Anteeksi etten ole kirjoittanut pariin viikkoon. Mulla ei ole ollut aikaa. Juoksen paikasta A paikkaan B. Mulla on nyt alkanut työt ja ne aiheuttaa stressiä. Vaikka mun työpäiväni ovat vain 5h eli minimi tuntimäärä. Niin silti työt käy raskaaksi psyykkisesti. Oon siis tallilla töissä. Ja samalla opiskelen hevosenhoitajaksi/hevosen peruskouluttajaksi. Työni on siis jo itsessään raskasta fyysisesti ja psyykkisellä puolella työni toimii samaan aikaan terapeuttisena koska on ihanaa toimia hevosten kanssa mutta se että joutuu kokoajan vahtaamaan kelloa ja kiirehtimäön että saa työt hoidettua sovitussa ajassa on raskasta. Eikä yhtään helpota tuo freibergin oireyhtymä. (Jos joku teistä ei tiedä mikä on freibergin oireyhtymä niin tässä lyhyt selitys. Se on jalka pöydän toisen luun pään kuolio ja mulla poikkeuksellisesti kolmas luu.)
Eli siis kipuja on. Syön kolmekertaa päivässä 600mg Buranaa. Eikä sekään poista kipua kunnolla. No mutta silti mä rakastan mun työtäni.
Tämä tuntuu hassulta. Kun kysytään missä mä opiskelen mä vastaan että mä käyn töissä. Ja opiskelen siinä samalla. Ihmiset on huvittuneita kun sanon että olen 17v ja käyn töissä. Kaikkien ennakkoluulot on että mä tallilla vaan halin hevosia ja rapsuttelen niitä. Useammat eivät ymmärrä että mä oon oikeesti töissä. Mulla on tuntipalkka ja työsopimus, jonka kesto on 2vuotta ja 5kk. Eli mä käyn töissä kuten aikuiset ihmiset. Juoksen verokortti kädessä edes takasin ja maksan veroja. Jatkuvasti tulee uusia stressattavia asioita...raha asioita. Tältäkö tuntuu aikuistua?
Mulla ei vielä ole laitoksessa itsenäisiä ruokailuja. Mutta en edes ymmärrä kuinka aikuiset kerkee tehdä ruokaa saatika syömään sitä. Kun mietin omaa elämääni, töitä, harrastuksia, ihmissuhteita niin en edes ymmärrä miten mä kerkeisin tehdä ruokaa? Nooh ei pidä murehtia vielä sitä kun en ole saanut niitä ruokailuja vielä.
Miten mulla muuten menee?
Laitoksessa menee keskinkertaisesti. Vähän on tapahtunut edistystä. Pääsin vihdoin itsenäistymisohjelmaan mukaan. Oon ykkösvaiheessa siinä ja protokollaanhan kuuluisi että on ruoka rahaa jolla nuori hoitaa itse aamu- ja iltapalat. Mutta mun ykkös vaihe on typistetty. Normaalisti budjetti olisi 270e mutta mulla on 200e. Siinä on hygienia raha, siivoustarvike raha, käyttö raha, puhelin laskuun raha ja loput menee säästöön. Vaaka on edelleen ohjaajilla kuten salikortti. Salilla saan käydä 3 kertaa viikossa ja maanantaisin ja perjantaisin on punnitukset ohjaajien toimistossa. Salikortin kanssa oli kahtenapäivänä ongelmia ja toisenapäivänä niistä jouduinki lopulta noin 50min-60min kiinnipitoon. En siis suostunut palauttamaan salikorttiani ja aloin riehumaan kun ohjaaja sai sen revittyä käsistäni. Mitäs vielä. Hmm... Maanantaina oli hoitokokous. Se meni päin sanonko mitä. Toki olisi voinut mennä huonomminkin. Kovaa saarnausta ruuasta, verikokeet seuraavalle päivälle ja päätös siitä ettei pelkät terapia käynnit riitä. Osasto jakso oli lääkärin ensimmäinen ehdotus mutta minä tein harvinaisen selväksi etten ole menossa osastolle. Lääkäri lupasi neuvotella ylilääkärin kanssa mitä vaihtoehtoja olisi. Mutta hän tekiselväksi sen että tarvitsen lisää hoitomuotoja tukemaan parantumistani.
Vähän vaan vaikeuttaa nuo työpäivät sitä avun vastaan ottamista.
Ei vielä tällä viikolla mutta ensiviikon perjantaina selviää mitä lääkärit ovat päättäneet...odotan kauhulla...itkukurkussa...pelottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti