Sisältää rankkaa tekstiä. Eli TW!
Tiistai ilta oli rankka. Maanantain ja tiistain vietin sängyn pohjalla ajatusteni kanssa. Lopulta turhauduin olooni, vointiini, itseeni ja elämääni ja lähdin sillalle. Kävelin ja seisoskelin sillan jäisellä kaiteella. Olisi vaadittu tuulenpuuska tms ja olisin horjahtanut jokeen. Valitsin kohdan jossa näin olevan isoja kiviä eihän veteen hyppääminen tapa ellei pää osu kiveen tai vastaavaan. Ehdin laittaa laitokselle viestiä ahdistuksesta ja epämääräisesti mainitsin olevani sillalla. Tietenkin täällä on siltoja useita joten laitoksen oli löydettävä oikea silta ennen kuin olisi ollut myöhäistä. Onneksi he tulivat nopeasti ja haki minut pois. Kävellessä ohjaajien kanssa autolle kaahasi poliisit vilkut päällä ja sireenit huutaen paikalle. He jututtivat minua ja käskivät käydä päivystyksessä. Ja niin ohjaajat raahasivat minut sinne. Siellä psykiatrinen sairaanhoitaja haastatteli minut ja sitten odotettiin 2h lääkäriä. Siinä ajassa minun ajatukset selkiytyi ja ohjaajatkin sanoi että olen kuin erityttö jo. Lääkäri jahkaili KAUAN kirjoittaako lähetteen ja hän totesikin moneen otteeseen että hänellä ei ole muita vaihtoehtoja kuin lähete osastolle. Siinä kohtaa murruin. Itkin ja anelin ettei hän tekisi niin. Itkin ohjaajille sanoen :"Sanokaa jotain. Auttakaa. Pelastakaa mut. En halua suljetulle".
"Kyllä me nyt taidetaan pärjätä Pipsan kanssa laitoksessakin", ohjaaja sanoi. Se lause oli se mikä pelasti mut. Lupasin lääkärille etten tapa itseäni ja sitten hän halusi vielä sopimuksen päälle kätellä ja käski luvata sama ohjaajille ja lyödä kättäpäälle. Ja niin tein.
Itsemurha olis ollut luovuttamista, mun omaa heikkoutta ja lisäks se olis ollut itsekäs teko joka olis tappanut muutaman ihmisen ympäriltäni. Mielummin kidun maanpäällä kuin satutan muita niin pahasti että seurauksena olisi heidän itsemurhat ja/tai sydänkohtaukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti