Mä niin haluun laihtua

Dieetti loppu ja nyt himoitsen laihdutusta enemmän kuin mitään muuta. Mutta en haluu taas niin huonoon vointiin että pyörtyilen. Näihin laihdutus himoihin voi myös vaikuttaa se etten oo melkein kahteen viikkoon syönyt mun aamu- ja päivälääkkeitä. Mun paino on nouusut siitä mun pahimman vaiheen painosta 10kg mut en oo viel lähelläkää sitä mun suurinta painoo. Haluisin vaan mun reidet takas sellasiks ku ne oli sillon 10kg sitten. En tiiä mitä tehdä. Odotan vaan että mun omahoitaja päiväosastolla tulee takas töihin niin voin puhuu hänelle mun ajatuksistani.

syömishäiriö + dieetti

Mulla alko fitfarm In dieetti tuossa reilu viikko sitten. Nyt voin sanoo että syömishäiriöisenä tuollainen dieetti ei ole hyväksi. Okei no nyt ainakin syön säännöllisesti ja tarpeeksi, mutta mulla pyörii nyt paljon enemmän taas päässä se jos siirtyisin syömään alle 500kcal. Ois paljon helpompaa vain syödä ilman että kaikki pitää punnita ja laskea. Tää triggeröi tosi paljon mua itteäni. Mut tiesin kun tähän ryhdyin että kaikki pitää punnita jne... Ja tiesin että voitan sh ajatukset. Ainakin vielä oon voitolla. Tää kestää neljäviikkoo ja toivon ettei tää pääty siihen et alan syömään syömishäiriön mukaan. Jos sulla on syömishäiriö tai on ollut niin ryhdy dieetille vasta kun olet voittanut sh:n kokonaan. Melkein parantuneelle tää voi tuoda takapakkia.

Mut mä oon päättänyt olla voittaja joten en enää tanssi sh:n mukaan. 

Kiitos kun luit. <3

Unelmista tulee totta

Vaikka mulla on sairauksia mulla on aina ollut unelmia.
Masennus ja ahdistus on saanut tulevaisuuden näyttämään mustalta massalta joka imee kaiken energian. Kaikesta huolimatta mulla on aina ollut unelmia niin realistisia kun epärealistisia.
On ollut syömishäiriön takia sairaita unelmia, mutta taustalla on myös ollut terveitä unelmia.
Haluan muistuttaa että sulla on myös oikeus unelmoida ja haluta asioita!
Uskaltakaa unelmoida suuria ja pieniä asioita. Äläkä koskaan sano ettei joku voisi toteutua.
Kokemuksella sanon että varmasti toteutuu jos ei kaikki niin osa niistä.

Mä oon unelmoinut elämänkumppanista, omasta koirasta, säännöllisestä ratsastuksesta ja valmentautumisesta sekä kisaamisesta, omasta varsasta, vlogaamisesta ja tasaisesta voinnista.
En voi sanoa, että kaikki olisi jo toteutunut, mutta olen koko ajan lähempänä unelmiani.
Minulla on poikaystävä, oma koira, vuokrahevonen jota ratsastan 3/vko, lääke joka on alkanut tasoittaa mielialan vaihteluita ja oma varsa on tulossa syksyllä.
Oman hevosen olin unelmissani sijoittanut noin 10-vuoden päähän, mutta se tapahtuukin jo tänävuonna.

Nyt haastan sinut! Joka viikko tulet saamaan minulta tehtävän joten varaa näihin joko oma vihko tai kansio.
Tämä viikko on lopussa, mutta annan haasteen silti.
Kirjoita otsikoksi "tämä vuosi" ja kirjoita sen alle kaikki mitä haluat/odotat tai unelmoit tänä vuonna.
Sitten kirjoita "viisi vuotta" ja sen alle kaikki unelmat mitä haluaisit tapahtuvan viiden vuoden sisällä.
Viimeiseksi kirjoita "10-vuotta" ja sen alle kaikki mitä unelmoit tapahtuvan 10-vuoden aikana.
Unelma voi olla kouluun pääsy, valmistuminen, oma lemmikki, uusi harrastus tai vaikkapa jonkin uuden asian oppiminen. Kirjoita kaikki pienetkin toiveet ylös.

Tässä oma suoritukseni tehtävästä.
merkkaan tähdellä ne mitkä olen jo saanut.

YKSI VUOSI:
- vuokrahevonen*
- neulomaan oppiminen
- valmentautuminen ja kisaaminen*
- oma koira*
- jonglööraus kolmella pallolla*
- sama neljällä pallolla
- rubiikin kuution ratkaisu*
- youtube videoiden teko*
- elämän kumppani*
- yhteen muutto
- oma hevonen (tulossa syksyllä)
- kouluun pääsy
- työpaikka

VIISI VUOTTA
- tasapainoinen ja terve elämä
- sama elämän kumppani kuin nyt
- valmistuminen koulusta ja uuteen kouluun hakeminen sekä pääsy
- oma lapsi
- blogien ja muiden somejen kasvu
- lihaksikas terve keho

10-VUOTTA
- lääkäriksi opiskelu
- kisaaminen omalla hevosella yli 100cm luokissa
- sama kumppani
- omakoti talo

Kun olet itse suorittanut antamani tehtävän. Kirjoita kommentti kenttään "tehty".
Aina kun tulevaisuus tuntuu siltä ettei mikään kiinnosta ja miksi jatkaa elämää, palaa unelmiesi pariin ja lueskele niitä. Merkkaa mitkä on jo toteutunut ja anna itsellesi lupa nähdä valoa tunnelin päässä.

♥:llä Jassu

I am back ♥

Lupasin teille päivän jona tulen vielä kirjoittamaan. En saanut pidettyä päivämäärästä kiinni, mutta hei! Meikäläinen on palannut.
Tälle ajalle kun oon ollu poissa on mahtunut useita osasto jaksoja, nenämahaletku, palvelutalossa asumista, poikaystävän löytäminen, opiskelua ja opiskelujen päättymistä.

Nyt tällä hetkellä mun elämään kuuluu poikaystävä, vuokrahevonen ja ystävät.
Käyn päiväosastoa ja muutan 1.5 pois palvelutalosta ja saan vanhemmilta mun koiran takaisin.
Tämän kuun lopussa on myös pääsykokeet.
Olen hakenut sosiaali- ja terveysalalle sekä perustason ensihoitoon.
Moni miettii varmasti miten mun psyyke kestää koulun ja etenkin sotella.
Mutta mulle muiden ihmisten auttaminen on ollu tärkee asia ja jos voin auttaa muita koen että oon tehnyt elämäntehtäväni. Mulla on kuitenkin ihan mieletön määrä kokemusta mt ongelmista niin uskon että voin auttaa muita, koska ymmärrän monia eri mt ongelmia.

Syömishäiriön kans on menny kans aika vaihtelevasti.
Nyt oon syönyt ateriasuunnitelman mukaan ja 11.5 alkaa dieetti. Se on fitfarmin dietti johon kuuluu kasvisruokavalio joka suunnitellaan juuri mua varten sekä saliohjelma. Se on terveellinen ja uskon että se ei mene yli. Toivon että saan lihaksikkaan ja kiinteän kropan. Enkä haaveile enään siitä thinspo kuvien luurangosta.

Kesätöihinkin hain, mutta niistä ei ole kuulunut vielä mitään.
Hain moniin vanhainkoteihin ja toivon, että pääsen edes johonkin töihin.
Mulla on arjessa paljon hyviä asioita, mutta heti kun kivat jutut loppuu ja olisi aika rauhottuu niin ahdistus valtaa pään. Eli tosi vaihtelevasti menee. Mulla oli joskus noin 2-vuotta sitten Lamictal (Lamotrigin) lääke joka tasotti fiilisten vaihtelua niin paljon että mul meni 6-7kk tosi hyvin ja vuoden olin pois osastoilta. Nyt tän palvelutalon lääkäri alotti sen lääkkeen uusiksi ja kokeillaan jos saatais samaa hyötyä mitä viimeksi. Lamictal lopetettiin mulla siksi kun olin tottunut siihen ja siitä ei ollut enään mitään hyötyä. Siinä ois ollu nostovaraa vielä, mutten tiedä miksi sitä ei nostettu vaan se lopetettiin. Lamictalin huonoin puoli on se, että sen harvinainen sivuvaikutus on hengenvaarallinen ihottuma joten sitä nostetaan todella hitaaseen tahtiin. Aina 2-viikkoa mennään samalla annoksella ja se alkaa 25mg ja mulla se nostetaan 100mg eli 50mg aamus ja toinen satsi illas. Ja että päästään tohon ylläpito annokseen menee noin 6 viikkoa (jos oikein laskin).

Mut tässä tää postaus. Halusin tulla ilmoittamaan itsestäni sekä kertoa vähän kuulumisistani.
Ja tästä tää kirjoittelu nyt taas jatkuu. Eli tää ei ollut nyt mikään "tuli takas ja lähden taas"-postaus vaan tuun nyt taas kirjoittelemaan aktiivisesti.

Pitäkää itsestänne huolta, tehkää mukavia asioita ja nauttikaa elämän hyvistä asioista.

♥♥♥

Hyvästi, ootte rakkaita <3

Mä en tiedä kuinka tarinat lopetetaan.
Mutta enskiksi kuulumiset.
Mulla on ihan hyvä olla vaikka muutto ahdistaa. Lopullisesti muutan laitoksesta 1.6. Mulle tulee ens kuussa koiranpentu ja kaikin puolin odotan tulevaisuudelta hyvää. Minulla ja poikaystävälläni tulee nyt toukokuussa 2018 vuosi täyteen.
Mä pelkään, etten pärjää yksin asuessa, mutta luotan siihen, että ympärillä olevat ihmiset ei hylkää mua, jos mulla lähtee menee huonoon suuntaan. Mä uskon, että he auttavat kyllä ja on tukena.

Jokainen teistä, eli just sinä. Sinä, joka lukee tätä ruudun toisella puolella.
Sinä olet auttanut jaksamaan. Jokainen katselukerta on auttanut jaksamaan, jokainen kommentti ja s-posti, jokainen joka on instagramissa tullut juttelemaan ja kommentoimaan. Jokainen, joka on vain lukenut blogiani on ollut mukana mun tarinassa. Mä haluan kiittää niin nöyrästi, kun vaan voin ja toivon, että se välittyy sulle. Mä kirjotan tätä kyyneleet valuen, mutta tähän hetkeen tää on oikein.
Mun tarina ei ole loppu vielä. Mun tarina jatkuu vielä ja pitkään. Mä oon taistellut syömishäiriön kanssa ja olen voiton puolella. Mä selvisin masennuksesta. Mä selvisin itseni satuttamisesta ja useista itsemurha yrityksistä. Mä oon vahva ja oon selviytyjä.

Olet rakas ja arvokas ihminen.
Älä ikinä unohda sitä. Kehu itseäsi ja anna itsesi lupa voida hyvin. Anna itsellesi lupa rakastaa itseäsi. Olet ansainnut sen. Ole sinäkin selviytyjä ja jatka taistelua. Mä tiedän että sä voitat<3

Sä voit aina tulla puhumaan mulle.
Sähköpostitse: anapro750@gmail.com
Ja instassa @irti_kahleista
Sun ei tarvitse ajatella, että katoan.
Mun tarinaa voit seurata instagramissa.

Ja mä lupaan sulle yhden jutun!
Tasan vuoden päästä 16.5.2019 mä kirjoitan tänne vielä. Mä kirjoitan viimeisen koosteen elämästäni tänne. Jos siihen mennessä useampi on pyytänyt minua takaisin kirjoittamaan saatan jatkaa vuoden päästä. Lisäksi lupaan edelleen vastata kaikkiin kommennteihin mitä kirjoitatte. Eikä tämä blogi tule poistumaan.

"Jonakin päivänä vielä lennän"
Mä alan olemaam irti_kahleista.
Nyt minä, Jasmin olen päässyt lentoon.
Nyt kuulitte oikean nimeni.
Jasmin

~On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa
Nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa
Jäi jälki sydämiimme
Jälki unelmiin
Teille laulamme nyt näkemiin

Turvallista matkaa me toivotamme näin
On aika purjeet nostaa ylöspäin
Turvallista matkaa aalloilla elämän
Kanssa hyvän ystävän~
- Pekka Simojoki

Sä selviät kyllä kaikesta. Luota muhun <3

Uus kämppä

Mulla on kauheesti stressiä. Ja sen stressin sisälle mahtuu monia tunteita; ahdistus, pelko ja hylätyksi tulemisen tunne.
Rahahuolet on yksiä isoimpia huolia.
Kuitenkin ykkös sijalle pääsee pelko muutoksesta. Pelkään kun asiat muuttuu.
Pelkään etten selviä yksin. Pelkään vointini romahdusta. Tiedän ettei laitos hylkää minua, mutta siltä se tuntuu. Oon aina tervetullut käymään täällä ja täältä pari ohjaajaa on luvannut tulla käymään. Mutta silti tuntuu pahalta. Tuntuu kuin kukaan ei välittäisi... Miten pääsisin tästä tunteesta eroon?
Kuitenkin kämppä on ollut 1.5 alkaen mun. En oo vielä vienyt mitään sinne. Kukaan ei ole vielä käskenyt viedä.
Ei siinä sinällään mitään kun eihän minulla ole avaimiakaan vielä. Saan ne sitten kun takuuvuokra on maksettu. Onneksi sossu maksaa sen.
Laitos on mun koti. On ollut jo melkein vuoden...
Kai niiden lintujen on joskus pesästään lennettävä.
Kai mä selviän.
...
(ehkä)

Liikaa suorituspaineita

Mä aloitin autokoulun ja haluan kortin nopeasti. Normaalisti teorioihin menee 2kk, mutta minä olen ottanut kaikki tunnit niin, että saan viimeisen tunnin käytyä ensiviikon perjantaina. Minulla on siis 19h teoriaa. Olen lukenut kaikki e-kirjat useampaan kertaan ja kaikki tehtävät olen tehnyt. Palkissa johon koulun 10 parasta oppilasta on merkitty minä olen ykkös paikalla ja nimeni perässä on pienen kultaisen pokaalin kuva. Oppilaat on järjestelty tehtävien onnistumisprosentin mukaan.
Jokaisen tunnin jälkeen avautuu 5 lisätehtävä kirjaa ja olen tehnyt kaikista käyneistäni tunneista olen tehnyt kaikki viisi lisätehtävä kirjaa loppuun. Minun on oltava paras. Syy miksi minun on oltava paras on perfektionismini sekä itseinhoni. Minun on todisteltava itselleni, että olen hyvä jossain, että osaan jotain.
Maanantaiksi on sovittu ensimmäinen ajotunti. On loogisestikin jo pääteltävissä, etten ole täydellinen kuski. Kukaan kortillisistakaan ei ole täydellinen. Mutta en siis osaa ajaa vielä autolla niin että kortin saisin heti. Kuitenkin olisis tilanne mikä vain 17h ajoa minun on käytävä. Minun on hyväksyttävä etten maanantaina osaa asioita MUTTA opin uutta...Nääh eipä tämä auta...Haluaisin hämmästyttää ajo openi taidoillani (vaikkei niitä vielä ole).

Suoriutumispaineita loi myöskin ajolupahakemuksen hoito. Yhden lapun täyttökin jo ahdisti. Entä jos en osaa. Onneksi ohjaaja oli kanssani ja neuvoi kun tarvitsin apua. Kädessäni oli jonotusnumero ja menin istumaan ja odottamaan vuoroani. Puhelin soi, ohjaaja vastaa ja menee pihalle puhumaan. Jäin yksin. Se oli pelottavaa ja juuri sillä sekunnilla tuli vuoroni. Pelkäsin että mokaan jotain.
Kun sieltä oltiin selvitty alkoi teoriat...2h putkeen.

Ja nyt kun kirjoitan tätä tästä kaikesta olen selvinnyt, mutta vielä viikonloppu täynnä paineita.
Huomenna klo 8.00 bussilla Tampereelle Hevoset-messuille. Takaisin lähden sieltä junalla klo 18.15.
Sama sunnuntaina. Paitsi, että menen junalla sinne ja bussilla takaisin.
Mikä tässä pelottaa.
Suoriudunko reissusta niin että kaikki menee suunnitellusti?
Löydänkö oikeat laiturit? Osaanko suunnistaa oikeille pysäkeille kun yritän käyttää paikallisliikennettä?
Stressaaaa!