Uusi ongelma syömisen kanssa

Luonnollisesti mun sh:n kanssa on ollut ylä- ja alamäkiä. Nyt on suunta ylöspäin kun mietitään annoskokoja. En tiedä onko tämä vain hyvä jakso ja pian tulee romahdus vai onko suunta pitkällä kaavalla oikeasti menossa parempaan.
Mutta minun mieleni temppuilee edelleen. Välillä tulee ajatuksia siitä ettei saa syödä. Eli on samoja ajatuksia kuin aina ennenkin. Mutta yksi asia on muuttunut. Mun on pakko syödä yli terveellisesti. Tai niin tarkkaan mitä ravitsemusterapeutti on sanonut. Minulle ei ole tehty mitään tarkkaa suunnitelmaan vaan on puhuttu lautas malleista ja että suunninpiirtein niin pitäisi syödä. Lisäksi hän suositteli että pitää opetella herkuttelemaan.
Mutta nyt mulla on pakkomielle laskea että syön "täydellisesti" (ei ole olemassa täydellistä ruokavaliota, mutta siis niin täydellisesti mitä ravitsemusterapeutti on sanonut).
Mittaan kaiken etten syö liian vähän tai liikaa. Lasken kalorit ja suhteutan ne päivittäiseen liikuntaan.

Esimerkki eiliseltä.

Aamupala:
- 125g maustamatonta kaurajogurttia
- 1dl mansikoita
- kaurapuuro (hiutaleita 1dl)

Lounas ja päivällinen oli molemmat samanlaiset:
- 40g riisiä
- 100g soijapaloja
- 1/3 lautasesta täyttyi kasviksilla
- ruisleipä siivu kasvimargariinilla ja kurkulla

Välipala:
- 250g maustamatonta kaurajogurttia
- 1dl mansikoita
- 2 kupillista kahvi

Iltapala:
- banaani
- 125g maustamatonta kaurajogurttia
- ruisleipä siivu kasvimargariinilla ja kurkulla

Lisäksi ravitsemusterapeutti on sanonut että olisi hyvä syödä esim. jotain karkkia tai vastaavaa makeaa joka päivä vähän ettei retkahda ahmimaan ja lopulta huomaakin ruoskivan itseään näännyttämällä. Joten fanaattisesti pakotin itseni syömään lakritsipatukan. Jotta olisin syönyt "täydellisesti".

= 2 050kcal

Ja olen käynyt lenkillä ja sirkus treeneissä vaikka ne oli aika kevyet.

Myöskin ongelma nesteytyksen kanssa on muuttunut siihen että pidän kirjaa paljonko olen päivässä juonut.
Ja eilen tuli juotua 1,6l.

Ja jonkun korvaanhan kuulostaa terveeltä että pitää huolen että syö. Mutta kun se ei ole se että pidän huolen että syön. Jos siitä olisi kyse että huolettomasti katson etten jätä syömättä niin en laskisi kaikkea. Pelkään että syön liikaa tai liian vähän. Olisi eriasia jos minulla ei koskaan olisi ollut syömishäiriöitä ja olisin fitness intoilija, mutta kun pohjalla on syömishäiriö josta en koe olevani parantunut. Tämä pakonomainen täydellisesti syömisen tarve on raskas taakka joka lisää ahdistusta. Ja mun terapeutti poliklinikalla ei auta mua, koska hänen sanojensa mukaan "kunhan syöt".
Vaa'asta on pakkomielle. Nyt en vahtaa olenko laihtunut. Vahtaan sitä että paino on joka aamu samaan kellonaikaan tismalleen sama. Sillon tiedän että olen onnistunut. Vaaka on mukana joka paikassa missä yövyn. Olin viikonloppuna kotona yötä... vaaka mukana.
En ehdi nauttimalla nauttimaan ruuasta. Teen ruuan ja kun se on valmis odotan että kello on sen verran että pitää syödä. Suositeltu aika syömiseen olisi 20min. Ja siihen aikaan pyrin. Parilla minuutilla se aina heittelee, mutta suunninpiirtein. En ole sanonut kellekkää ohjaajalle mitään. Nekin varmaan ajattelisi että tää on ihan tervettä. Ei ymmärtäisi sitä mitä mun pää käy läpi. Luen ravitsemus suosituksia... suomeksi sekä englanniksi, lasken kaloreita, mittaan ruuat, katson minuutilleen koska pitää laittaa ensimmäinen haarukallinen suuhun, jos en ole juonut yli 1,5l päivässä on se mitä vajaaksi on jäänyt pakolla juotava illalla, ja vaikkei makee mieli tekisi on se yksi makea juttu päivässä syötävä.
Pää hajoo.
Kertokaa pliis mitä mun pitäs tehdä. Kelle mun pitäs tai kannattais sanoa tästä?

Mun elämäni ihanin päivä

Näitä ihania päivä on mutta viime lauantaina tuli yksi lisää. Mun pitkä aikainen haave/unelma toteutui. Pääsin nimittäin katsomaan tämän vuoden Apassionatan. (se on siis euroopan suurin hevosshow jossa on upeat hevoset jotka tekee temppuja ja taustalla on tarina, jne...) Oon kiitollinen siitä laitokselle, joka mahdollisti sen. Kulut ei mennyt itsenäistymis rahoista. Jos olisin itse maksanut reissun en olisi sinne lähtenyt. Reissu kuitenkin maksoi liikaa säästeliäälle ihmiselle. Lipuilla hintaa oli 79,50€ sitten siihen lisätään linja-auto sekä juna matkat ja ruokailut.
Helpotti kummasti reissua se että minulla on hyvä flow päällä syömisen kanssa. Muuten olisi tullut tappeluita ruokailu tilanteissa eikä reissu olisi ollut niin mukava.
Aamulla heräsin klo 4.00. Ja bussi lähti klo 6.30.
Kun oltiin Helsingissä käytiin Subwayssa syömässä. Ahdistus oli todella kova. Helsingin kampissa kun ihmisiä on aika paljon ja julkisilla paikoilla syöminen on aika ahdistavaa VIELÄ. Olen luvannut itselleni että opettelen nauttimaan syömisestä myös julkisilla paikoilla. Se kuitenkin meni ihan hyvin. Kun Apassionata loppui oli päivällisen aika ja käytiin jossain ravintolassa syömässä. Ahdistus oli siinäkin läsnä, mutta se meni hyvin kuitenkin. Olen ylpeä siitä miten suoriuduin syömisistä reissussa. Ohjaajakin oli ylpeä minusta ja sanoi että suoriuduin hyvin. Hän myös sanoi, että kanssani on mukavaa käydä reissussa kun syön, koska sillon kun kanssani käydään syömisestä sotaa tulee ohjaajillekin pahaolo ja alkaa ärsyttämään. Sain uuden asian mitä ajatella kun syöminen on vaikeaa.
"Ihmiset viihtyvät kanssani paremmin kun syön"

Sitten vielä uusi asia. Mulla on uusi ongelma syömisen kanssa, mutta siitä lisää ensi postauksessa.

Hyvää loppu päivää kaikille <3

Sh pilaa elämäni

Mä en käsitä itteeni. Nyt täällä kirjottaa se terve puoli musta. Se joka myöntää syömishäiriön ja erinäiset pakkomielteet.
Mulle kehittyy pakkomielteet nopeesti ja liikunta on ollu mulle pakkomielle jo pitkään. Nyt se vaan ehkä on lähtenyt lapasesta. Harmaan kanssa tänään juteltiin ja vängättiin ja hän sanoi että valehtelen liikaa. Ja nyt kun täällä kirjottelee tää terveempipuolisko niin mä myönnän että totta. Valehtelen syömishäiriöni takia ihan liikaa. Mä pistän liikunta pakkomielteet, pakko ajatukset, kaiken tän pään sisäsen helvetin muiden edelle. Mä laitan sen jopa oman terveyteni edelle. Kaks kertaa päivässä salille, pientä treenii viel laitoksella, pyörälenkki...ja vähäiset syömiset. Mutta mä saan sen terveen puolen itsestäni esiin vaan kun kirjotan. Jos joku tulisi nyt huoneeseeni ja kysyisi olenko syönyt hyvin niin taatusti valehtelisin kuinka paljon oon syöny ja kuinka haluum vaan pitää itestäni huolen. Mutta nyt kun se tervepuoli saa olla esillä tässä hetkessä kun kirjoitan niin ei ei ei. En saisi valehdella. Mun todellaki pitäs syödä enemmän. Mun pitäs käydä treeni ohjelman mukaan 4 kertaa viikossa salilla eikä joka päivä 2kertaa. Mun pitäs lopettaa vaa'alla ravaaminen
Mun pitäs tehä/ajatella ihan eritavalla. Mutta mä en pysty siihen. Se on sairaus en minä. Kinasteltiin tänääm Harmaan kanssa mun salilla käymisestä. Miksi? Siksi että Harmaa on huolissaan. Ja ihan aiheesta. + Hän yritti takoa päähäni sitä että mä joudun ongelmiin vielä. Sisälläni tää terve minä huusi että Harmaa on oikees ja pitäs rauhottuu ja tehä kuten Harmaa käskee. Mutta tää sairaus, tää saatan*n syömishäiriö ei myönnä mitään. Ei myönnä että muut voi huolestua, ei myönnä että tässä voi käydä huonosti, ei myönnä että rauta-arvot ja hemoglobiini on perseeltään. Koska sairaus puoli valehtelee jopa mulle itelle. Mä niin toivon että sä Harmaa lukisit myös tän. Ja pyydän anteeks. Mä niin haluisin olla terve ni kaikki ois hyvin. Mutta heti kun lopetan kirjottamisen pään sisänen helvetti jatkuu. Sisälläni huudan apua mut kun lopetan kirjottamisen valehtele  itelleni ja kaikille muille etten tarvii apua. Oon terve ja kaikki on hyvin.
Voi kunpa ois joku tapa mikä vetäis mut helvetistä pois.

Mun uus sairaus / sairaudet

Mun jalka pöytä on oireillut jo puolivuottaa ja 2-3 viikkoa sitten hakeuduin lääkärin vastaan otolle. Hän luuli alkuun että on kyse rasitusmurtumasta mutta röntgen kuvasta todettiin jotain aivan muuta. Minulla on siis erittäin harvinainen freibergin oireyhtymä. En osaa sitä selittää kovin hyvinjoten googlatkaa mikä se on. Mutta siis luun pää on mennyt kuolioon ja hioutunut. Kävelen keppien kanssa taas. Juuri viimekesä meni keppejen kanssa ja taas tänä kesänä pitää olla kävelemättä.

Mun avohuollon sijoittamis päätös tuli ja 3.7 eli maanantaina muutan laitokseen. Päätöksessä kerrottiin myös minun diagnoosini ja sain shokin. Ahdistuneisuushäiriön lisäksi mulla  on identiteettihäiriö ja syömishäiriö. Ei mulla ole edes syömishäiriöä koska oon näin läski ! Oisivat laittaneet tuon diagnoosin mulle sillon kun olin 10kg pienempi. Pistää ärsyttämään. Mä odotan että pääsen mun terapeutille. Vedän sellaiset raivarit sille että.....
Mun sydäntutkimusten tulokset tuli ja kaikki on ihan ok. Rytmihäiriöitä tulee välillä kun jännitän mutta pääsääntöisesti kaikki hyvin. Verikokeista tuli tulokset ja punasolujen koko on pienentynyt ja hemoglobiini on tippunut ja se on nyt vain 103. Ja naisilla alaraja on 117. Rautavarastot katottiin eli ferritiinit. Ja kun ferritiin tasot on alle 40 µg/l ne ovat alhaiset. Ja mulla on enää vaan 8µg/l. Mä kysyin mitä käy jos ne tippuu vielä alemmas. Niin mulle sanottiin että arvot on nyt niin alhaiset että jos teen jotain raskasta missä hengästyy niin taju lähtee herkästi ja jos arvot tippuu lähemmäksi nollaa keuhkot ja sydän ei enään jaksa sekä aivot ei saa riittävästi happe.

Mä oon niin väsynyt mun elämään miks kaikki on näin vaikeeta.