Aamulla itkin ja itkin. Ahdistus vuoden vaihteesta oli todella kova.
Koska parin kk päästä täytän 18.
Olin koko päivän ohjaajan seurassa. En saanut olla yksin. En silti ollut intensiivissä.
Ja siis intensiivi tarkoittaa vierihoitoa.
Koko päivä meni joko itkiessä tai ahdistuksesta turtuneena.
Syöminen oli liian vaikeaa. Suomeksi sanottuna en saanut eilen mitään alas.
Kahteen otteeseen myöskin yritin salaa poistua ulos...taka-ajatuksenani oli siinä ahdistuksessa etten palaa enään ikinä takaisin. Olisin siis päättänyt elämäni. Onneksi ohjaaja oli laittanut ulko-oven lukkoon etten pääse ulos. Autoajelulla käytiin, jotta ahdistus laskisi. Se helpotti hetkeksi.
Laitokselle palattua otin iltalääkkeet ja menin suihkuun. Suihkussa kaikki ei mennyt ihan putkeen.
Istuin suihkun lattialla lämmin vesi virraten kehoani pitkin, terä viiltäen käsivarsiani. Ohjaaja kävi oven takana kysymässä onko kaikki hyvin kun kesti niin kauan.
"Kaikki on kunnossa", vastasin.
Oletan vereni oleva jotenkin ohuempaa kuin yleensä, koska verta vain tuli ja tuli vaikka haavat ei ollut tikattavan syviä.
Pitkän suihkun jälkeen ohjaaja tuli luokseni ja jutteli minun kanssani siihen asti, että vuosi vaihtui. Sen jälkeen hän silitteli minua kunnes nukahdin.
Tämän vuoden ensi minuutit siis meni ahdistuskohtauksen vallassa.
Onneksi tällä kertaa oli odotettavissa myös tammikuulle paljon hyvää. (Toisin kuin viimeksi)
Tässä kuussa on minun ensimmäiset viralliset kisat eikä harjoitus kilpailut.
Lisäksi sitä ennen on aika hierojalla, matka käymään Ylöjärvellä Horzessa ostamassa kisahousut, sirkus jutut alkaa pikku hiljaa, psykoterapeuteille tutustumis käyntejä ja kaikkea muuta mukavaa.
Uuden vuoden lupauksia tälle vuodelle:
- säännöllinen kilpailu ratsastuksessa
- pariakrobatiassa kehittymine ja toivottavasti myös esiintyminen (ft. Harmaa)
- panostan enemmän iteseeni enkä jätä itse itseäni heitteille
- muutto omilleen
