romahda.
Voimia kaikille teille ihanille ihmisille <3

Hierojalla

Olin hierojalla pitkästä aikaa tänään.
Selkä ja hartiat+kädet.
Syömishäiriö ja hierojalla käynti on jännä yhdistelmä.
Tiesin, että nyt on pakko mennä hierojalla.
Hartiat oli niin jumissa, että hierojakin ihmetteli sitä.
Kuitenkin tilanne ahdisti.
Vieras mies, jouduin olemaan ilman paitaa, kädet täynnä arpia, joista osa on jo vaaleita ja osa tummia+se valtava itseinho ja oma ajatus siitä kuinka lihava olen ja että joku vielä koskee läskeihini.
Mutta hei! Hierojat on nähnyt vaikka minkä laisia vartaloita. Ja käsivarsianikaan hän ei jäänyt ihmettelemään. Kiusallisia tilanteita ei ollut ja koko ajan höpöttettiin kaikkea mukavaa. Jos en itse keksinyt puhuttavaa hän kyllä heitteli kysymyksiä.
Suosittelen kaikille hierontaa. Hierojat katsoo sinua ammattilaisen silmin ja ajattelee enemmän lihaksiasi kuin kokoasi.
Tosin kallistahan se on, mutta sen arvoista.
45min tänään hierottiin ja on rento olo vaikka lihakset vähän hellänä.
Sanoin etten ole ennen ollut hieronnassa yläkropastani ja hän oli mukava ja sanoi mitä tehdään. Joillekkin kun se tuntuu ahdistavalta olla vähissä vaatteissa toisen edessä. Mutta hän sai kyllä oloni mukavaksi ja sain rentoudutta, vaikka kireisiin lihaksiin ottikin kipeää.

Otteita päiväkirjasta #1, Tästä se kaikken paha alkoi

"Sunnuntai 31.5.2015

Heippa!
Eilen saatiin todistukset ja päästiin kesälomalle!
JEE!
Noo, tottakai me kavereiden kanssa päätettiin vähän juhlia.
Paino sanalla VÄHÄN.
S:n kanssa sitten ostettiin 24pack.
Minä maksoin 8€ ja S 12€. Kaljat jaoimme niin, että minä sain 9 Olvia ja S sai 15.
Koska minun laukkuni oli tilavempi niin S kantoi sitä ja siellä oli S:n kaljat. Minun kaljat oli S:n laukussa ja pidin vastaavasti siitä huolen.
Kun olin juonut 6 kaljaa alkoi käytös muuttua.
(Niin unohdin sanoa, että joimme rannalla ja noin liian nopeasti)
Aloin kuristamaan itseäni.
Silloin M tuli istumaan päälleni ja piti käsiäni maata vasten.
Tuntui, että kaikki nauroivat minulle.
Silloin rannalla oli minä,S,M,E,L,R,V,K,Je,Ja.
Selvinpäin oli kaikki muut paitsi minä, R ja S.
S ei ollut juonut niin paljoa joten hän oli olemukseltaan selvinpäin.
Joku sanoi, että rannalle tulisi pian poliisit, joten minä ja S lähdettiin moikkaamaan X:ää.
X ja S sai minut hetkeksi rauhoittumaan. Sitten palattiin rannalle.
Käveltiin S:n kanssa käsikynkkää, jotta kävelisin kuin ihmiset.
S huomasi takanamme poliisit ja hän käski tiputtamaan laukut ja niin me teimme ja jatkoimme matkaa. Menin katokseen, jossa kaikki muutkin nuoret istui.
Poliisi kysyi kenen laukut ovat ja S sanoi, että hänen.
Poliisit olisi lähteneet viemään S:sää putkaan, mutta minä menin ja sanoin että laukkut oli minun.
Nooh, menin sitten poliisi autoon ja he lähtivät viemään minua kotiin. Kotipihassa en suostunut tulemaan maijan peräkontista ulos, joten minut revittiin sieltä väkisin.
Yritin lähteä juoksemaan pois mutta askeleeni oli epävakaat joten menin vain horjuen eteenpäin. Poliisi sedät ootti minut kiinni vei kivetykseltä nurmikolle ja kaatoivat minut siihen vatsalleen.
Muistan, että poliisi olisi istunut päälläni mutta äiti sanoi poliisin pitävän vain jalalla minua maata vasten.
Minulle laitettiin käsiraudat ja tätä ei vissiin monelle 15-vuotiaalle tehdä. Raudoissa minut nostettiin takaisin maijan kyytiin rauhoittumaan. Kuuntelin tarkkaan kaiken mitä kuulin poliisien ja vanhempieni puhuvan. Oli kuulemma 1 tai 2 kaljasta kiinni, ettei rippijuhlien tilalla olisikin tullut olemaan hautajaiset.
He myös uhkasi vievänsä minus suljetulle lepositeisiin.(Tällöin en ollut vielä kertaakaan joutunut suljetulle)
Aloin potkia ja tähän poliisi uhkasi laittavan minulle jalkoihinkin raudat jos en rauhoitu. Olin näsäviisas joten aloin sylkeä autoon. Siihen poliisi tuumasi, että joutuisin aamulla pesemään auton jos en lopeta.
Onneksi jalkojani ei raudoitettu koska muuten 60km matka putkaan olisi ollut vielä hirveämpä.

Putkan ovelle päästyäni totesin:"Onks tää mun hotellihuone".
Ovi oli harmaa ja siinä oli pieni luukku josta poliisi ohimennessään sai vilkaistua miten minulla menee. Ovelta katsottuna päädyssä vasemmassa reunassa oli keltainen ohut patja. Pääty seinällä katon rajassa oli pienet ikkunat joihin ei ylettänyt. Heti oikealla oli teräksinen harmaa vessanpönttö. JA voin sanoa, että se oli pirun kylmä eikä paperia ollut. Oven yläpuolella oli valvontakamera.

Tulevan seitsemän päivän sisällä joudun käymään sossun puheilla.
Koska lasu eli sossu merkki eli lastensuojelu ilmoitushan tästä tuli. (rakkaalla lapsella monta nimeä vai miten se menikään)

MIKSI MÄ PILAAN ELÄMÄNI?"

Tästä nämä päiväkirjat lähtee. Yllä oleva teksti on siis täysin suora kopio päiväkirjastani.
Älkää toistako samoja virheitä mitä minä olen tehnyt. Tulette huomaamaan kuinka tämän yhden kerran jälkeen kaikki muuttu.

Uusi perheen jäsen tulossa

Se lähestyy...
Ai mikä?
Mun syntymäpäivä...
Täytän 18...
En halua vanheta.
Ajan kulumisesta seuraa pettymyksiä, päättymisiä ja lopulta minulla ei ole mitää eikä ketään.
Kuitenkin on asioita joita odotan tulevaisuudelta. Muutto omilleen pelottaa ja ahdistaa mutta sitten ostan koiran jonka omistajan kanssa olen ostosta ja ostoajasta jo sopinut.
Eli on jotain mitä odottaa.
Jalkaleikkaukseenkin pääsen.
Leikkausjonossa olen parhaillaan.
Sirkustelutkin alkaa. Ihanaa <3
Oli jotenkin tosi söpöä kun sanoin J:lle ostavani koiran ja näytin pennusta kuvan hänelle ja hän kysyi mikä on uuden perheenjäsenen nimi. Meidän perhe. Hih, suloista.
Ja mitä laitoksessa asumiseen tulee. Sain vihdoin omat aamu ja iltapalat.

Olen myös ajatellut tekeväni lastensuojelulaitoikseen liittyvän Q&A postauksen. Kaikkea saa toki kysyä lastensuojelun ympäriltäkin.

Kysymyksiä kehiin siis! ;)

Verikokeista ja revitsemusterapiasta

B12- vitamiini oli alhainen vaikka olikin viitearvoissa.

D- vitamiini on viitearvojen alapuolella (eli D- vitamiinin puutos).

Hemoglobiini on noussut eikä enään ole alarajalla vaan hieman yli.

Silti anemia on, koska E MCHC oli alhainen.

Hemoglobiini kertoo paljonko hemoglobiinia on litrassa verta.

E MCHC kertoo paljonko hemoglobiinia on litrassa punasoluja.

Ja lisäksi maksa-arvot oli alhaiset.

Tätä ihmettelen suuresti. Mulla kuitenkin tuo lääke arsenaali on aikas massiivinen.

Ja lääkkeiden pitäisi nostaa maksa-arvoja...

Kertokaas mistä tämä voisi johtua.

kukaan lääkärikään ei ole minulle kertonut vaikka kysynyt olen moneen kertaan.

Sitten ravitsemusterapia asiaa.

Viime käynnillä olin yksin ja päätettiin, että on vielä yksi aika, joka olisi viimeinen käynti.

Tänään oli aika ja omaohjaajani K oli kanssani siellä. Päätettiin kuitenkin katsoa vielä seuraava aika kun tässä taas on vähän heikommin mennyt kaiken ahdistuksen keskellä...

#IkäkriisiKohta18

Välipalaa ei ole ollut. Aamupalalla sekä iltapalalla pitäisi olla täysjyvävilja valmisteita+kasvikunnantuotteita+maitotuotetta (minun tapauksessani soija tms "maitotuote").

Ja itselläni se on taas liusunut sinne puolelle, että on vain jotain noista kolmesta eikä kaikkea mitä pitäisi. Lisäksi lounaita on tullut skipattua sekä päivällisellä lämpimän ruuan ahdistus on palannut.

Lisäksi puhuttiin vitamiineista jotka myös on jäänyt viimeisen viikon aikana ottamatta.

Hän suositteli että minun olisi hyvä syödä seuraavia vitamiineja; B12, D, C, Rauta, Jodi.

Hän suositteli ostamaan monivitamiinia, joka sisältäisi kaikki nuo viisi.

Hän myös kysyi onko ok, jos vitamiinivalmisteessa on jotain eläinperäistä ja sanoin täysin puhtaan vegaanisen vitamiinin ja hän suositteli sellaisia joita ei löydy asuin paikkakunnaltani. Joten lähdemme hakemaan niitä jonain päivänä noin 115km:n ajomatkan päähän. Tietty tämän huonon syömisen vuoksi paino on tippunut ja se häntä hieman huolestutti vaikka normaalipainoinen olenkin.

Olen myös hyvin pettynyt itseeni ja itkinkin siitä ohjaajalle yksi ilta. Ohjaaja T sanoi, ettei kukaan oleta että olen parantunut kun söin pitkään paremmin ja he kaikki osasivat odottaa tähän ajankohtaan pientä takapakkia. T lupasi auttaa minut taas saamaan siitä moodista kiinni mikä minulla oli. Hän sanoi ettei tämä ole maailman loppu eikä kukaan ole pettynyt tai vihainen minulle. Sen kuuluminen tuntui hyvältä kuulla. Olen nyt muutenkin mennyt hujaamaan syödessä. Eli olen väittänyt syöneeni jatodellisuudessa skipannut aterian. Ja jäin siitä kiinni ja sain saarnaa siitä kuinka kukaan ei luota minuun. Lupasin, että kaikki taas järjestyy pian. Minulla on halua ja motivaatiota enkä ole ehtinyt vajoamaan kovin alas. Tästä on helpompi nousta toisin kuin jos olisin vajonnut aivan pohjalle.
Kysyin lupaukseni perään itkien :"Luotatko edes sä siihen mitä mä äsken lupasin?".
Ja T vastasi luottavansa. Mä itkin hulluna ja Sitten hän otti minut halaukseen ja rauhoitteli. Se on minulle todella äitimäinen ihminen. Sitten hän silitteli minut uneen ja kertoi kuinka kaikki on hyvin eikä mitään pahaa tapahdu.
Koska minulla oli kauhuskenaario siitä mitä tulisi käymään vointini hetkellisestä romahtamisesta.
Jatkuva vahtaaminen, ei anneta syömisen jälkeen olla yksin, vahditaan lähes koko ajan, soitetaan yöllä ambulanssi, pakkohoitoon suljetulle, palattuani laitokseen huoneeni ollaan taas vaihdettu yläkerasta alas. Mutta T rauhoitteli ja sanoi ettei niin tule käymään.
Tästä se nousu taas jatkuu. :)

2018 alkoi hyvin(huonosti)

Aamulla itkin ja itkin. Ahdistus vuoden vaihteesta oli todella kova.
Koska parin kk päästä täytän 18.
Olin koko päivän ohjaajan seurassa. En saanut olla yksin. En silti ollut intensiivissä.
Ja siis intensiivi tarkoittaa vierihoitoa.
Koko päivä meni joko itkiessä tai ahdistuksesta turtuneena.
Syöminen oli liian vaikeaa. Suomeksi sanottuna en saanut eilen mitään alas.
Kahteen otteeseen myöskin yritin salaa poistua ulos...taka-ajatuksenani oli siinä ahdistuksessa etten palaa enään ikinä takaisin. Olisin siis päättänyt elämäni. Onneksi ohjaaja oli laittanut ulko-oven lukkoon etten pääse ulos. Autoajelulla käytiin, jotta ahdistus laskisi. Se helpotti hetkeksi.
Laitokselle palattua otin iltalääkkeet ja menin suihkuun. Suihkussa kaikki ei mennyt ihan putkeen.
Istuin suihkun lattialla lämmin vesi virraten kehoani pitkin, terä viiltäen käsivarsiani. Ohjaaja kävi oven takana kysymässä onko kaikki hyvin kun kesti niin kauan.
"Kaikki on kunnossa", vastasin.
Oletan vereni oleva jotenkin ohuempaa kuin yleensä, koska verta vain tuli ja tuli vaikka haavat ei ollut tikattavan syviä.
Pitkän suihkun jälkeen ohjaaja tuli luokseni ja jutteli minun kanssani siihen asti, että vuosi vaihtui. Sen jälkeen hän silitteli minua kunnes nukahdin.
Tämän vuoden ensi minuutit siis meni ahdistuskohtauksen vallassa.
Onneksi tällä kertaa oli odotettavissa myös tammikuulle paljon hyvää. (Toisin kuin viimeksi)
Tässä kuussa on minun ensimmäiset viralliset kisat eikä harjoitus kilpailut.
Lisäksi sitä ennen on aika hierojalla, matka käymään Ylöjärvellä Horzessa ostamassa kisahousut, sirkus jutut alkaa pikku hiljaa, psykoterapeuteille tutustumis käyntejä ja kaikkea muuta mukavaa.

Uuden vuoden lupauksia tälle vuodelle:
- säännöllinen kilpailu ratsastuksessa
- pariakrobatiassa kehittymine ja toivottavasti myös esiintyminen (ft. Harmaa)
- panostan enemmän iteseeni enkä jätä itse itseäni heitteille
- muutto omilleen