Nyt tiputaan korkeelta ja kovaa

Mulla on huono olo. Musta tuntuu että nyt tiputaan korkeelta ja kovaa. En haluasi enään syödä. En jaksaisi enään yrittää.
Tänään päätty koulu ja päättymiset ahdistaa. Hyvästi peruskoulu. Äiti sanoi: "Ymmärräthän sä nyt Pipsa että jos sorrut viiltämään, oksentamaan tai pahoinpitelemään ittees muulla tapaa mun tulevaisuus romuttuu".
Olo ei siitä parantunut yhtään. Päin vastoin tuli paine ja ahdistus kasvoi. Mä haluun olla vapaa näistä kahleista mutta musta tuntuu että ainoa tapa siihen on olla syömättä. Tien että se ei oo oikee ratkasu mutta se tuntuis helpoimmalta. Mulla on jotain ongelmia sydämen kanssa ja sitä tutkitaan. Se on yksi syy miks en sais lopettaa syömistä, mutta kun en jaksais välittää. Mun terapeuttikin aina sanoo että tää olo menee ohi ajan myötä. Ja musta tuntuu (HUOM TUNTUU) ettei se tai kukaan muukaan ota mua tosissaan. Olen ajatellut että lopetan juttelemassa käymisen siksi. Ei minua oteta tosissaan tai sitten olen liian terve sinne. Ehkä olen liian terve ja mun on aika tehdä tilaa muille.
Sekava olo. Iltalääkkeet alkaa vaikuttaa.